Suorittajaäiti

Olen kipuillut äiti-teeman kanssa oikeastaan koko äitiyteni ajan. Äitiys pitäisi olla pyhä asia, jota saisi harjoitella aluksi ihan rauhassa. Se vaan on niin, että neuvoja ja mielipiteitä sataa joka suunnalta-halusit tai et. Lisäksi asenteet voimistuvat, jos teet lapsesi liian nuorena tai liian vanhana. Ja näitä paremmuuskeskusteluja riittää: imetys vs. korvike, sektio vs. alatiesynnytys, rokottaminen vs. rokottamattomuus, kuri vs. vapaakasvatus, harrastukset, vaatemerkit, pelaaminen, tv:n katselu, matkustelu....

Itse olen kamppaillut epävarmuuden välillä. Luulen sen olleen osittain nuoruuttani, mutta suurin osa siitä on ollut omaa epävarmuuttani. Minä en tajunnut, että kaikki ei voi miellyttää- eikä pidä. Olen suorittanut toisinaan äitiyttä ja tehnyt paljon asioita, jotka eivät ole minua, vain siksi, että olisin hyvä äiti.

Hyvään vanhemmuuteen kuuluu sanomattakin selvät asiat kuten huolehtiminen lapsen ruokkimisesta, vaatetuksesta,tarpeellisista unista ja terveyden hoitaminen yleensä.
Hyvään vanhemmuuteen kuuluu astuminen pois omalta mukavuusalueelta, mutta rajansa silläkin on. Kenenkään ei tarvitse askarrella, leipoa, ulkoilla ja keksiä lapselle tekemistä 24/7. Joskus pitää antaa tilaa mielikuvituksella ja tylsistyä. Yleensä lapsen tylsyys iskee juuri sillä hetkellä, kun vanhemman keskittyminen on jossain muualla kuin lapsen kanssa olemisessa.

Minä olen myöntänyt lapsille vajavaisuuteni. En osaa piirtää hyvin ja askartelu ei useimmiten kiinnosta. Lupaan yrittää kuitenkin, jos en muuten, niin ideoinnissa, siinä kun olen aika hyvä. Teen lasten kanssa toki toisinaan asioita, vaikka minua ei niin huvittaisikaan. Pidän myös tärkeänä tukea heidän tekemisiään ja hankkia vaikka niitä askarteluvälineitä, että he saavat työkalut tekemiseensä. Parhaimmillani olen heidän kanssaan silloin, kun itsekin innostun ja olen kiinnostunut siitä, mitä teen. Minä tykkään lukea heille, käydä uimassa ja pyöräilemässä, laittaa tukkaa, pelata yms.

Teen enemmän lasten kanssa yhdessä asioita kuin oma äitini teki minun kanssani. Minun äitini kannatti vapaata kasvatusta ja antoi meidän viilettää pienestä asti betoniviidakon pihoilla. Hänen mielestään lapsen tylsyys kasvatti luovuutta ja mielikuvitusta.
Muistan, kuinka minua harmitti, ettei äiti osannut leikkiä barbeilla. Hän oli kuitenkin äärimmäisen taitava tarinankertoja ja osasi maalata hienosti. Hän rakasti kaupungilla pyörimistä ja metsässä samoilua. Istuin välillä silmät kiinni kotimme portailla, kun hän soitti pianoa. Nautin kaikista eniten silloin, kun hän teki kanssani jotain, mistä näin hänen nauttivan itsekin.

Olen oppinut ottamaan rennosti ja laajentamaan käsitettä oma aika myös silloin, kun lapset ovat hereillä. Nurkumista toki tulee, mutta vaihtokaupan kautta selitän, että jos äiti saa nyt lukea hetken, voin sitten pelata. Lapset alkavat olla siinä iässä, että heille voi opettaa sen, että tässä perheessä on useita ihmisiä haluineen. Vaikka aikuiset ovatkin lapsia varten, ei kenenkään tarvitse kadottaa minuuttaan ja elää vain toisille.

Olen päätynyt ajatukseen, että en omista lapsiani eivätkä he ole minun jatkeitani. Olen saanut heidät elämääni ja minun kuuluu opettaa heille taitoja. Virheitä tulen takuulla tekemään, mutta toivottavasti mahdollisimman vähän. Saan elää heidät kanssaan ilot ja surut, mutta joskus he lentävät pois pesästä ja rakentavat omansa. Olen heidän tukenaan, kun he minua tarvitsevat, mutta en voi unohtaa itseäni.

Ihminen on parhaimmillaan silloin, kun tietää kuka on ja on saanut vastaukset kysymyksiinsä. Itsensä tunteva ihminen osaa ottaa vastaan kritiikkiä ja hyväksyä toiset erilaisine ratkaisuineen.Siihen minä koko ajan pyrin, tasapainoon. Äitiys on yksi osa minuuttani, mutta vain yksi. Haluan vahvistaa itseäni, että kaikki osa-alueet ovat yhtä vahvoja. Minä en halua olla hienoin äiti, enkä virheettömin. Minä haluan olla paras äiti juuri minun lapsilleni.