Olen ollut verkossa, tiedon maailmassa, blogeissa, sivustoilla, kirjastossa- etsimässä tietoa. Opiskelu vie mennessään. Se on kamalan aikaa vievää, mutta uskomattoman antoisaa. Vuosien koulutauon jälkeen olen löytänyt uuden maailman, jonka täyttää jatkuva oppiminen. Aivot raksuttavat vielä sängyssäkin.
Ikävöin luovaa kirjoittamista, ikävöin blogia. Muuri kasvoi niin suureksi, että tultui vaikealta kirjautua sisään, vaikka sanottavaa olikin valtavasti. Minä en ehdi. Tottelen deadlineja, etsin, pohdin. Kirjoitan nyt teoreettisia tekstejä, enkä ole lainkaan mukavuusalueellani. Rakastan kirjoittaa sitä, mitä sydän tuntee, enkä jatkuvasti etsiä perusteluita sille, minkä lauseen mihinkin kirjoitan. Ymmärrän toki, että hyvän kirjoittajan pitää osata poimia tietoa, luoda omia mielipiteitä ja osata linkittää ne kokonaisuudeksi. Tämäkin on opittava. Villikko-Vellan on nöyrryttävä sille todellisuudelle, että kaikki teksti ei ole pelkkää tunnetta.
Arki sujuu hyvin ja ihanasti. Terapeutin haku on ajanpuutteen vuoksi vielä to do-listalla. Lääkäri ei varmasti riemastu, kun menen sinne taas tyhjin käsin. Lääkeannoksen laskemisesta ei ole mitään pahaa sanottavaa. Tuntuu, että olen saanut tunteeni takaisin; minä osaan iloita ja itkeä taas täysillä, eikä se ollenkaan pelota tai tunnu raskaalta.
Teoreettinen teksti odottaa kirjoittajaansa. Täytyy mennä. Palaan pian. Ihanaa olla oma itsensä: sisukas ja vahva taas.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lääkkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lääkkeet. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
lauantai 28. syyskuuta 2013
Lääkity? Vaikutu?
Mielialalääkkeet ovat olleet päivittäistä arkeani vuoden verran. Muistan tunteen, kun lääkäri ne minulle määräsi: olin todella helpottunut. Ajattelin, että olen vihdoin saanut apuvälineeni, kävelykeppini, joka omalta osin auttaa arkeani ja parantumistani.
Mitä pidemmälle prosessi eteni, tunsin ärsytystä lääkityksestä. Tunsin itseni huonoksi, kun joudun syömään lääkkeitä.Pelkäsin, etten tiedä kuinka parantunut oikeasti olen, kun minulla on lääkitys. Halusin vaan lopettaa lääkkeiden syömisen, mutta enhän minä voinut. Jo kerran olin niin tehnyt, ja siitä ei seurannut mitään hyvää. Lääkärin kanssa jutellessa päädyimme vihdoin siihen, että hiljaa hyvä tulee ja vähennämme annosta, jonka jälkeen toivon mukaan lääkitys voidaan purkaa pois kokonaan elämästäni.
Sitten tuli pakollinen tauko. Lääkkeet olivat lopussa, ja pankkitilin saldo nolla. Kauhistutti, mitä kolme päivää ilman lääkkeitä saisi aikaan. Nyt jälkeenpäin ymmärtääkin, että joku vaikutus sillä selvästi oli. Olin aivan järkyttävän nälkäinen; minä, joka unohdan syödä ja elän joinain päivinä pelkällä kahvilla. Söin, söin ja söin. Erityismies nauroi, kun narisutin jääkaapin ovea jatkuvasti kauhistellen itseäni. Hänen mielestään oli hienoa, että minulla oli nälkä.
Yhtenä päivänä ajoin kouluun. Minulla oli ollut täydellinen, kiireetön aamu. Olin onnellinen, inspiroitunut ja virkeä. Mietin ystäviäni, ja tunteeni pääsi valloilleen. Minä tunsin sillä hetkellä olevani maailman onnekkain ihminen, huolimatta kaikesta kokemastani, tai ehkä juuri siksi.
Muutaman päivän lääkkeettömyys sai minut itkemään,tuntemaan ylitsepursuavaa iloa ja olemaan nälkäinen. Ymmärsin, että lääkkeet ovat hillinneet näitä kaikkea, ne ovat suojelleet minua ja pitäneet minut tasaisella alustalla. Tämä vaan vahvisti päätöstäni siitä, että on aika päästää tästä tukitoimesta pikkuhiljaa irti. Olen jo tarpeeksi vahva kestämään omat tunteeni, sillä olen saanut vahvistua rauhassa.
Vaikka en ole mikään lääkkeiden suuri ystävä, olen kiitollinen siitä, että ne ovat kannattelleet omalta osaltaan minua tänne asti. Ne ovat suojanneet minua omilta ääritunteiltani; ilolta ja surulta. En kuitenkaan suosittele lääkkeisiin tukeutumista täysin (poissulkien tietysti todelliset tarpeet, joista minulla ei ole kokemusta) luettaen, että ne itsessään parantavat. Lääkkeiden tarkoitus on hillitä oireita, mutta ne eivät poista mitään pysyvästi.
Paras matemaattinen kaava eheytymiselle=keskusteluapu+ (lääkitys) x ymmärrys+tuki+ rakkaus+halu tutkia ja ymmärtää itseään x tehdä asioita mistä nauttii+peiliin katsominen- toisten syyttely-paikalleen jumiutuminen-unelmista luopuminen
Elämän kaavoja ratkaisten puksutan eteenpäin. Tämän on ainoata matematiikkaa, josta minulla on jonkinlainen käsitys.
Mitä pidemmälle prosessi eteni, tunsin ärsytystä lääkityksestä. Tunsin itseni huonoksi, kun joudun syömään lääkkeitä.Pelkäsin, etten tiedä kuinka parantunut oikeasti olen, kun minulla on lääkitys. Halusin vaan lopettaa lääkkeiden syömisen, mutta enhän minä voinut. Jo kerran olin niin tehnyt, ja siitä ei seurannut mitään hyvää. Lääkärin kanssa jutellessa päädyimme vihdoin siihen, että hiljaa hyvä tulee ja vähennämme annosta, jonka jälkeen toivon mukaan lääkitys voidaan purkaa pois kokonaan elämästäni.
Sitten tuli pakollinen tauko. Lääkkeet olivat lopussa, ja pankkitilin saldo nolla. Kauhistutti, mitä kolme päivää ilman lääkkeitä saisi aikaan. Nyt jälkeenpäin ymmärtääkin, että joku vaikutus sillä selvästi oli. Olin aivan järkyttävän nälkäinen; minä, joka unohdan syödä ja elän joinain päivinä pelkällä kahvilla. Söin, söin ja söin. Erityismies nauroi, kun narisutin jääkaapin ovea jatkuvasti kauhistellen itseäni. Hänen mielestään oli hienoa, että minulla oli nälkä.
Yhtenä päivänä ajoin kouluun. Minulla oli ollut täydellinen, kiireetön aamu. Olin onnellinen, inspiroitunut ja virkeä. Mietin ystäviäni, ja tunteeni pääsi valloilleen. Minä tunsin sillä hetkellä olevani maailman onnekkain ihminen, huolimatta kaikesta kokemastani, tai ehkä juuri siksi.
Muutaman päivän lääkkeettömyys sai minut itkemään,tuntemaan ylitsepursuavaa iloa ja olemaan nälkäinen. Ymmärsin, että lääkkeet ovat hillinneet näitä kaikkea, ne ovat suojelleet minua ja pitäneet minut tasaisella alustalla. Tämä vaan vahvisti päätöstäni siitä, että on aika päästää tästä tukitoimesta pikkuhiljaa irti. Olen jo tarpeeksi vahva kestämään omat tunteeni, sillä olen saanut vahvistua rauhassa.
Vaikka en ole mikään lääkkeiden suuri ystävä, olen kiitollinen siitä, että ne ovat kannattelleet omalta osaltaan minua tänne asti. Ne ovat suojanneet minua omilta ääritunteiltani; ilolta ja surulta. En kuitenkaan suosittele lääkkeisiin tukeutumista täysin (poissulkien tietysti todelliset tarpeet, joista minulla ei ole kokemusta) luettaen, että ne itsessään parantavat. Lääkkeiden tarkoitus on hillitä oireita, mutta ne eivät poista mitään pysyvästi.
Paras matemaattinen kaava eheytymiselle=keskusteluapu+ (lääkitys) x ymmärrys+tuki
Elämän kaavoja ratkaisten puksutan eteenpäin. Tämän on ainoata matematiikkaa, josta minulla on jonkinlainen käsitys.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)