Sitten seurauksiin. Mitä minulle tapahtui näiden pääkriisien takia?Mihin minä olisin voinut vaikuttaa ja mihin en? Sitä en tiedä. Totta kai minulla on ollut valta valita toisinkin ja olen tehnyt vääriä ratkaisuja. Ihanteisiin pitää pyrkiä, mutta aina niiden mukaan toimiminen ei ole mahdollista. Ihminen on toisissa tilanteissa eläin, joka toimii puhtaasti vaiston, ei järjen varassa.
1. Turvaton koti-ilmapiiri
Minä en aina ymmärrä normaalia arkea. Minun on vaikea sietää tasaisuutta. Tasaisena aikana odotan ja pelkään sitä romahduttavaa tekijää. Joku kuolee, joku sairastuu, joku hylkää, joku saa minut pettymään karvaasti. Minä pelkään pahinta, mutta en osaa toivoa parasta. Enhän minä ole parasta ansainnut.
2. Äidin pikku salapoliisi ja henkivartija
Muistot satuttavat. Minä muistan liikaa ja pelkään. Minä pelkään äitini kohtaloa. Haluan pelastaa kaikki, vaikka minulla ei olisi voimia. Haluan, että kaikilla on kaikki hyvin ja minä tulen sen jälkeen. Unohdan usein itseni. En aina tiedä, mitä minä oikeasti tahdon, vai elänkö jonkun toisen tahtomisen mukana.
3. Hahmottamisvaikeudet
Oppimisongelmani ovat seuranneet minua kautta vuosien. Törmään niihin jatkuvasti ja yritän oppia. Yritän ja lannistun. Miksi minun aivoni ajattelevat niin eri tavalla? Mistä aikuinen voi enää saada tukea oppimisvaikeuksiin?
4. Kannustaminen ja pitkäjänteisyyden oppiminen
On ollut kovin työlästä opetella kärsivälliseksi. Elämä on kyllä siinä koulinut.
Minä tarvitsen jatkuvaa varmistelua siitä, että olen tehnyt oikein ja olen hyvä ja ihana. Erityismies kannustaa tässä, hän on minun mentorini. Minä malliopin häneltä kuin pikkulapsi. Parempi sekin kuin ei oppisi ollenkaan.
5. Äidin kuolema
Trauma, josta toivon pääseväni joskus jos en yli, niin sinuiksi. Minä olen edelleen katkera siitä kaikesta, mistä jäin paitsi.Tuki, läsnäolo, elämän opetukset. Minulla ei niitä elämän eväitä ollut valmiiksi, mutta ei kai se haittaa jos kokoan niitä pikku hiljaa itsekseni. Tai muiden tuella.
6. Paha äitipuoli ja isän katoaminen elämästä
Paha äitipuoli lienee huonoa tuuria, mutta jälki siitä jäi. Kai totaaliselta sekoamiselta pelasti se, ettemme koskaan asuneet saman katon alla. En haluaisi olla hänelle katkera, sillä se on vaan minulta pois, mutten tiedä olenko valmis antamaan anteeksi hänen kohteluaan.
Isä kohteli minua kuin koiraa: komensi ja käski, mutta muuten antoi olla oman onnensa nojassa. Ruokarahaakin sai toisinaan ruinata. Tarvitseeko 15- vuotiaan tosiaan vastata omista pyykeistään, koulustaan ja ruuistaan? Ei minunkaan mielestäni.
Minä en tiedä aina rajojani, vaan yritän pitää kaikkia lankoja käsissäni, koska minun on vaan pakko. On vaikea luottaa, että joku toinen hoitaa. Eihän niin lapsuudenkodissakaan käynyt.
7. Koulukiusaaminen
Olen yrittänyt oppia rakastamaan itseäni ja luopumaan kauneusleikkaushaaveista. Tällainen minä olen ja joidenkin mielestä jopa ihan kaunis. Halu laihduttaa vainoaa edelleen, vaikka olin tuolloin läskittelykautenakin alle viisikymmentäkiloinen. Itsetunto mureni jatkuvien haukkujen alla. Ruma, oksettava, arvoton.
8. Isän holhoaminen
Isä ei ole kasvattanut minua, mutta minä kyllä olen joutunut pitämään huolta isästä. Korjailemaan jälkiä ja kestämään kauheuksia. Olen pyytänyt hoitamaan omat asiansa ja uhkaillut jopa välirikolla, niin loppu olen ollut. Minun on tehtävä raja ja seuraavan mokan yhteydessä en enää auta. En anna sitä valtaa hänelle enää.
9. Oman parisuhteen kriisit
Kipeä yhdistelmä olosuhteita, joille emme mitään voineet ja omia selvittämättömiä ongelmiamme. On kamalaa huomata, että rakastaa, mutta ei enää oikealla tavalla. En minä menettänyt taitoani rakastaa, mutta nyt pelkään, että minulla ja Erityismiehelläkin käy näin, etten osaa enää muuta kuin kyllästyä ja lähteä pois. Minä pelkään, että minusta tulee isäni kaltainen vaeltaja, joka ikuisesti etsii rakkautta.
10. Avioero
Tosiasia, joka sattuu edelleen. Minä häpeän puhua siitä. Minä olen epäonnistunut elämän tärkeimmässä sopimuksessa. Minun lapseni ovat erolapsia ja me olemme osa sitä tilastoa.
Minuun sattuu sekin, että minä rakastan Entistä edelleen ja toivon hänelle pelkkää hyvää. Rakkauden ja kivun raja on niin ohut. Aina kun on rakkautta, on pelkoa ja kipuakin.
11. Työkriisi
Yksi pahimpia itsetunnon murskaajia tällä hetkellä. Minä olen vain työtön. Minä olen vailla koulutusta, vailla ammattiylpeyttä. Minä häpeän sitäkin, koska aina kun kerron olevani työtön, saan palkaksi sääliä. Minä en pysty olla ajattelematta, mitä muut ajattelevat. Lysähdän kokoon joka kerta, kun en voi kertoa hyviä uutisia. Minä tuotan pettymyksiä.
Kaikesta huolimatta jaksan uskoa, että minulla on mahdollisuus parantua. Minä olen ansainnut parempaa kuin tämän masennuksen. Selviän kyllä, menestyn ja me olemme kaikki onnellisia. Tästä elämästä voi tulla vielä tosi hyvä, minutkin voi vielä liimata kasaan. Jonakin päivänä tulevaisuudessa, minä vielä nauran heleästi ja silmistäni ei paista enää pohjaton suru.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelko. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Masennuksen syyt
Rakastan listoja. Ehkä kaikessa kaaoottisuudessani, olen oppinut löytämään niistä turvaa. Ajatukset pyörivät normaalisti päässäni isona virtoina ja vesiputouksina, mutta listat onnistuvat pienentämään massat minimiin. Joskus osaan ajatella jopa sitä yhtä vesipisaraa kerrallaan. Minulle se on ison ponnistelun takana, mutta minä harjoittelen vasta.
Mutta koska minä olen päättänyt, etten varastoi sisälleni enää negatiivista, vaan koitan pohtia ne pois päästäni, päädyin listaamaan syitä, jotka johtivat tai edesauttoivat masennustani.
1. Turvaton koti-ilmapiiri
- Isän alkoholismi, jota ei "ollut olemassa"
- Pelko kertoa kenellekkään, koska pelkäsin mitä isä sitten tekee
-Kulissien kannattelun musertava paino
2. Äidin pikku salapoliisi ja henkivartija
- Isän uskottomuuden kyttääminen
- Äidin uskottuna toimiminen
- Äidin turva väkivaltatilanteissa
3. Hahmottamisvaikeudet
- Matemaattiset ongelmat koulussa- ei apua koulussa eikä kotona
- Huonommuudentunne siitä etten opi eikä kukaan auta
-Pidin itseäni tyhmänä, koska ongelmaa ei koskaan tutkittu
4. Kannustaminen ja pitkäjänteisyyden opettaminen
8. Isän holhoaminen
- Katoamisia kännireissuilla
-Naissotkuja
- Juomista
-Pettyminen yhä uudelleen ja uudelleen
-Ei tukea
9. Oman parisuhteen kriisit
- Synnytyksen jälkeinen masennus, koliikkivauva
- Ei lastenhoitoapua
- Ymmärrysvaikeudet toisiamme kohtaan
- Uskottomuus
10. Avioero
- Ydinperheen menetys
- Minusta tehtiin paha (kuten aina ennenkin)
- Hetkellinen kodittomuus
- Lasten reaktiot
-Oma romahdus
- Lomautus
-Irtisanominen
- Ammatittomuus ja sen vaikutus identiteettiin
Jotain työskentelyä on alitajunnassa alkanut tapahtua, kiitos ryhmäterapian. Edessä on niin pitkä tie, etten voi ajatella kuin askel kerrallaan, etten luisu luovuttamaan.
Älä Vella perkele luovuta!
Mutta koska minä olen päättänyt, etten varastoi sisälleni enää negatiivista, vaan koitan pohtia ne pois päästäni, päädyin listaamaan syitä, jotka johtivat tai edesauttoivat masennustani.
1. Turvaton koti-ilmapiiri
- Isän alkoholismi, jota ei "ollut olemassa"
- Pelko kertoa kenellekkään, koska pelkäsin mitä isä sitten tekee
-Kulissien kannattelun musertava paino
2. Äidin pikku salapoliisi ja henkivartija
- Isän uskottomuuden kyttääminen
- Äidin uskottuna toimiminen
- Äidin turva väkivaltatilanteissa
3. Hahmottamisvaikeudet
- Matemaattiset ongelmat koulussa- ei apua koulussa eikä kotona
- Huonommuudentunne siitä etten opi eikä kukaan auta
-Pidin itseäni tyhmänä, koska ongelmaa ei koskaan tutkittu
4. Kannustaminen ja pitkäjänteisyyden opettaminen
-Kuitattiin kehnot tulokset sillä, etteivät "kaikki ole hyviä kaikessa" eikä lähdetty ratkaisemaan vaikeuksia
5. Äidin kuolema
- Monet ihmiset hylkäsivät
6. Paha äitipuoli ja isän katoaminen elämästä
- Olin huono, typerä tai muuten vaan ei-kaivattu (toki usein isän selän takana)
- Isän vähättely kohtelusta, koska "olet niin herkkä"
-Isän vähäinen läsnäolo; oli kotona harvoin ja jos oli, niin kännissä. Parempi siis tyhjä kuin känninen koti
7. Koulukiusaaminen
-Syrjintä
- Huorittelu ja läskittely ja muu ulkonäön kommentointi
8. Isän holhoaminen
- Katoamisia kännireissuilla
-Naissotkuja
- Juomista
-Pettyminen yhä uudelleen ja uudelleen
-Ei tukea
9. Oman parisuhteen kriisit
- Synnytyksen jälkeinen masennus, koliikkivauva
- Ei lastenhoitoapua
- Ymmärrysvaikeudet toisiamme kohtaan
- Uskottomuus
10. Avioero
- Ydinperheen menetys
- Minusta tehtiin paha (kuten aina ennenkin)
- Hetkellinen kodittomuus
- Lasten reaktiot
-Oma romahdus
11. Työkriisi- Lomautus
-Irtisanominen
- Ammatittomuus ja sen vaikutus identiteettiin
Jotain työskentelyä on alitajunnassa alkanut tapahtua, kiitos ryhmäterapian. Edessä on niin pitkä tie, etten voi ajatella kuin askel kerrallaan, etten luisu luovuttamaan.
Älä Vella perkele luovuta!
torstai 31. tammikuuta 2013
Pelot ja neuroosit
Minulla on taipumus pelätä herkästi. Minulla on trauman aiheuttama käytösmalli, jota toistan. Aina kun alan tuntea itseni todella onnelliseksi, myrkyttyy mieleni peloilla. Pelot paisuvat ja tuovat esiin paniikkihäiriön ja mitä enemmän oireita tulee esiin, sitä enemmän minä häpeän. En ole kehdannut puhua täysin kaikista peloistani, en ystäville, en Entiselle, enkä Erityismiehelle.
Katoaisivatko ne jos kertoisin? Pienenisivätkö ne siedettäviksi?
Kärsin agorafobiasta eli avaranpaikan kammosta. Tarkemmin minä pelkään ihmismassoja. Pelkään, että joku tulee ja tappaa minut tai kaappaa lapseni. Minulle matka lasten kanssa olisi täyttä pelkoa, sillä pelkäisin kuollakseni jonkun kaappaavan lapseni ja vievän mukanaan pedofiilirinkiin. Ajatuskin oksettaa.
Ihmismassat ovat myös täynnä melua ja minä olen meluherkkä. Nautin hiljaisuudesta ja miedoista äänistä. Huutaminen inhottaa minua, ja kun joku alkaa huutaa, tekee mieli juosta karkuun ja piiloutua. Kun riitelen jonkun kanssa ja toinen alkaa huutamaan, minä vaikenen. Huuto lukitsee minut sisältä.
Yllättävää kyllä, kärsin myös klaustrofobiasta eli umpiokammosta. Ahdistun ahtasta tilasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jos joku yrittää ohjailla tai rajoittaa minua, minä raivaan itselleni tilaa. Lintu häkissä-tilaksi minä sitä kutsun. Jos joudun sellaiseen tilanteeseen, väännän nokallani kalterit sivuun vaikka väkisin. Minua ei saa eikä voi kahlita.
Fyysisesti en kestä, jos joku pitää minua väkisin paikallaan vaikkapa makaamalla päällä. Erityismies kääri minut leikillään peittoon ja minä meinasin itkeä paniikista. Muistan jo lapsena nähneeni unia, joissa minut haudataan elävältä. Selittämätön pelko, mutta syntynyt jo aikoja sitten. Ehkä siihenkin löytyy vielä joskus selitys.
Menettämisen pelko on jatkuva. Se kai aluksi esti minua kiintymästä Erityismieheen. Minä en uskonut häneen, vaikka tykkäsin hänestä. Tuntuu hyvältä, että olin väärässä.
Eniten pelkään lento- ja auto-onnettomuuksia , syöpää ja muita kuolettavia sairauksia, hukkumista, tulipaloja ja ihmisiä, jotka tappavat. Pelkään korkeita paikkoja ja putoamista. Välillä hillitsen pelkoja paremmin ja välillä ne jylläävät. Joskus olen pelännyt niin paljon, että se on estänyt minua kokemasta asioita.
Oli aika, jolloin kärsin neurooseista pahasti. Ja ihan pakonomaisista sellaisista. Kuvittelin suojaavani itseäni niillä, mutta samalla ne verottivat elämääni. Äitiys helpotti niitä jostain syystä. Siinä ei paljoa ollut tehtävissä kun lapsi söi selän takana lunta, hiekkaa ja sisälläkin lattialta ties mitä nököjä. Oli pakko tottua, ettei siihen kuole tai sairastu vakavasti.
Minä pesin käsiä yhdessä vaiheessa kuin hullu. Monta kertaa päivässä, niin että ne olivat vereslihalla. Jopa pomoni huomautti minulle siitä ja naurahti kuinka ei ole koskaan joutunut sanomaan siitä, että joku pesee käsiään liikaa. Kaikki, mihin joku on voinut koskea,kuvotti. Ovenkahvat, rullaportaiden käsinojat ja ostoskärryt olivat asioita, mitä vältin koskemasta paljain käsin. Saatoin olla 12 tuntia töissä käymättä vessassa, koska muut kuin tutut vessat saivat minut kavahtamaan kauhusta. Jos minulla ei ollut puhdistuspyyhkeitä mukana, iski paniikki ja piti mennä ostamaan.
Tätä jatkui kai pahimmillaan 4 vuotta, kunnes alkoi helpottaa. Kai minä yritin suojella itseäni maailmalta, vaikka ainoa mikä kaipasi hoitoa, oli minun mieleni.
Elän minä edelleen neuroosien ja kummallisten tapojen vallassa, mutta ne ovat joten kuten hallinnassa;
Tarkistan hellan levyt ja kahvinkeittimen. Pyydän Entistäkin tekemään näin kun lapset ovat hänellä.
Katson, että ovet ovat lukossa.
Kädet pestään aina, kun tullaan kotiin.
Verhot pitää olla kiinni nukkumaan mennessä. Oikeastaan heti hämärällä.
Hiljaisessa ja pimeässä ei voi nukahtaa.
Minulla on oma paikka ruokapöydässä.
Paina ulko-ovea 2-3 kertaa varmistaakseni, että se on kiinni. Tämä lienee vanhin neuroosini.
Laskut pitää maksaa viimeistään eräpäivänä, mieluiten heti.
Pienetkin hoitamattomat asiat voivat viedä yöunet.
Uskon, että oireet lievittävät vielä ja tulen elämään toivottavasti taakattomampaa elämää mitä elin ja elän. Nyt kun olen myöntänyt, ettei kaikki ole hyvin, voin sairastaa. Ja kun olen antanut itseni sairastaa, voin myös parantua. Lääkkeet tasaavat minun mieleni järkyttämää elimistöä. Ne ovat minun apuvälineeni, minun kävelykeppini, kunnes olen tarpeeksi vahva omille jaloilleni. Terapia on minun voiteeni, joka auttaa poistamaan bakteerit haavoista ja parantamaan sisällä muhineen tulehduksen. Entinen on minun turvasatamani, joka tuntee minut, ja johon voin ,kaikesta kinasta huolimatta, luottaa. Lapset antavat minulle toivoa ja saavat minut arvostamaan itseäni, sillä he rakastavat minua ja minä heitä. He ovat minun syyni parantua ja haluni elää nauttien. Erityismies on minun eheyttävä rakkauteni, jota en ole tällä tavalla kokenut, ehkä aikoihin, ehkä ikinä. Erityismies ei halveksu eikä tuomitse,vaan ottaa syliin. Hän ei vaadi minulta mitään eikä vaadi minua olemaan muuta kuin mitä haluan olla.
Katoaisivatko ne jos kertoisin? Pienenisivätkö ne siedettäviksi?
Kärsin agorafobiasta eli avaranpaikan kammosta. Tarkemmin minä pelkään ihmismassoja. Pelkään, että joku tulee ja tappaa minut tai kaappaa lapseni. Minulle matka lasten kanssa olisi täyttä pelkoa, sillä pelkäisin kuollakseni jonkun kaappaavan lapseni ja vievän mukanaan pedofiilirinkiin. Ajatuskin oksettaa.
Ihmismassat ovat myös täynnä melua ja minä olen meluherkkä. Nautin hiljaisuudesta ja miedoista äänistä. Huutaminen inhottaa minua, ja kun joku alkaa huutaa, tekee mieli juosta karkuun ja piiloutua. Kun riitelen jonkun kanssa ja toinen alkaa huutamaan, minä vaikenen. Huuto lukitsee minut sisältä.
Yllättävää kyllä, kärsin myös klaustrofobiasta eli umpiokammosta. Ahdistun ahtasta tilasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jos joku yrittää ohjailla tai rajoittaa minua, minä raivaan itselleni tilaa. Lintu häkissä-tilaksi minä sitä kutsun. Jos joudun sellaiseen tilanteeseen, väännän nokallani kalterit sivuun vaikka väkisin. Minua ei saa eikä voi kahlita.
Fyysisesti en kestä, jos joku pitää minua väkisin paikallaan vaikkapa makaamalla päällä. Erityismies kääri minut leikillään peittoon ja minä meinasin itkeä paniikista. Muistan jo lapsena nähneeni unia, joissa minut haudataan elävältä. Selittämätön pelko, mutta syntynyt jo aikoja sitten. Ehkä siihenkin löytyy vielä joskus selitys.
Menettämisen pelko on jatkuva. Se kai aluksi esti minua kiintymästä Erityismieheen. Minä en uskonut häneen, vaikka tykkäsin hänestä. Tuntuu hyvältä, että olin väärässä.
Eniten pelkään lento- ja auto-onnettomuuksia , syöpää ja muita kuolettavia sairauksia, hukkumista, tulipaloja ja ihmisiä, jotka tappavat. Pelkään korkeita paikkoja ja putoamista. Välillä hillitsen pelkoja paremmin ja välillä ne jylläävät. Joskus olen pelännyt niin paljon, että se on estänyt minua kokemasta asioita.
Oli aika, jolloin kärsin neurooseista pahasti. Ja ihan pakonomaisista sellaisista. Kuvittelin suojaavani itseäni niillä, mutta samalla ne verottivat elämääni. Äitiys helpotti niitä jostain syystä. Siinä ei paljoa ollut tehtävissä kun lapsi söi selän takana lunta, hiekkaa ja sisälläkin lattialta ties mitä nököjä. Oli pakko tottua, ettei siihen kuole tai sairastu vakavasti.
Minä pesin käsiä yhdessä vaiheessa kuin hullu. Monta kertaa päivässä, niin että ne olivat vereslihalla. Jopa pomoni huomautti minulle siitä ja naurahti kuinka ei ole koskaan joutunut sanomaan siitä, että joku pesee käsiään liikaa. Kaikki, mihin joku on voinut koskea,kuvotti. Ovenkahvat, rullaportaiden käsinojat ja ostoskärryt olivat asioita, mitä vältin koskemasta paljain käsin. Saatoin olla 12 tuntia töissä käymättä vessassa, koska muut kuin tutut vessat saivat minut kavahtamaan kauhusta. Jos minulla ei ollut puhdistuspyyhkeitä mukana, iski paniikki ja piti mennä ostamaan.
Tätä jatkui kai pahimmillaan 4 vuotta, kunnes alkoi helpottaa. Kai minä yritin suojella itseäni maailmalta, vaikka ainoa mikä kaipasi hoitoa, oli minun mieleni.
Elän minä edelleen neuroosien ja kummallisten tapojen vallassa, mutta ne ovat joten kuten hallinnassa;
Tarkistan hellan levyt ja kahvinkeittimen. Pyydän Entistäkin tekemään näin kun lapset ovat hänellä.
Katson, että ovet ovat lukossa.
Kädet pestään aina, kun tullaan kotiin.
Verhot pitää olla kiinni nukkumaan mennessä. Oikeastaan heti hämärällä.
Hiljaisessa ja pimeässä ei voi nukahtaa.
Minulla on oma paikka ruokapöydässä.
Paina ulko-ovea 2-3 kertaa varmistaakseni, että se on kiinni. Tämä lienee vanhin neuroosini.
Laskut pitää maksaa viimeistään eräpäivänä, mieluiten heti.
Pienetkin hoitamattomat asiat voivat viedä yöunet.
Uskon, että oireet lievittävät vielä ja tulen elämään toivottavasti taakattomampaa elämää mitä elin ja elän. Nyt kun olen myöntänyt, ettei kaikki ole hyvin, voin sairastaa. Ja kun olen antanut itseni sairastaa, voin myös parantua. Lääkkeet tasaavat minun mieleni järkyttämää elimistöä. Ne ovat minun apuvälineeni, minun kävelykeppini, kunnes olen tarpeeksi vahva omille jaloilleni. Terapia on minun voiteeni, joka auttaa poistamaan bakteerit haavoista ja parantamaan sisällä muhineen tulehduksen. Entinen on minun turvasatamani, joka tuntee minut, ja johon voin ,kaikesta kinasta huolimatta, luottaa. Lapset antavat minulle toivoa ja saavat minut arvostamaan itseäni, sillä he rakastavat minua ja minä heitä. He ovat minun syyni parantua ja haluni elää nauttien. Erityismies on minun eheyttävä rakkauteni, jota en ole tällä tavalla kokenut, ehkä aikoihin, ehkä ikinä. Erityismies ei halveksu eikä tuomitse,vaan ottaa syliin. Hän ei vaadi minulta mitään eikä vaadi minua olemaan muuta kuin mitä haluan olla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)