Lääkity? Vaikutu?

Mielialalääkkeet ovat olleet päivittäistä arkeani vuoden verran. Muistan tunteen, kun lääkäri ne minulle määräsi: olin todella helpottunut. Ajattelin, että olen vihdoin saanut apuvälineeni, kävelykeppini, joka omalta osin auttaa arkeani ja parantumistani.

Mitä pidemmälle prosessi eteni, tunsin ärsytystä lääkityksestä. Tunsin itseni huonoksi, kun joudun syömään lääkkeitä.Pelkäsin, etten tiedä kuinka parantunut oikeasti olen, kun minulla on lääkitys. Halusin vaan lopettaa lääkkeiden syömisen, mutta enhän minä voinut. Jo kerran olin niin tehnyt, ja siitä ei seurannut mitään hyvää. Lääkärin kanssa jutellessa päädyimme vihdoin siihen, että hiljaa hyvä tulee ja vähennämme annosta, jonka jälkeen toivon mukaan lääkitys voidaan purkaa pois kokonaan elämästäni.

Sitten tuli pakollinen tauko. Lääkkeet olivat lopussa, ja pankkitilin saldo nolla. Kauhistutti, mitä kolme päivää ilman lääkkeitä saisi aikaan. Nyt jälkeenpäin ymmärtääkin, että joku vaikutus sillä selvästi oli. Olin aivan järkyttävän nälkäinen; minä, joka unohdan syödä ja elän joinain päivinä pelkällä kahvilla. Söin, söin ja söin. Erityismies nauroi, kun narisutin jääkaapin ovea jatkuvasti kauhistellen itseäni. Hänen mielestään oli hienoa, että minulla oli nälkä.

Yhtenä päivänä ajoin kouluun. Minulla oli ollut täydellinen, kiireetön aamu. Olin onnellinen, inspiroitunut ja virkeä. Mietin ystäviäni, ja tunteeni pääsi valloilleen. Minä tunsin sillä hetkellä olevani maailman onnekkain ihminen, huolimatta kaikesta kokemastani, tai ehkä juuri siksi.

Muutaman päivän lääkkeettömyys sai minut itkemään,tuntemaan ylitsepursuavaa iloa ja olemaan nälkäinen. Ymmärsin, että lääkkeet ovat hillinneet näitä kaikkea, ne ovat suojelleet minua ja pitäneet minut tasaisella alustalla. Tämä vaan vahvisti päätöstäni siitä, että on aika päästää tästä tukitoimesta pikkuhiljaa irti. Olen jo tarpeeksi vahva kestämään omat tunteeni, sillä olen saanut vahvistua rauhassa.

Vaikka en ole mikään lääkkeiden suuri ystävä, olen kiitollinen siitä, että ne ovat kannattelleet omalta osaltaan minua tänne asti. Ne ovat suojanneet minua omilta ääritunteiltani; ilolta ja surulta. En kuitenkaan suosittele lääkkeisiin tukeutumista täysin (poissulkien tietysti todelliset tarpeet, joista minulla ei ole kokemusta) luettaen, että ne itsessään parantavat. Lääkkeiden tarkoitus on hillitä oireita, mutta ne eivät poista mitään pysyvästi.

Paras matemaattinen kaava eheytymiselle=keskusteluapu+ (lääkitys) x ymmärrys+tuki+ rakkaus+halu tutkia ja ymmärtää itseään x tehdä asioita mistä nauttii+peiliin katsominen- toisten syyttely-paikalleen jumiutuminen-unelmista luopuminen

Elämän kaavoja ratkaisten puksutan eteenpäin. Tämän on ainoata matematiikkaa, josta minulla on jonkinlainen käsitys.