Viime vuonna oletin, toivoin ja päätin, että tämä vuosi on toivon vuosi. Näin myös oli. Löysin roppakaupalla toivoa ja aion ammentaa sitä ensivuonna vielä rutkasti lisää. Aion syventää itsetutkiskelun alkeita ja oppia olemaan parempi ihminen. Aion saavuttaa haluamiani asioita ja antaa rakkautta rakkailleni.
Salaa toivon, että joskus, kun olen nykyistä ehjempi, voin antaa rakkautta myös sellaisille ihmisille, jotka sitä tarvitsevat, mutta eivät saa. Joskus tulevaisuudessa olisi antoisaa hyödyntää omat kokemuksensa ja antaa omaa aikaansa vapaaehtoisesti johonkin. Ehkä se kuitenkin on sitten jonkun toisen vuoden homma se. Vielä en ole valmis itseni kanssa.
Terveyden osalta vuosi on ollut hyvä. Iloitsen siitä, että läheiseni ovat olleet terveitä. Itsellä intoa latistaa alkuvuodesta 2014 otettava papakoe numero 3, joka ratkaisee minun kohdallani sen, onko minulla solumuutoksia ja tarvitseeko minua operoida. Hysteerikkona kävin yksityisellä lääkäriasemalla tutkituttamassa itseni, eikä mitään hälyttävää ollut sillä hetkellä näkyvissä. Jos minulla jotain on, se toivottavasti saadaan pois ajoissa sieltä. Yritän pitää tsemppifiilistä yllä.
Tänä vuonna itseni hoitaminen oli paljon aktiivisempaa alkuvuodesta. Kävin enemmän terapiassa, urheilin enemmän. Ei ole onneksi myöhäistä aloittaa uudestaan ja niin olen päättänyt tehdä. Pääsykokeet ja koulun aloitus haukkasivat niin suuren palan energiaa ja aikaa, ettei päässä juuri muuta liikkunut. Olen tyytyväinen siitä, että maltoin heittäytyä kouluun täysillä ja keskittyä kerrankin vaan yhteen asiaan. Se näytti tuottavan tulosta oikein mainiosti.
Suhde Erityismieheen haki tänä vuonna paikkaansa paljon. Välillä tuntui, että toinen tekee kaiken väärin (tai ei tee mitään) eikä mikään etene minnekään. Muutamien kehityskeskustelujen kautta saimme kuitenkin katkolla olleen yhteyden toimimaan ja aiomme entistä enemmän panostaa toisiimme vuonna 2014. Rakastumisesta arkirakkauteen siirtyminen on haasteellista, siitä ei pääse mihinkään. Vuorovaikutuksen ansiosta se on meille vallan mahdollista.
Tämä vuosi oli oikein hieno eheytymisen vuosi. Seuraava vuosi olkoon oppimisen, parantumisen sekä rakkauden ja ystävyyden vaalimisen vuosi!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiitollisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiitollisuus. Näytä kaikki tekstit
tiistai 31. joulukuuta 2013
perjantai 27. joulukuuta 2013
Mieletön mieli
Pitkin syksyä olen ollut tiukoilla. Olen tiennyt sen ja jaksanut aina päivän, viikon ja kuukauden kerrallaan. Olen jaksanut sen ajatuksen voimalla, että tämä paine ei jatku ikuisesti. Minä en joudu istumaan loppuelämääni tehden raportteja ja kirjoitelmia päivisin, iltaisin ja viikonloppuisin. Sen olen pitänyt mielessäni myös, että minä saan oppia. Minä olen etuoikeutettu, koska minulla on koulupaikka. Kaikesta huolimatta olen edelleen kiitollinen ja motivoitunut, sillä näen edessäni maailman täynnä mahdollisuuksia.
Välillä mielialat ovat kuitenkin heitelleet sinne tänne, johtuen väsymyksestä ja osittain masennuksestakin. Toisinaan yritän ajatella, että se on vaan minun aivoistani johtuvaa. Oikein epätoivoisena itken sitä, että mitä pahaa minä olen tehnyt, että olen joutunut elämään sellaisia kokemuksia, jotka ovat muovanneet minun aivoistani masentuneen aivot, jotka eivät parane. Tälle asialle minä en kuitenkaan enää voi mitään. Aivoni ovat mitä ovat, mutta tärkeintä on, että minä tiedostan sen ja osaan etsiä helpotusta olooni. Pystyn elämään onnellista elämää siitä huolimatta, jos kovasti yritän ja teen töitä onnistumisen eteen.
Otin vihdoin yhteyttä terapeuttiehdokkaaseen. Toivon tämän henkilön olevan oikeanlainen, jotta psykoterapia vihdoin pääsisi alkamaan. Tahdon lisää työkaluja menneisyyden muistojen käsittelyyn, vaikka pitkälle on tultu jo kahdessa vuodessa. Haluan ottaa takaisin sen, minkä ansaitsen.
Masentunut voi oppia käsittelemään masennustaan ja pärjäämään sen kanssa. Masentunut ei ole menetetty tapaus eikä menneisyys ole tulevaisuutta määrittelevä asia. Töitä pitää tehdä ja taistella, sitä en kiellä. Vaikka on menettänyt, vaikka on kaltoin kohdeltu, ei mikään, eikä kukaan voi loputtomiin estää masentunutta menestymästä.
Välillä mielialat ovat kuitenkin heitelleet sinne tänne, johtuen väsymyksestä ja osittain masennuksestakin. Toisinaan yritän ajatella, että se on vaan minun aivoistani johtuvaa. Oikein epätoivoisena itken sitä, että mitä pahaa minä olen tehnyt, että olen joutunut elämään sellaisia kokemuksia, jotka ovat muovanneet minun aivoistani masentuneen aivot, jotka eivät parane. Tälle asialle minä en kuitenkaan enää voi mitään. Aivoni ovat mitä ovat, mutta tärkeintä on, että minä tiedostan sen ja osaan etsiä helpotusta olooni. Pystyn elämään onnellista elämää siitä huolimatta, jos kovasti yritän ja teen töitä onnistumisen eteen.
Otin vihdoin yhteyttä terapeuttiehdokkaaseen. Toivon tämän henkilön olevan oikeanlainen, jotta psykoterapia vihdoin pääsisi alkamaan. Tahdon lisää työkaluja menneisyyden muistojen käsittelyyn, vaikka pitkälle on tultu jo kahdessa vuodessa. Haluan ottaa takaisin sen, minkä ansaitsen.
Masentunut voi oppia käsittelemään masennustaan ja pärjäämään sen kanssa. Masentunut ei ole menetetty tapaus eikä menneisyys ole tulevaisuutta määrittelevä asia. Töitä pitää tehdä ja taistella, sitä en kiellä. Vaikka on menettänyt, vaikka on kaltoin kohdeltu, ei mikään, eikä kukaan voi loputtomiin estää masentunutta menestymästä.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Nöyryys on kaunista
Nöyryys on yksi piirteistä, mitä ihailen ihmisissä eniten. Se näyttäytyy monelle vastakohtana vahvuudelle ja omalle tahdolle, ja sitä halutaan välttää. Nöyryys on synonyymi sille, ettei ole omaa tahtoa ja heittäydytään lattiarätiksi, vailla omaa tahtoa. Ajatellaan, että kunnianhimoinen ihminen ei voi olla nöyrä ja menestyvä samaan aikaan.
Parhaimmillaan nöyryys kaunistaa ihmistä ja tuo persoonaan lisäsyvyyttä. Se, että osaa ajatella laatikon ulkopuolelle ja ottaa toiset huomioon, on nöyryyttä. Parasta on nähdä tämä piirre tilanteissa, joissa ihminen on kiitollinen saamistaan asioista, eikä pidä mitään itsestäänselvyytenä.
Se kasvattaa kunnioitusta.
Miten paljon ihmisten onnellisuus kasvaisikaan, jos kaikki ajattelisivat toisten tunteita edes hetken verran. Kuuntelisivat toisten sanottavan ja miettisivät hetken ennen kuin tyrmäisivät täysin. Olisivat avoimia, ottaisivat uudet ajatukset vastaan, ja ymmärtäisivät, miten paljon maailma avartuu vain sillä, että kuuntelee toisia. Olisipa niin.
Parhaimmillaan nöyryys kaunistaa ihmistä ja tuo persoonaan lisäsyvyyttä. Se, että osaa ajatella laatikon ulkopuolelle ja ottaa toiset huomioon, on nöyryyttä. Parasta on nähdä tämä piirre tilanteissa, joissa ihminen on kiitollinen saamistaan asioista, eikä pidä mitään itsestäänselvyytenä.
Se kasvattaa kunnioitusta.
Miten paljon ihmisten onnellisuus kasvaisikaan, jos kaikki ajattelisivat toisten tunteita edes hetken verran. Kuuntelisivat toisten sanottavan ja miettisivät hetken ennen kuin tyrmäisivät täysin. Olisivat avoimia, ottaisivat uudet ajatukset vastaan, ja ymmärtäisivät, miten paljon maailma avartuu vain sillä, että kuuntelee toisia. Olisipa niin.
lauantai 28. syyskuuta 2013
Inspiroidu, äläkä hylkää yhtäkään ajatusta
Olen syksyn aikana ollut jollain sielun ja minuuden tasolla kuin avoin ikkuna. Tuntuu, että päähäni on tupsahtanut niin paljon hyviä ja mielenkiintoisia ajatuksia, että olen tuntenut itseni aivan järjettömäksi. Luovuus on herännyt henkiin täysillä, ja yritän häätää kaikki epäilevät ja jarruttavat ajatukset pois luotani. Milloin oppisin uskomaan, että minullakin voi olla lahjoja johonkin?
Yritän nyt nauttia inspiroitumisesta ja ideavirrasta. Kirjoitan ylös hupsuja asioita, joita voin ehkä joskus käyttää jossain. Mikä parasta kaikesta: minä olen menettänyt kadehtimisen, tuon suomalaisen perinnetaidon! Se on paras menetys, joka minua on koskaan kohdannut.
Minä en enää mieti, miksi minulla ei ole jotain, vaan löydän ihmisistä ilahduttavaa, motivoivaa voimaa, joista pystyn ammentamaan itselleni ajatuksia,tunteita ja kehityskohteita omaan elämääni. Ihailen silmät loistaen ihmisten saavutuksia, ja kuuntelen toisten juttuja kiinnostuneena.
Alan tulla hiljalleen sellaiseksi, miksi olen koko elämäni halunnut tulla, ja se tuntuu aika mahtavalta.
Yritän nyt nauttia inspiroitumisesta ja ideavirrasta. Kirjoitan ylös hupsuja asioita, joita voin ehkä joskus käyttää jossain. Mikä parasta kaikesta: minä olen menettänyt kadehtimisen, tuon suomalaisen perinnetaidon! Se on paras menetys, joka minua on koskaan kohdannut.
Minä en enää mieti, miksi minulla ei ole jotain, vaan löydän ihmisistä ilahduttavaa, motivoivaa voimaa, joista pystyn ammentamaan itselleni ajatuksia,tunteita ja kehityskohteita omaan elämääni. Ihailen silmät loistaen ihmisten saavutuksia, ja kuuntelen toisten juttuja kiinnostuneena.
Alan tulla hiljalleen sellaiseksi, miksi olen koko elämäni halunnut tulla, ja se tuntuu aika mahtavalta.
Tunnisteet:
Haaveet,
Hyvinvointi,
Ilo,
Kiitollisuus,
Luovuus,
Minuus,
Onni,
Toivo,
Tunteet,
Uni
lauantai 21. syyskuuta 2013
Aika katoaa, kun tekee mitä rakastaa
Olen uppoutunut opiskeluun koko sieluni laajuudella. Päivät menevät koulussa, koulutöitä ajatellen ja koulutöitä tehden. Uteliaisuus kasvaa koko ajan, kun tieto tavoittaa ymmärrykseni ja herään lapsivapaana lauantai-aamuna ensimmäiseksi miettimään, mitä voisin tietystä teemasta kirjoittaa. Olen rakastunut tulevaan alaani päättömästi!
Erityismiehen kanssa asiat on saatu puhuttua ja olen paremmin saanut hänet ymmärtämään tätä koko kuviota vastuualueineen päivineen. Hän on nopea oppimaan, ja on ymmärtänyt yskän, mistä viimeksi kiukuttelin. Puntit eivät ole vielä tasan, eivätkä tietyllä tasolla voi koskaan täysin ollakkaan, mutta tiedän, että olemme matkalla oikeaan suuntaan, missä kaikilla on reilu ja hyvä olla.
Luulen, että seuraava haasteemme tulee aiheesta kuinka pitää arki ja juhla balanssissa, sillä alkuhuuma on auttamatta historiaa. On tosin helpompaa käsitellä tunteita, kun ymmärtää hiukan enemmän, miten suhteiden elinkaari kulkee.
Entisen kanssa menee mutkattomasti, joskin edelleen tulee tilanteita, jossa tuskastun siihen, ettei hän vaan yksinkertaisesti ymmärrä katsoa putken ulkopuolelle, ja syyttää minua kohtuuttoman paljon. Eronneeksi pariksi meillä kuitenkin menee hyvin, ja mikä parasta: voimme luottaa toisiimme.
Minun ja Entisen hyvillä väleillä on vaan odottamaton varjopuoli: lapset vuorotellen itkevät ja kyseenalaistavat sen, miksi äiti ja isi eivät voi olla yhdessä. Lukemattomia kysymyksiä, keskusteluja ja kyyneliä. Sydäntä kivistää, kun heille ei voi vielä sanoa, että juuri siksi meillä kaikilla on niin hyvä olla, kun emme asu saman katon alla. On tullut opittua taas useaan otteeseen se, että vaikka miten yrität suojella lapsiasi, teet aina jotain, mikä satuttaa.
Erityismiehen kanssa asiat on saatu puhuttua ja olen paremmin saanut hänet ymmärtämään tätä koko kuviota vastuualueineen päivineen. Hän on nopea oppimaan, ja on ymmärtänyt yskän, mistä viimeksi kiukuttelin. Puntit eivät ole vielä tasan, eivätkä tietyllä tasolla voi koskaan täysin ollakkaan, mutta tiedän, että olemme matkalla oikeaan suuntaan, missä kaikilla on reilu ja hyvä olla.
Luulen, että seuraava haasteemme tulee aiheesta kuinka pitää arki ja juhla balanssissa, sillä alkuhuuma on auttamatta historiaa. On tosin helpompaa käsitellä tunteita, kun ymmärtää hiukan enemmän, miten suhteiden elinkaari kulkee.
Entisen kanssa menee mutkattomasti, joskin edelleen tulee tilanteita, jossa tuskastun siihen, ettei hän vaan yksinkertaisesti ymmärrä katsoa putken ulkopuolelle, ja syyttää minua kohtuuttoman paljon. Eronneeksi pariksi meillä kuitenkin menee hyvin, ja mikä parasta: voimme luottaa toisiimme.
Minun ja Entisen hyvillä väleillä on vaan odottamaton varjopuoli: lapset vuorotellen itkevät ja kyseenalaistavat sen, miksi äiti ja isi eivät voi olla yhdessä. Lukemattomia kysymyksiä, keskusteluja ja kyyneliä. Sydäntä kivistää, kun heille ei voi vielä sanoa, että juuri siksi meillä kaikilla on niin hyvä olla, kun emme asu saman katon alla. On tullut opittua taas useaan otteeseen se, että vaikka miten yrität suojella lapsiasi, teet aina jotain, mikä satuttaa.
lauantai 31. elokuuta 2013
Opiskelutahti
Minä tiesin jo ennen kouluun menoa, että pyrin nopeuttamaan tutkinnon saamista valmiiksi. En edes haluaisi oleilla koulussa niin kauaa kuin voisi, vaikka opiskelutahti olisi paljon inhimillisempi sillä tavoin. Syyt siihen, miksi haluan valmistua aiemmin ovat:
-Olen ollut työelämässä ennenkin ja tiedän, että se on kokopäiväistä. Minulle on helpompi totuttautua työelämämäiseen rytmiin jo alusta asti
-En ole enää nuori ja huoleton ja olen motivoitunut itse opiskeluun
-Talous pakottaa toimimaan
Moni ihmettelee ja on huolissaan, etten polta itseäni loppuun. He eivät ehkä osaa ajatella, että vietin vuoden etsien itseäni omaan tahtiin ja nyt olen valmis käärimään hihat ylös. Olen ehtinyt varautua ja ajatella. Olen valmis käyttämään opiskeluihin aikaani joka päivä. Kesäloma-aikakin on pidempi, joten silloin kerkeän ottaa kevyemmin ja kenties suorittamaan harjoittelun, johon ei koko kesää kulu.
Olen itse innoissani ja pohjattoman kiitollinen opiskelupaikastani. Olen löytänyt itsestäni hikipingon, jota ei ole ennen ollut olemassa. Luulen, että nyt kun muu elämäni alkaa olla kunnossa, pystyn keskittymään kouluun, enkä koe koulua rasitteena, vaan lahjana. Joka päivä ajattelen, miten siunattu olen, että saan opiskella ilmaiseksi.
Vaikka syksyn kiire ehkä hiukan pelottaa, elän tällä hetkellä unelmaani. Jokainen päivä tuntuu uudelta seikkailulta.
-Olen ollut työelämässä ennenkin ja tiedän, että se on kokopäiväistä. Minulle on helpompi totuttautua työelämämäiseen rytmiin jo alusta asti
-En ole enää nuori ja huoleton ja olen motivoitunut itse opiskeluun
-Talous pakottaa toimimaan
Moni ihmettelee ja on huolissaan, etten polta itseäni loppuun. He eivät ehkä osaa ajatella, että vietin vuoden etsien itseäni omaan tahtiin ja nyt olen valmis käärimään hihat ylös. Olen ehtinyt varautua ja ajatella. Olen valmis käyttämään opiskeluihin aikaani joka päivä. Kesäloma-aikakin on pidempi, joten silloin kerkeän ottaa kevyemmin ja kenties suorittamaan harjoittelun, johon ei koko kesää kulu.
Olen itse innoissani ja pohjattoman kiitollinen opiskelupaikastani. Olen löytänyt itsestäni hikipingon, jota ei ole ennen ollut olemassa. Luulen, että nyt kun muu elämäni alkaa olla kunnossa, pystyn keskittymään kouluun, enkä koe koulua rasitteena, vaan lahjana. Joka päivä ajattelen, miten siunattu olen, että saan opiskella ilmaiseksi.
Vaikka syksyn kiire ehkä hiukan pelottaa, elän tällä hetkellä unelmaani. Jokainen päivä tuntuu uudelta seikkailulta.
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Pari sanaa sieltä täältä
Perehdytysviikko on vienyt kaikki mehut, mitä ihmisestä voi vaan tikistää. On tullut infoa ja tänään päästiin tekemisenkin makuun. Oli mahtavaa ja ihanaa, tunsin olevani juuri siellä missä pitääkin. Jää ihmisten välillä alkaa murtua ja kaikki odottavat ilolla tulevaa. Opiskelu on vaan juuri se minun juttuni nyt! Olen kuin painoja penkistä puhisteleva nostaja, joka anoo lisää painoa, koska tietää pystyvänsä nostamaan mitä vain.
Olen välillä aikamoinen Täti Tomera, kun haluan, että asiat tapahtuvat. Olen viskellyt omaa ohjaajaani jo posteilla ja sopinut tapaamisen, mitä hän oli kaavaillut vasta lokakuulle. Mutta kun Vella haluaa takoa vielä, kun rauta on kuumaa, ja intoa piisaa.
Aloitin extempore myös vanhan harrastukseni uudestaan. Meinasin sielläkin pillahtaa itkuun pelkästä onnesta, siitä tunteesta, että minun elämäni on niin ihanaa juuri nyt. Onneksi synkkinäkin hetkinä uskalsin toivoa, ja se toivo kannatteli minut näihin onnistumisen hetkiin saakka.
Haluan kirjoittaa kirjoittamisesta, elämäni rakkaudesta. Idea on valmiina, mutta tarvitsen sopivan hetken avata asiaa itselleni. Haluan luoda kokonaisen tekstin tuosta keinosta, joka on kipeinä aikoina pitänyt minut elossa. Ilman kirjoja ja kirjallisuutta en olisi tässä. Ilman kirjoitustaitoa en opiskelisi nyt unelmieni tutkintoa. Kirjoittaminen on osa minua; niin suuri osa, etten voi kirjoittaa paljastamatta osittain sieluani. Mutta en minä sitä pelkää, sillä myöntämällä oman haavoittuvaisuuteni tekstin muodossa, olen kasvanut vahvemmaksi kuin koskaan ennen.
Viikon kiiretasosta kertoo hyvin Erityismiehen aamuinen lausahdus: "Oli ilo nukkua kanssasi, nähdään taas illalla."
Olen välillä aikamoinen Täti Tomera, kun haluan, että asiat tapahtuvat. Olen viskellyt omaa ohjaajaani jo posteilla ja sopinut tapaamisen, mitä hän oli kaavaillut vasta lokakuulle. Mutta kun Vella haluaa takoa vielä, kun rauta on kuumaa, ja intoa piisaa.
Aloitin extempore myös vanhan harrastukseni uudestaan. Meinasin sielläkin pillahtaa itkuun pelkästä onnesta, siitä tunteesta, että minun elämäni on niin ihanaa juuri nyt. Onneksi synkkinäkin hetkinä uskalsin toivoa, ja se toivo kannatteli minut näihin onnistumisen hetkiin saakka.
Haluan kirjoittaa kirjoittamisesta, elämäni rakkaudesta. Idea on valmiina, mutta tarvitsen sopivan hetken avata asiaa itselleni. Haluan luoda kokonaisen tekstin tuosta keinosta, joka on kipeinä aikoina pitänyt minut elossa. Ilman kirjoja ja kirjallisuutta en olisi tässä. Ilman kirjoitustaitoa en opiskelisi nyt unelmieni tutkintoa. Kirjoittaminen on osa minua; niin suuri osa, etten voi kirjoittaa paljastamatta osittain sieluani. Mutta en minä sitä pelkää, sillä myöntämällä oman haavoittuvaisuuteni tekstin muodossa, olen kasvanut vahvemmaksi kuin koskaan ennen.
Viikon kiiretasosta kertoo hyvin Erityismiehen aamuinen lausahdus: "Oli ilo nukkua kanssasi, nähdään taas illalla."
lauantai 24. elokuuta 2013
Oma ikä, paras ikä
"Äiti, minkä ikäinen haluaisit olla, jos saisit valita?"
"No tämän ikäinen. Minä haluan olla juuri sen ikäinen kuin olen."
Tämä keskustelu käytiin noin vuonna 1996, kun minä pohdin äidille, että haluaisin olla milloin vanhempi, milloin nuorempi. Nyt minä olen tavoittanut äitini ajatusmaailman. Paras ikä on juuri se ikä, mitä elää juuri sillä samalla hetkellä.
Kuuluisat ikäkriisit tuntuvat liittyvän kaikkeen muuhun, kuin siihen itse ikään. Ikäkriisi koostuu lähinnä muusta maailmasta; se on peilikirkas hetki, milloin katselee liiankin kirkkain silmin ympärilleen ja miettii mennyttä ja tulevaa. Silloin miettii asioita, mitä olisi ehkä pitänyt tehdä, mitä pitäisi tehdä ja onko tehnyt oikein. Ikäkriisissä havahtuu miettimään, millaista polkua muut tallaavat ja millaista itse tallaa ja miten ne kohtaavat, vai kohtaavatko ollenkaan. Se on kivuliaan teini-iän uusintaotos.
Minä en haikaile nuoruusvuosien perään, enkä suoranaisesti ikävöi mitään aikakautta elämässäni. Muistelen paljon hyviä hetkiä elämän varrelta, mutta en minä niitä tahtoisi uudestaan elää. Ne olivat silloin ja nyt on nyt. Se on elämänkulkua. Sitä paitsi nautin suunnattomasti siitä, mitä ikä minulle tekee: miten se hioo kulmia minusta ja tasoittaa. Ei aina niin hellästi, mutta lopputulos on mitä mahtavin.
Kun lapset syntyivät ja olivat pieniä tuhisevia myttyjä, ajattelin, että tämän hetken voisi sulloa pulloon ja elää yhä uudelleen ja uudelleen. Kuitenkaan mitään vaihetta en ole jäänyt haikailemaan, vaan rakastan lapsia juuri sen ikäisenä kun he ovatkin. Rakastan jokaista ikäkautta, jokaista uutta asiaa heissä. Rakastan myös niitä piirteitä, joita huomasin jo vauvaikäisenä ja jotka ovat säilyneet tähän päivään asti. Lapsi on parhaimmillaan aina.
Iän(kin) hyväksyminen vaatii sisäistä rauhaa ja tasapainoa. On monia, jotka eivät hyväksy vanhenemistaan ja niitä, jotka kaksikymppisinä luulevat tietävänsä kaiken elämästä. Balanssin löytäminen ja elämän pohtiminen vapauttaa valtavasti energiaa tyytyväisenä elämiseen ja hyväksymiseen. En voi olla hehkuttamatta terapian vaikutusta elämääni. On usein sellainen olo, että tekisi mieli halata koko maailmaa ja puhaltaa kaikkien pipit pois. Jos edes joku ihminen on saanut minun elämästäni ponnetta parantaa omaansa, olen enemmän kuin iloinen. Toivoisin kaikille samaa oloa; onnea ja sisäistä rauhaa. Ehkäpä kokemuksista kirjoittaminen on minun tapani halata maailmaa edes vähäsen.
"No tämän ikäinen. Minä haluan olla juuri sen ikäinen kuin olen."
Tämä keskustelu käytiin noin vuonna 1996, kun minä pohdin äidille, että haluaisin olla milloin vanhempi, milloin nuorempi. Nyt minä olen tavoittanut äitini ajatusmaailman. Paras ikä on juuri se ikä, mitä elää juuri sillä samalla hetkellä.
Kuuluisat ikäkriisit tuntuvat liittyvän kaikkeen muuhun, kuin siihen itse ikään. Ikäkriisi koostuu lähinnä muusta maailmasta; se on peilikirkas hetki, milloin katselee liiankin kirkkain silmin ympärilleen ja miettii mennyttä ja tulevaa. Silloin miettii asioita, mitä olisi ehkä pitänyt tehdä, mitä pitäisi tehdä ja onko tehnyt oikein. Ikäkriisissä havahtuu miettimään, millaista polkua muut tallaavat ja millaista itse tallaa ja miten ne kohtaavat, vai kohtaavatko ollenkaan. Se on kivuliaan teini-iän uusintaotos.
Minä en haikaile nuoruusvuosien perään, enkä suoranaisesti ikävöi mitään aikakautta elämässäni. Muistelen paljon hyviä hetkiä elämän varrelta, mutta en minä niitä tahtoisi uudestaan elää. Ne olivat silloin ja nyt on nyt. Se on elämänkulkua. Sitä paitsi nautin suunnattomasti siitä, mitä ikä minulle tekee: miten se hioo kulmia minusta ja tasoittaa. Ei aina niin hellästi, mutta lopputulos on mitä mahtavin.
Kun lapset syntyivät ja olivat pieniä tuhisevia myttyjä, ajattelin, että tämän hetken voisi sulloa pulloon ja elää yhä uudelleen ja uudelleen. Kuitenkaan mitään vaihetta en ole jäänyt haikailemaan, vaan rakastan lapsia juuri sen ikäisenä kun he ovatkin. Rakastan jokaista ikäkautta, jokaista uutta asiaa heissä. Rakastan myös niitä piirteitä, joita huomasin jo vauvaikäisenä ja jotka ovat säilyneet tähän päivään asti. Lapsi on parhaimmillaan aina.
Iän(kin) hyväksyminen vaatii sisäistä rauhaa ja tasapainoa. On monia, jotka eivät hyväksy vanhenemistaan ja niitä, jotka kaksikymppisinä luulevat tietävänsä kaiken elämästä. Balanssin löytäminen ja elämän pohtiminen vapauttaa valtavasti energiaa tyytyväisenä elämiseen ja hyväksymiseen. En voi olla hehkuttamatta terapian vaikutusta elämääni. On usein sellainen olo, että tekisi mieli halata koko maailmaa ja puhaltaa kaikkien pipit pois. Jos edes joku ihminen on saanut minun elämästäni ponnetta parantaa omaansa, olen enemmän kuin iloinen. Toivoisin kaikille samaa oloa; onnea ja sisäistä rauhaa. Ehkäpä kokemuksista kirjoittaminen on minun tapani halata maailmaa edes vähäsen.
keskiviikko 21. elokuuta 2013
Tunnetaitojen opettelua
On hämmentävää huomata, miten erilaisia tapoja on tunteiden käsittelyyn.
Esimerkki 1.
Lapsi hyppää Erityismiehen päälle yllättäen. Erityismies huutaa, koska häntä sattuu. Lapsi pillahtaa itkuun. Erityismies sanoo, ettei niin saa tehdä ja poistuu paikalta.
Minusta hän tekee hirvittävän väärin. Lapsi kyllä ymmärtää, ettei niin saa tehdä, mutta hän jää itkemään sitä, että Erityismies on vihainen. Sanon Erityismiehelle, että hänen tulisi sanoittaa lapselle, ettei hän ole vihainen ja kerrata tilanne. Lapset tarvitsevat toistoja, tunteiden ja niiden selvittämisen opettamista. Eivät he opi, jos heitä ei opeta.
Esimerkki 2.
Minä olen jostain vihainen. Päässäni kiehuu ja paha mieli velloo mahassa asti. En saa suutani auki.
Erityismies kyselee ja houkuttelee kertomaan, kärsivällisesti, kysyen yhä uudelleen ja uudelleen. Saan sanottua, koska tiedän, että hänen kanssaan asiat eivät pääty huutokonserttiin. Saamme keskusteltua, tunteeni kuullaan ja oloni on rauhallinen.
Minulle valkeni, että osaan teoriassa tunteidenkäsittelyä, mutten käytännössä. Alkoholistiperheen herkkänä kompassina olen kyllä oppinut, miltä muista tuntuu, etenkin, jos he ovat lapsia. Osaan lasten tunnemaailman taitavasti ja osaan ennakoida miltä joku tilanne heistä tuntuu, ja mikä mieltä askarruttaa. Miksi osaan lasten tunteet? Koska olen itse jämähtänyt tunnetaidoissani lapsen tasolle! On ollut kiukuttelua ja sanoittamatonta pahaa oloa, jota osaan purkaa vasta nyt, tässä iässä, aikuisena.
On valtava määrä aikuisia, jotka toteuttavat huomaamattaan "Älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon"-metodia. Opetetaan lapsia olemaan kärsivällisiä, kestämään pettymyksiä, pyytämään anteeksi, kunnioittamaan,kiittämään ja toimimaan ilman väkivaltaa/tavaroiden rikkomista ja samalla toimitaan itse vastoin omia oppeja. Vaikka olisi pussillinen hienoja opetuksia, lapset suurimmaksi osin imevät itseensä ja maailmankuvaansa vanhempien toteen näyttämiä arvo-, ajatus-, ja käytösmalleja. Niistä on tosi vaikea opetella pois, sillä ne ovat iskostuneet syvälle. Se on kuitenkin paras lahja muita kanssaihmisiä, ja toki itseään ajatellen, opetella pois negatiivisista tavoista.
Terapiaan mennessäni ajattelin, että suurin tehtäväni on saada tuska pois sisältäni ja sitten voin taas elää. En ymmärtänyt terapian tuoman hyvän laajuutta, enkä taida vieläkään tajuta. Olen oppinut enemmän itsestäni kahdessa vuodessa, kuin koko elämäni aikana ja päähäni putkahtelee lisää ahaa-elämyksiä. Tuntuu, että tämä matka itseeni paranee vaan koko ajan. Elämä on monitahoisempi juttu, kun olin ajatellut, ja nyt vasta ymmärrän, että suurimmaksi osaksi se tapahtuu oman pään sisällä.
Esimerkki 1.
Lapsi hyppää Erityismiehen päälle yllättäen. Erityismies huutaa, koska häntä sattuu. Lapsi pillahtaa itkuun. Erityismies sanoo, ettei niin saa tehdä ja poistuu paikalta.
Minusta hän tekee hirvittävän väärin. Lapsi kyllä ymmärtää, ettei niin saa tehdä, mutta hän jää itkemään sitä, että Erityismies on vihainen. Sanon Erityismiehelle, että hänen tulisi sanoittaa lapselle, ettei hän ole vihainen ja kerrata tilanne. Lapset tarvitsevat toistoja, tunteiden ja niiden selvittämisen opettamista. Eivät he opi, jos heitä ei opeta.
Esimerkki 2.
Minä olen jostain vihainen. Päässäni kiehuu ja paha mieli velloo mahassa asti. En saa suutani auki.
Erityismies kyselee ja houkuttelee kertomaan, kärsivällisesti, kysyen yhä uudelleen ja uudelleen. Saan sanottua, koska tiedän, että hänen kanssaan asiat eivät pääty huutokonserttiin. Saamme keskusteltua, tunteeni kuullaan ja oloni on rauhallinen.
Minulle valkeni, että osaan teoriassa tunteidenkäsittelyä, mutten käytännössä. Alkoholistiperheen herkkänä kompassina olen kyllä oppinut, miltä muista tuntuu, etenkin, jos he ovat lapsia. Osaan lasten tunnemaailman taitavasti ja osaan ennakoida miltä joku tilanne heistä tuntuu, ja mikä mieltä askarruttaa. Miksi osaan lasten tunteet? Koska olen itse jämähtänyt tunnetaidoissani lapsen tasolle! On ollut kiukuttelua ja sanoittamatonta pahaa oloa, jota osaan purkaa vasta nyt, tässä iässä, aikuisena.
On valtava määrä aikuisia, jotka toteuttavat huomaamattaan "Älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon"-metodia. Opetetaan lapsia olemaan kärsivällisiä, kestämään pettymyksiä, pyytämään anteeksi, kunnioittamaan,kiittämään ja toimimaan ilman väkivaltaa/tavaroiden rikkomista ja samalla toimitaan itse vastoin omia oppeja. Vaikka olisi pussillinen hienoja opetuksia, lapset suurimmaksi osin imevät itseensä ja maailmankuvaansa vanhempien toteen näyttämiä arvo-, ajatus-, ja käytösmalleja. Niistä on tosi vaikea opetella pois, sillä ne ovat iskostuneet syvälle. Se on kuitenkin paras lahja muita kanssaihmisiä, ja toki itseään ajatellen, opetella pois negatiivisista tavoista.
Terapiaan mennessäni ajattelin, että suurin tehtäväni on saada tuska pois sisältäni ja sitten voin taas elää. En ymmärtänyt terapian tuoman hyvän laajuutta, enkä taida vieläkään tajuta. Olen oppinut enemmän itsestäni kahdessa vuodessa, kuin koko elämäni aikana ja päähäni putkahtelee lisää ahaa-elämyksiä. Tuntuu, että tämä matka itseeni paranee vaan koko ajan. Elämä on monitahoisempi juttu, kun olin ajatellut, ja nyt vasta ymmärrän, että suurimmaksi osaksi se tapahtuu oman pään sisällä.
torstai 8. elokuuta 2013
Onnellinen
Minä olen onnellinen. Huolimatta siitä, että huolia on ja niitä tulee olemaan, olen silti hyvin tyytyväinen. Olen ratkaissut yhden elämän suurimmista arvoituksista ja päässyt kurottamaan sinne, mistä onni oikein rakentuu.
Monelle hyvä elämä tarkoittaa mukavaa kotia, hyviä ystäviä, kivaa työtä, antoisaa parisuhdetta, mahdollisuutta harrastaa ja matkustaa yms. Niitä kaikkia minäkin haluan, mutta lähtökohtaisesti kaikki rakentuu omalle, sisäiselle onnelle. Mitä kukka tekee terälehdillä, jos ei ole keskustaa, mihin kiinnittyä?
Ihmisillä on niin kiire keskittyä ulkoiseen hyvinvointiin ja mielihyvän etsimiseen, että unohtuu täysin se suunta, mihin pitäisi katsoa:oma sisin. Pahaa oloa ei voi hukuttaa urheiluun tai työntekoon, vaikka ne voivatkin sitä lievittää. On uskallettava katsoa peiliin ja kohdattava oma itsensä.
Tuotti suurta mielihyvää ymmärtää tämän itsetutkiskelun keskellä, että olen onnistunut tekemään itse itseni onnelliseksi. Minä en elä enää kenenkään ihmisen kautta ja pakoile itseäni. Ei ole onttoa oloa sisällä, enkä pelkää olla yksin. En ole hukassa enää. Tiedän, että olen hyvä ja rakastettava, ilman epäilystä. Minä en ole liikaa enkä liian vähän, vaan juuri sopiva tällaisena. Uskallan kertoa läheisilleni, miten oikeasti menee, eikä minua hävetä tippaakaan myöntää, jos ei mene hyvin. Uskallan luottaa itseeni ja tiedän, että pärjään kaikessa, mihin ryhdyn. Itsetuntoni on korkeammalla kuin koskaan, mutta nöyryys kulkee mukanani aina. En saata unohtaa, miten murskana olen joskus ollut.
Kuuntelen muiden mielipiteitä, mutten pidä niitä minään absoluuttisena totuutena jos ne koskevat minua. Tiedän nyt kuka olen ja mihin pystyn, ja sitä käsitystä tulen vahvistamaan itselleni. Tärkein ovi on avattu ja kymmeniä vuosia vanhat kivut ovat alkaneet vapautumaan. On helpompi ymmärtää ja on rauhallisempi olla. Minulla ei ole levoton mieli eikä kiire karkuun jotain sellaista, mikä tuntuu pahalta, mutta mitä en tavoita. Tavoitan kipupisteet kyllä, ja katson niitä rohkeasti silmiin.
Minä olen enemmän minä, kuin koskaan ennen.
Monelle hyvä elämä tarkoittaa mukavaa kotia, hyviä ystäviä, kivaa työtä, antoisaa parisuhdetta, mahdollisuutta harrastaa ja matkustaa yms. Niitä kaikkia minäkin haluan, mutta lähtökohtaisesti kaikki rakentuu omalle, sisäiselle onnelle. Mitä kukka tekee terälehdillä, jos ei ole keskustaa, mihin kiinnittyä?
Ihmisillä on niin kiire keskittyä ulkoiseen hyvinvointiin ja mielihyvän etsimiseen, että unohtuu täysin se suunta, mihin pitäisi katsoa:oma sisin. Pahaa oloa ei voi hukuttaa urheiluun tai työntekoon, vaikka ne voivatkin sitä lievittää. On uskallettava katsoa peiliin ja kohdattava oma itsensä.
Tuotti suurta mielihyvää ymmärtää tämän itsetutkiskelun keskellä, että olen onnistunut tekemään itse itseni onnelliseksi. Minä en elä enää kenenkään ihmisen kautta ja pakoile itseäni. Ei ole onttoa oloa sisällä, enkä pelkää olla yksin. En ole hukassa enää. Tiedän, että olen hyvä ja rakastettava, ilman epäilystä. Minä en ole liikaa enkä liian vähän, vaan juuri sopiva tällaisena. Uskallan kertoa läheisilleni, miten oikeasti menee, eikä minua hävetä tippaakaan myöntää, jos ei mene hyvin. Uskallan luottaa itseeni ja tiedän, että pärjään kaikessa, mihin ryhdyn. Itsetuntoni on korkeammalla kuin koskaan, mutta nöyryys kulkee mukanani aina. En saata unohtaa, miten murskana olen joskus ollut.
Kuuntelen muiden mielipiteitä, mutten pidä niitä minään absoluuttisena totuutena jos ne koskevat minua. Tiedän nyt kuka olen ja mihin pystyn, ja sitä käsitystä tulen vahvistamaan itselleni. Tärkein ovi on avattu ja kymmeniä vuosia vanhat kivut ovat alkaneet vapautumaan. On helpompi ymmärtää ja on rauhallisempi olla. Minulla ei ole levoton mieli eikä kiire karkuun jotain sellaista, mikä tuntuu pahalta, mutta mitä en tavoita. Tavoitan kipupisteet kyllä, ja katson niitä rohkeasti silmiin.
Minä olen enemmän minä, kuin koskaan ennen.
sunnuntai 4. elokuuta 2013
Vain puhumalla suunta selviää
Vihdoin saimme Erityismiehen kanssa puhuttua. Minä itseasiassa näytin hänelle kirjoittamani tekstin, sillä tiesin, että olen liian tukossa puhuakseni.Se, että näyttää toiselleen tekstin, mikä on kirjoitettu suodattamatta, juuri sellaisena kun se sydämessä tuntuu, on erittäin paljastavaa. Minä koin, että se oli rohkeaa minulta ja näin Erityismies saisi tietää, mitä oikeasti ajattelen ja tunnen.
Erityismies reagoi tekstiin. Hän on ennenkin sanonut, että kirjoitan hyvin. Minä en osaa sanoa, onko se vain hänen mielipiteensä, sillä minä vain kirjoitan. Annan tunteiden valua mielestäni, jolloin ne muuttuvat sanoiksi ja minua helpottaa. Minä kirjoitan, koska muuten tulen liian täyteen.
Erityismies sanoi, että kirjoitukseni on pysähdyttävä. Hän sanoi, että haluaa tehdä meidän eteen töitä ja minä olen ainoa, jonka hän haluaa. Hän sanoi, että etäisyys on johtunut hänen osaltaan rahan murehtimisesta: kuinka häntä harmittaa se, ettei hän voi viedä minua kaikkialle, mihin haluaisi.
Me siis olemme murehtineet yhteistä asiaa erikseen, mutta siihen tulee muutos.
Eilen kaatui kaikki päälle. Minä selailin tiliotteita ja mietin ulospääsyä rahattomasta tilanteesta. Minä märehdin ja murehdin ja istuin vaatekomerossa vuoroin kirjoittamassa ja vuoroin itkemässä. Oli oikeastaan puhdistavaa itkeä niin, että päätä koski; kunnolla ja pidättelemättä.
Erityismies tuli luokseni ja teki sen, mitä juuri sillä hetkellä tarvitsin: otti ohjat käsiinsä. Hän sanoi, että hän auttaa minua pääsemään eroon veloistaan, niin paljon kuin pystyy ja että laitamme säästömme velanmaksuun. Erityismies sanoi, että selviämme tästä yhdessä ja minä uskoin häntä.
Minä osaan olla dramaattinen kiukuspäissäni, mutta Erityismies tietää sen olevan vaan minun tapani päästää kiukkua ulos. Ei huutoa, syyttelyä ja minä pääsen syliin. Pääsen hyväksyvään syliin, jossa kaikki tunteet ovat sallittuja ja tunnen itseni rakastetuksi juuri sellaisena kuin olen.
Olen täynnä huolia, mutta jaksan, koska olen taas täynnä onnea.
Erityismies reagoi tekstiin. Hän on ennenkin sanonut, että kirjoitan hyvin. Minä en osaa sanoa, onko se vain hänen mielipiteensä, sillä minä vain kirjoitan. Annan tunteiden valua mielestäni, jolloin ne muuttuvat sanoiksi ja minua helpottaa. Minä kirjoitan, koska muuten tulen liian täyteen.
Erityismies sanoi, että kirjoitukseni on pysähdyttävä. Hän sanoi, että haluaa tehdä meidän eteen töitä ja minä olen ainoa, jonka hän haluaa. Hän sanoi, että etäisyys on johtunut hänen osaltaan rahan murehtimisesta: kuinka häntä harmittaa se, ettei hän voi viedä minua kaikkialle, mihin haluaisi.
Me siis olemme murehtineet yhteistä asiaa erikseen, mutta siihen tulee muutos.
Eilen kaatui kaikki päälle. Minä selailin tiliotteita ja mietin ulospääsyä rahattomasta tilanteesta. Minä märehdin ja murehdin ja istuin vaatekomerossa vuoroin kirjoittamassa ja vuoroin itkemässä. Oli oikeastaan puhdistavaa itkeä niin, että päätä koski; kunnolla ja pidättelemättä.
Erityismies tuli luokseni ja teki sen, mitä juuri sillä hetkellä tarvitsin: otti ohjat käsiinsä. Hän sanoi, että hän auttaa minua pääsemään eroon veloistaan, niin paljon kuin pystyy ja että laitamme säästömme velanmaksuun. Erityismies sanoi, että selviämme tästä yhdessä ja minä uskoin häntä.
Minä osaan olla dramaattinen kiukuspäissäni, mutta Erityismies tietää sen olevan vaan minun tapani päästää kiukkua ulos. Ei huutoa, syyttelyä ja minä pääsen syliin. Pääsen hyväksyvään syliin, jossa kaikki tunteet ovat sallittuja ja tunnen itseni rakastetuksi juuri sellaisena kuin olen.
Olen täynnä huolia, mutta jaksan, koska olen taas täynnä onnea.
lauantai 27. heinäkuuta 2013
"Enempi on maailmaa, kuin ikkunasta näkyy"
Voiko omena pudota kauas puusta? Määrittääkö syntymäperheemme kokonaan tulevaisuutemme ja elämämme? Olemmeko sidottu siihen maisemaan, mikä lapsuudenkodistamme näkyy?
Minä en halua uskoa siihen, että kohtalomme on sinetöity syntymäkotimme perusteella. Olen uskonut vain taivaan rajaksi jo silloin, kun en sitä osannut selittää. Minä tunsin sen jo pienenä tyttönä: pohjattoman uteliaisuuden ja halun vaikuttaa asioihin, joiden olisi vaan pitänyt antaa olla.
"Vella, sinä mietit liikaa."
"Vella, älä ajattele niin monimutkaisesti."
"Vella, sinulle ei mikään riitä."
"Vella, sellaista se elämä on."
"Vella, joskus pitää vain tyytyä."
Olen miettinyt, miksi minun ajatusmaailmani poikkeaa minulle tarjotusta. Pienenä en lakannut kysymästä: "Miksi?" eikä minua tyydyttänyt vastaus: "No, koska se vaan on niin.". En ole koskaan ymmärtänyt tyytymistä silloin, jos kaipaa muutosta. Vaikka olenhan minäkin joutunut useasti elämässäni tyytymään, mutta silti vannonut taistelevani muutoksen eteen ja aina etsinyt helpotusta edes sille aikakaudelle, kun pitää tyytyä. On vahingollista elää elämää, johon ei ole itse tyytyväinen. Se vie voimat ja saa katkeruuden sisälleen asumaan.
"Ihmiseltä ei voi ottaa pois viimeistä inhimillistä vapautta — vapautta valita oma suhtautumisensa mihin tahansa annetuun tilanteeseen, vapautta valita oma tiensä. " - Viktor Frankl
Minun sukuni on minulle mysteeri, joka koskaan ei tule selviämään. Täynnä masennusta, paniikkihäiriötä, mielisairautta ja alkoholismia. Haluaisin tietää niin paljon enemmän, taustalla lymyilevät asiat, jotka ovat johtaneet näihin kohtaloihin. En saa niihin todennäköisesti vastauksia, mutta yhden päätelmän olen tehnyt kaikista: ne, jotka eivät puhu, sairastuvat sisältäpäin. Heidän menneisyytensä nakertaa heitä sisältäpäin ja näin ollen estää heitä tavoittelemasta hyvää.
"Emme voi muuttaa kaikkea, jonka kohtaamme. Mutta emme voi muuttaa mitään ennen kuin olemme kohdanneet sen." -James Baldwin
Minä olen Vella, se suvun hassu unelmoija, joka haluaa kaikkea. Olen saanut huvittuneita kommentteja tulevaisuudensuunnitelmista. Hymähtelyä siihen suuntaan, että unelmoida saa, mutta eivät ne unelmat kuitenkaan toteudu. Elämä on paskaa ja se siitä. Aion murtaa nämä menneisyyden kahleet ja osoittaa itselleni, että minä voin saavuttaa vielä vaikka mitä, ellen itse asetu itseni tielle. Lähtökohdat ovat erilaiset kuin jollain toisella, mutta ei se tee minusta huonompaa tai asiasta mahdotonta.
"Vähintä mitä voit tehdä elämällesi on miettiä mitä toivot siltä. Ja enintä mitä voit tehdä, on asua sen toivon sisällä. "-Barbara Kingsolver
Sen lisäksi, että haluan olla ylpeä itsestäni ja saavuttaa sen mitä toivon, haluan katsoa eteenpäin. Haluan, ettei lasteni tarvitse kipuilla samoista asioista kuin minä. Haluan istuttaa heihin toivottomuuden sijasta toivon. En halua heidän ajattelevan, ettei joku asia ole mahdollista, vaan niin, että kaikki on mahdollista, jos antaa mahdollisuuden itselleen. Haluan molempien sukujeni kipuketjun katkeavan minuun.
"Olosuhteet eivät tee minusta mitä olen, ne paljastavat, kuka minä olen valinnut olevani." - Wayne W. Dyer
Olemme kaikki syntyneet tiettyyn arvomaailmaan. Olemme imeneet pienestä asti vaikutteita ja niitä on vaikea karistaa. Osa on niin automaattisia, ettemme edes pohdi, ovatko ne omiamme vai opittuja.
Tekee kuitenkin hyvää aika ajoin puhdistaa se mielen komero niistä turhaan lojuvista asenteista.Voi yllättää itsensäkin, miten uudella tavalla asioita voi nähdä.
"On mielenkiintoista, että useimmat ihmiset suunnittelevat lomamatkansa paljon huolellisemmin kuin elämänsä. Ehkä se johtuu siitä, että pakeneminen on helpompaa kuin muuttuminen." -Jim Rohn
Unelmista ei saa luopua, niistä ei pidä luopua. Toiveet ovat mahdollisia, kun päättää niin ja keskittyy niihin. Kukaan ei tuo niitä ovelle valmiissa laatikossa. Konkreettisen unelman toteutumista edeltää nöyryys, kärsivällisyys ja pettyminenkin. Ehkä se onnistuessaan tuntuu juuri siksi niin hyvältä.
"Hän elää uudella tavalla: oikein. "— Endre Ady
Minä en halua uskoa siihen, että kohtalomme on sinetöity syntymäkotimme perusteella. Olen uskonut vain taivaan rajaksi jo silloin, kun en sitä osannut selittää. Minä tunsin sen jo pienenä tyttönä: pohjattoman uteliaisuuden ja halun vaikuttaa asioihin, joiden olisi vaan pitänyt antaa olla.
"Vella, sinä mietit liikaa."
"Vella, älä ajattele niin monimutkaisesti."
"Vella, sinulle ei mikään riitä."
"Vella, sellaista se elämä on."
"Vella, joskus pitää vain tyytyä."
Olen miettinyt, miksi minun ajatusmaailmani poikkeaa minulle tarjotusta. Pienenä en lakannut kysymästä: "Miksi?" eikä minua tyydyttänyt vastaus: "No, koska se vaan on niin.". En ole koskaan ymmärtänyt tyytymistä silloin, jos kaipaa muutosta. Vaikka olenhan minäkin joutunut useasti elämässäni tyytymään, mutta silti vannonut taistelevani muutoksen eteen ja aina etsinyt helpotusta edes sille aikakaudelle, kun pitää tyytyä. On vahingollista elää elämää, johon ei ole itse tyytyväinen. Se vie voimat ja saa katkeruuden sisälleen asumaan.
"Ihmiseltä ei voi ottaa pois viimeistä inhimillistä vapautta — vapautta valita oma suhtautumisensa mihin tahansa annetuun tilanteeseen, vapautta valita oma tiensä. " - Viktor Frankl
Minun sukuni on minulle mysteeri, joka koskaan ei tule selviämään. Täynnä masennusta, paniikkihäiriötä, mielisairautta ja alkoholismia. Haluaisin tietää niin paljon enemmän, taustalla lymyilevät asiat, jotka ovat johtaneet näihin kohtaloihin. En saa niihin todennäköisesti vastauksia, mutta yhden päätelmän olen tehnyt kaikista: ne, jotka eivät puhu, sairastuvat sisältäpäin. Heidän menneisyytensä nakertaa heitä sisältäpäin ja näin ollen estää heitä tavoittelemasta hyvää.
"Emme voi muuttaa kaikkea, jonka kohtaamme. Mutta emme voi muuttaa mitään ennen kuin olemme kohdanneet sen." -James Baldwin
Minä olen Vella, se suvun hassu unelmoija, joka haluaa kaikkea. Olen saanut huvittuneita kommentteja tulevaisuudensuunnitelmista. Hymähtelyä siihen suuntaan, että unelmoida saa, mutta eivät ne unelmat kuitenkaan toteudu. Elämä on paskaa ja se siitä. Aion murtaa nämä menneisyyden kahleet ja osoittaa itselleni, että minä voin saavuttaa vielä vaikka mitä, ellen itse asetu itseni tielle. Lähtökohdat ovat erilaiset kuin jollain toisella, mutta ei se tee minusta huonompaa tai asiasta mahdotonta.
"Vähintä mitä voit tehdä elämällesi on miettiä mitä toivot siltä. Ja enintä mitä voit tehdä, on asua sen toivon sisällä. "-Barbara Kingsolver
Sen lisäksi, että haluan olla ylpeä itsestäni ja saavuttaa sen mitä toivon, haluan katsoa eteenpäin. Haluan, ettei lasteni tarvitse kipuilla samoista asioista kuin minä. Haluan istuttaa heihin toivottomuuden sijasta toivon. En halua heidän ajattelevan, ettei joku asia ole mahdollista, vaan niin, että kaikki on mahdollista, jos antaa mahdollisuuden itselleen. Haluan molempien sukujeni kipuketjun katkeavan minuun.
"Olosuhteet eivät tee minusta mitä olen, ne paljastavat, kuka minä olen valinnut olevani." - Wayne W. Dyer
Olemme kaikki syntyneet tiettyyn arvomaailmaan. Olemme imeneet pienestä asti vaikutteita ja niitä on vaikea karistaa. Osa on niin automaattisia, ettemme edes pohdi, ovatko ne omiamme vai opittuja.
Tekee kuitenkin hyvää aika ajoin puhdistaa se mielen komero niistä turhaan lojuvista asenteista.Voi yllättää itsensäkin, miten uudella tavalla asioita voi nähdä.
"On mielenkiintoista, että useimmat ihmiset suunnittelevat lomamatkansa paljon huolellisemmin kuin elämänsä. Ehkä se johtuu siitä, että pakeneminen on helpompaa kuin muuttuminen." -Jim Rohn
Unelmista ei saa luopua, niistä ei pidä luopua. Toiveet ovat mahdollisia, kun päättää niin ja keskittyy niihin. Kukaan ei tuo niitä ovelle valmiissa laatikossa. Konkreettisen unelman toteutumista edeltää nöyryys, kärsivällisyys ja pettyminenkin. Ehkä se onnistuessaan tuntuu juuri siksi niin hyvältä.
"Hän elää uudella tavalla: oikein. "— Endre Ady
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Koululaukku
Päätin vapaaviikonloppuni kunniaksi keskittyä koululaukun metsästykseen. Ensin se piti olla reppu, mutta aika nopeasti päädyin etsimään laukkua. Suurta, mustaa laukkua, johon tulisin pakkaamaan eväitä ja koulupapereita. Koululaukusta tulisi minulle symboli sille, että minä pääsin vuosien jälkeen kouluun. Minä tein töitä ja minä pääsin. Ja aina kun se laukku keikkuisi olallani, muistaisin olla ylpeä itsestäni.
Minä etsin ja vaelsin kaupoissa. Katselin ja kokeilin, mutta kaikissa oli joku vika. Oli liian pientä, vääränmallista ja liian värikästä. Aloin tuskastua. Viimeisen kierroksen aikana se sitten löytyi. Siellä riippui minun koululaukkuni. Musta, iso, yksinkertainen,ryhdikäs ja halpa.
Nostin laukun myyjän käsiin. Mielessäni pyöri kiitollisuus siitä, että tämä on nyt totta. Minun tulevaisuuteni on nyt tässä: minä ostan laukkua itselleni, koska olen oikeasti päässyt kouluun. Olen saanut tilaisuuden opiskella ja joskus pääsen töihin, mistä tienaan ihan oikeaa rahaa, jolla voi elää muutenkin kun kituutellen. Tätä kaikkea tämä laukku minulle edustaa ja voin vannoa, että myyjä ei ole myynyt laukkua yhtä onnelliselle aikuiselle, tulevalle ekaluokkalaiselle kuin minä sillä hetkellä olin. Muutama hassu viikko ja sitten matkaamme yhdessä kouluun: laukku ja minä.
Minä etsin ja vaelsin kaupoissa. Katselin ja kokeilin, mutta kaikissa oli joku vika. Oli liian pientä, vääränmallista ja liian värikästä. Aloin tuskastua. Viimeisen kierroksen aikana se sitten löytyi. Siellä riippui minun koululaukkuni. Musta, iso, yksinkertainen,ryhdikäs ja halpa.
Nostin laukun myyjän käsiin. Mielessäni pyöri kiitollisuus siitä, että tämä on nyt totta. Minun tulevaisuuteni on nyt tässä: minä ostan laukkua itselleni, koska olen oikeasti päässyt kouluun. Olen saanut tilaisuuden opiskella ja joskus pääsen töihin, mistä tienaan ihan oikeaa rahaa, jolla voi elää muutenkin kun kituutellen. Tätä kaikkea tämä laukku minulle edustaa ja voin vannoa, että myyjä ei ole myynyt laukkua yhtä onnelliselle aikuiselle, tulevalle ekaluokkalaiselle kuin minä sillä hetkellä olin. Muutama hassu viikko ja sitten matkaamme yhdessä kouluun: laukku ja minä.
Turvaverkko
Minä en enää vaivu masennukseen niin helposti. Ennen se ei vaatinut muuta, kuin huonosti alkaneen aamun, väsymyksen, ilkeitä sanoja tai jonkun muun takaiskun. Vatsassa tuntui ontolta,silmiä pisteli ja vaivuin väsymykseen. Kaikki näytti harmaalta, jopa mustalta. Ja kaikki jonkun pienen asian takia, minkä yli ihminen pääsisi normaalitilassa helpostikin. Masentuneelle kaikki on ponnistelua.
Kyllä minäkin vaivun ja valahtelen kohti pahaa mieltä, edelleen. Kuitenkaan sitä ei tapahdu enää niin usein tai niin helposti. Minä tipahdan turvaverkolle, niin kuin nuorallatanssijat sirkuksessa. Putoan sellaiselle turvaverkolle, jonka olen itse omin käsin punonut pikkuhiljaa. Se on tehty sinnikkyydestä, rakkaudesta,päättäväisyydestä,armollisuudesta ja kärsivällisyydestä. Jokainen langankierto muistuttaa minua niistä hetkistä, kun luovuttamisen sijaan päätin jatkaa.
Sen olen ymmärtänyt, että omasta onnellisuuden puutteesta ei kannata syyttää muita. Pahan olon on toki voinut aiheuttaa joku muu, mutta siihen ei tule takertua koko loppuelämäänsä.Tunteet pitää tunnustaa ja sanoa ääneen. Kun on ajatellut asian läpi, voi keskittyä siihen, miten siitä pääsisi yli. Minä esimerkiksi voin ajatella, että isäni pilasi lapsuudestani monta asiaa ja sen jälkeenkin. Se tekee minut vihaiseksi, surulliseksi ja pettyneeksi, sillä koen ansainneeni parempaa. Sitä aikaa en saa kuitenkaan takaisin. On siis vaan tunnustettava tunteensa ja miettiä, millä tavoin elämästä tulisi nyt mieluista ja sellaista, mitä haluan elää täysillä. Se on vähintä, mitä voin tehdä sen pikkutytön eteen, joka kärsi ja koitti selviytyä epäreiluudessa.
En anna luovuttamisen olla vaihtoehto. Jos jotain haluan, teen sen eteen töitä, vaikka se veisi kuinka kauan. Kova työ ja vahva halu ei voi olla johtamatta haluttuun lopputulokseen. En jaksa kauaa kölliä kiukkuisena verkon päällä. Nousen ylös ja kiipeän nuoralle yhä uudestaan, vaikka putoaisin sata kertaa alas. Jonain päivänä minä vielä kävelen putoamatta. Silloin turvaverkko on vain varotoimi, joka voi vaipua hämärään salamavalojen tieltä.
Kyllä minäkin vaivun ja valahtelen kohti pahaa mieltä, edelleen. Kuitenkaan sitä ei tapahdu enää niin usein tai niin helposti. Minä tipahdan turvaverkolle, niin kuin nuorallatanssijat sirkuksessa. Putoan sellaiselle turvaverkolle, jonka olen itse omin käsin punonut pikkuhiljaa. Se on tehty sinnikkyydestä, rakkaudesta,päättäväisyydestä,armollisuudesta ja kärsivällisyydestä. Jokainen langankierto muistuttaa minua niistä hetkistä, kun luovuttamisen sijaan päätin jatkaa.
Sen olen ymmärtänyt, että omasta onnellisuuden puutteesta ei kannata syyttää muita. Pahan olon on toki voinut aiheuttaa joku muu, mutta siihen ei tule takertua koko loppuelämäänsä.Tunteet pitää tunnustaa ja sanoa ääneen. Kun on ajatellut asian läpi, voi keskittyä siihen, miten siitä pääsisi yli. Minä esimerkiksi voin ajatella, että isäni pilasi lapsuudestani monta asiaa ja sen jälkeenkin. Se tekee minut vihaiseksi, surulliseksi ja pettyneeksi, sillä koen ansainneeni parempaa. Sitä aikaa en saa kuitenkaan takaisin. On siis vaan tunnustettava tunteensa ja miettiä, millä tavoin elämästä tulisi nyt mieluista ja sellaista, mitä haluan elää täysillä. Se on vähintä, mitä voin tehdä sen pikkutytön eteen, joka kärsi ja koitti selviytyä epäreiluudessa.
En anna luovuttamisen olla vaihtoehto. Jos jotain haluan, teen sen eteen töitä, vaikka se veisi kuinka kauan. Kova työ ja vahva halu ei voi olla johtamatta haluttuun lopputulokseen. En jaksa kauaa kölliä kiukkuisena verkon päällä. Nousen ylös ja kiipeän nuoralle yhä uudestaan, vaikka putoaisin sata kertaa alas. Jonain päivänä minä vielä kävelen putoamatta. Silloin turvaverkko on vain varotoimi, joka voi vaipua hämärään salamavalojen tieltä.
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
Täydellinen suhde
Suhteen lipuessa arjen aalloille, tulee väkisinkin mietittyä suhteen suuntaa, toiveita ja haaveita. Kohtaavatko ne? Voiko suhteessa oleminen olla näin mutkatonta vai onko tämä sitä kuuluisaa tyyntä myrskyn edellä? Tärkeää on myös miettiä, millä tavalla itse olisi ihanne- tai ainakin ihana kumppani. On yllättävän helppo arvioida toisen toimintaa ja miettiä, mikä voisi olla paremmin. Sen sijaan peiliin pitäisi katsoa- jos ei kerran päivässä, niin viimeistään niissä tilanteissa, kun alkaa kiristää taiteenlaji nimeltä parisuhde.
Pitäisi aina muistaa, että suhteessa on kaksinkertaiset toiveet, halut ja tarpeet. Joka kerta kun tulee tilanne, missä toivoo toisen tekevän toisin, voisi heittää pallon sille toiselle puolikkaalle ja kuunnella hänenkin toiveitaan. Kuulluksi tulemisen tarve saattaa olla isompi kuin itse asia, mistä paasataan. Toisen kuuntelemisesta ei saa riitaa aikaiseksi. Omassa suhteessakin alkava raivo on katkennut siihen paikkaan, kun se viesti on mennyt perille ja toinen on vain pelkkänä korvana. Toimii etenkin temperamenttisiin ihmisiin. Tuota rauhallisen ihmisen maailmaa minä vasta opettelen.
Huomioonottaminen on äärimmäisen tärkeää. Kun saa tarpeeksi huomiota toiselta, ei tarvitse kerjätä sitä kiukustumalla, mököttämällä tai muutenkaan. Huomiotankkia pitää täyttää tasaisesti. On täysin ajanhukkaa murista muille, kuinka oma rakas ei ota huomioon. Se pitää tuoda julki sille rakkaalle itselleen, joka ei välttämättä vaan ole tullut ajatelleeksi. Toiselle pitää uskaltaa kertoa, mikä tekisi onnelliseksi. Onnellinen ja huomioitu ihminen ei ole enää kateellinen toisen ajankäytöstä, jos saa siitä siivun itselleen ja on kylläinen. Joustaminen molempiin suuntiin alkaa toimimaan paljon paremmin.Ei enää harmita toisen meneminen ja ikäväkin voi olla hyvä tunne.
On hyvä myös muistaa itsensä ja tärkeät asiat. Sellasista asioista ei pidä joustaa, jotka ovat osa minuutta. Jos toisella on asia, mikä tekee rentoutuneeksi ja iloiseksi, miksi sitä kukaan edes haluaisi ottaa pois toiselta? Minä voin olla menemättä kaikkiin juhliin mitä on tiedossa, mutta jos joku kieltäisi minua kirjoittamasta, nostaisin äläkän. Arvosta sitä, mistä toinen nauttii. Iloitse, että hänellä on jotain, mikä tekee niin iloiseksi (järkevyyden rajoissa, totta kai).Tärkeintä lienee, että on valmis joustamaan ja tinkimään samankaltaisista asioista ja oppia ajattelemaan yksikön, oli se sitten kahden kauppa tai perhe, yhteistä etua.
Pienet asiat eivät ole pieniä. Yksinkertaiset sanat, viestit, lahjat ja teot voivat olla puoli maailmaa ja nostaa arkisen rakkauden potenssiin kymmenen. Negatiiviset pienet asiat voivat myös kasvaa norsun kokoisiksi. Toisen olemiselle on annettava tilaa. Isoista asioista voi sanoa. Isot asiat tulisi puhua ja neuvotella, ennen kuin niihin törmätään ja lujaa. Jos esim. siisteyskäsitykset eivät kohtaa, on se ongelman paikka. Se, millä tyylillä asiat hoituu on turhan nipotuksen aluetta. Sillä ei ole mitään merkitystä, miten päin ne lautaset huuhdellaan kuivauskaappiin, kunhan se tulee tehdyksi. Pitäisi muistaa, että se oma tapa tehdä on tosiaan vain se oma, ei aina oikea. Eikä kahden ihmisen kodissa suinkaan ainoa.
Suhde on parhaimmillaan koti. Se ei ole projekti, mikä pitää suorittaa nopeasti, tehokkaasti ja täydellisesti. Suhde on prosessi, mikä sisältää jatkuvaa kasvamista. Prosessi, joka voi maistua puulta ja tuottaa pääomaa vasta pitkän ajan päästä. Se on ripaus onnea ja kasa päättäväisyyttä. Joskus kaikista toimenpiteistä huolimatta se pitää vaan lakkauttaa kannattamattomana. Sekin vaatii rohkeutta. Vaikka tekisit virheitä joskus, se ei tarkoita, ettet oppisi niistä ja osaisi rakentaa uutta, toimivaa prosessia. Epäonnistuminen ei tee epäonnistujaa. Helpottavaa on kaikessa heikkoudessaan huomata, ettei täydellistä suhdetta ole. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö täydellisyyteen voisi ja pitäisi pyrkiä.
Huom. Mies tekee-nainen nipottaa viittavaat sterotyyppiset siivousesimerkit kertovat eräältä nimeltä mainitsemattomasta naisihmisestä, joka on joutunut enemmän kuin kerran miesten keittiöterrorismin uhriksi ;)
Pitäisi aina muistaa, että suhteessa on kaksinkertaiset toiveet, halut ja tarpeet. Joka kerta kun tulee tilanne, missä toivoo toisen tekevän toisin, voisi heittää pallon sille toiselle puolikkaalle ja kuunnella hänenkin toiveitaan. Kuulluksi tulemisen tarve saattaa olla isompi kuin itse asia, mistä paasataan. Toisen kuuntelemisesta ei saa riitaa aikaiseksi. Omassa suhteessakin alkava raivo on katkennut siihen paikkaan, kun se viesti on mennyt perille ja toinen on vain pelkkänä korvana. Toimii etenkin temperamenttisiin ihmisiin. Tuota rauhallisen ihmisen maailmaa minä vasta opettelen.
Huomioonottaminen on äärimmäisen tärkeää. Kun saa tarpeeksi huomiota toiselta, ei tarvitse kerjätä sitä kiukustumalla, mököttämällä tai muutenkaan. Huomiotankkia pitää täyttää tasaisesti. On täysin ajanhukkaa murista muille, kuinka oma rakas ei ota huomioon. Se pitää tuoda julki sille rakkaalle itselleen, joka ei välttämättä vaan ole tullut ajatelleeksi. Toiselle pitää uskaltaa kertoa, mikä tekisi onnelliseksi. Onnellinen ja huomioitu ihminen ei ole enää kateellinen toisen ajankäytöstä, jos saa siitä siivun itselleen ja on kylläinen. Joustaminen molempiin suuntiin alkaa toimimaan paljon paremmin.Ei enää harmita toisen meneminen ja ikäväkin voi olla hyvä tunne.
On hyvä myös muistaa itsensä ja tärkeät asiat. Sellasista asioista ei pidä joustaa, jotka ovat osa minuutta. Jos toisella on asia, mikä tekee rentoutuneeksi ja iloiseksi, miksi sitä kukaan edes haluaisi ottaa pois toiselta? Minä voin olla menemättä kaikkiin juhliin mitä on tiedossa, mutta jos joku kieltäisi minua kirjoittamasta, nostaisin äläkän. Arvosta sitä, mistä toinen nauttii. Iloitse, että hänellä on jotain, mikä tekee niin iloiseksi (järkevyyden rajoissa, totta kai).Tärkeintä lienee, että on valmis joustamaan ja tinkimään samankaltaisista asioista ja oppia ajattelemaan yksikön, oli se sitten kahden kauppa tai perhe, yhteistä etua.
Pienet asiat eivät ole pieniä. Yksinkertaiset sanat, viestit, lahjat ja teot voivat olla puoli maailmaa ja nostaa arkisen rakkauden potenssiin kymmenen. Negatiiviset pienet asiat voivat myös kasvaa norsun kokoisiksi. Toisen olemiselle on annettava tilaa. Isoista asioista voi sanoa. Isot asiat tulisi puhua ja neuvotella, ennen kuin niihin törmätään ja lujaa. Jos esim. siisteyskäsitykset eivät kohtaa, on se ongelman paikka. Se, millä tyylillä asiat hoituu on turhan nipotuksen aluetta. Sillä ei ole mitään merkitystä, miten päin ne lautaset huuhdellaan kuivauskaappiin, kunhan se tulee tehdyksi. Pitäisi muistaa, että se oma tapa tehdä on tosiaan vain se oma, ei aina oikea. Eikä kahden ihmisen kodissa suinkaan ainoa.
Suhde on parhaimmillaan koti. Se ei ole projekti, mikä pitää suorittaa nopeasti, tehokkaasti ja täydellisesti. Suhde on prosessi, mikä sisältää jatkuvaa kasvamista. Prosessi, joka voi maistua puulta ja tuottaa pääomaa vasta pitkän ajan päästä. Se on ripaus onnea ja kasa päättäväisyyttä. Joskus kaikista toimenpiteistä huolimatta se pitää vaan lakkauttaa kannattamattomana. Sekin vaatii rohkeutta. Vaikka tekisit virheitä joskus, se ei tarkoita, ettet oppisi niistä ja osaisi rakentaa uutta, toimivaa prosessia. Epäonnistuminen ei tee epäonnistujaa. Helpottavaa on kaikessa heikkoudessaan huomata, ettei täydellistä suhdetta ole. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö täydellisyyteen voisi ja pitäisi pyrkiä.
Huom. Mies tekee-nainen nipottaa viittavaat sterotyyppiset siivousesimerkit kertovat eräältä nimeltä mainitsemattomasta naisihmisestä, joka on joutunut enemmän kuin kerran miesten keittiöterrorismin uhriksi ;)
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Tyttö, joka tavoittelee kuuta
Nyt alkaa energiatasot taas nousemaan. Ajatuksen ja tekemisen voimalla. Mitä enemmän olen suunnitellut ja tehnyt, sen paremmin taas kulkee. Yllätin itseni ajattelemasta kesken lasten aiheuttaman metelin, kuinka ihanaa elämä osaa olla. Kaikkea pitää katsella auringonpilke silmäkulmassa. Elämä on paljon kivempaa, kun sen ajattelee kivaksi.
Ihmiset ajattelevat liian paljon toisten mielipiteitä negatiivisessa merkityksessä, niinhän olen itsekin tehnyt, monesti. Olen koko elämäni taistellut soraääniä vastaan, joita on tullut vähän joka tilanteessa. Monet elävät sivusta toisen elämää paremmin, unohtaen sen, että se on todellakin toisen henkilön elämää eikä omaa. Nyt olen lakannut taistelemasta niitä loputtomia arvosteluja vastaan. Ne ovat kuin rikkaruohot, jotka kasvavat takaisin. Miksi suuntaisin energiani turhuuksiin, kun voin keskittyä mieluummin siihen, mikä minut tekee onnelliseksi?
Temperamentistani huolimatta olen oppinut hidastamaan. Olen oppinut pilkkomaan asioita osiin, enkä tunne niin suurta epätoivoa, kun pitäisi tehdä jotain suurta ja ponnistuksia vaativaa. Kaikki ei tapahdu hetkessä, Vella. Sitä lausetta on tullut hoettua äänettämästi lukemattomia kertoja. Valmista tulee nopeammin, kun tekee yhden pienen asian kerrallaan ja keskittyy siihen. Oli kyse sitten siivouksesta, lukemisesta tai urheilusta.
Olen niin iloinen ja onnellinen siitä, että olen matkalla siihen, mitä haluan tehdä isona. Vihdoinkin! Koulu on minun yksi suuri etappini, jonka tulen toki pilkkomaan moneen osaan vielä. Siellä se häämöttää kuukauden päässä ja minä livun sitä kohti. Astetta enemmän innoissani olen, kun tulen ottamaan selvää, millä tavoin voin käydä sen nopeammin. Senkin olen suunnittellut ja siihen tähtään, sillä palo tehdä sitä mitä minä haluan ja saada tähän talouteen kaksi työssä käyvää, on kova. Oppimisen janoa unohtamatta.
On sanottu, ettei elämää voi käsikirjoittaa. Tavallaan uskon siihen, mutta en usko myöskään elämän olevan joku lautta, jolla pitää vain kellua ja odottaa, mitä tapahtuu. Ohjaajan saappaisiin astuminen tuntuisi tässä elämässä myös mahtipontiselta, mutta apulaisohjaaja kuulostaisi jo mahdolliselta. Oman elämän apulaisohjaaja Vella tulee vielä tekemään sellaisen tarinan, että oksat pois!
Ihmiset ajattelevat liian paljon toisten mielipiteitä negatiivisessa merkityksessä, niinhän olen itsekin tehnyt, monesti. Olen koko elämäni taistellut soraääniä vastaan, joita on tullut vähän joka tilanteessa. Monet elävät sivusta toisen elämää paremmin, unohtaen sen, että se on todellakin toisen henkilön elämää eikä omaa. Nyt olen lakannut taistelemasta niitä loputtomia arvosteluja vastaan. Ne ovat kuin rikkaruohot, jotka kasvavat takaisin. Miksi suuntaisin energiani turhuuksiin, kun voin keskittyä mieluummin siihen, mikä minut tekee onnelliseksi?
Temperamentistani huolimatta olen oppinut hidastamaan. Olen oppinut pilkkomaan asioita osiin, enkä tunne niin suurta epätoivoa, kun pitäisi tehdä jotain suurta ja ponnistuksia vaativaa. Kaikki ei tapahdu hetkessä, Vella. Sitä lausetta on tullut hoettua äänettämästi lukemattomia kertoja. Valmista tulee nopeammin, kun tekee yhden pienen asian kerrallaan ja keskittyy siihen. Oli kyse sitten siivouksesta, lukemisesta tai urheilusta.
Olen niin iloinen ja onnellinen siitä, että olen matkalla siihen, mitä haluan tehdä isona. Vihdoinkin! Koulu on minun yksi suuri etappini, jonka tulen toki pilkkomaan moneen osaan vielä. Siellä se häämöttää kuukauden päässä ja minä livun sitä kohti. Astetta enemmän innoissani olen, kun tulen ottamaan selvää, millä tavoin voin käydä sen nopeammin. Senkin olen suunnittellut ja siihen tähtään, sillä palo tehdä sitä mitä minä haluan ja saada tähän talouteen kaksi työssä käyvää, on kova. Oppimisen janoa unohtamatta.
On sanottu, ettei elämää voi käsikirjoittaa. Tavallaan uskon siihen, mutta en usko myöskään elämän olevan joku lautta, jolla pitää vain kellua ja odottaa, mitä tapahtuu. Ohjaajan saappaisiin astuminen tuntuisi tässä elämässä myös mahtipontiselta, mutta apulaisohjaaja kuulostaisi jo mahdolliselta. Oman elämän apulaisohjaaja Vella tulee vielä tekemään sellaisen tarinan, että oksat pois!
sunnuntai 7. heinäkuuta 2013
Sisukkuus
Suomalainen sisu on hieno asia. Minä miellän sen varavoimaksi, joka astuu kehiin silloin, kun ihminen ei oikeasti enää jaksa. Minä olen vetänyt myös usein sisulla tilanteissa, jossa normaali minä olisi aikaa sitten lakannut yrittämästä. Olen synnyttänyt sisulla, juossut kilpailussa sisulla, ja nyt minä opiskelen sisulla.
Pääsykokeisiin minä luin 80% sisulla. Monta kertaa viikossa oli sellainen olo, etten osaa, jaksa ja haluan tehdä jotain muuta. Sisu huuteli olaltani, että mitä enemmän käytän aikaa lukemiseen, sen varmemmin pääsen sisään kouluun. Luin pitkään ja melkein itkua tuhertaen, etten minä tajua lukemastani yhtään mitään. Sisu ei luovuttanut, vaan seiso piiska olallani ilman armoa. Sen mielestä minä tajuaisin kyllä, kun käyttäisin vaan tarpeeksi aikaa sisäistämiseen.
Eräänä päivänä tapellessani vieraskielisen tekstin kanssa ties monenneko kerran, se tapahtui. Minä tajusin! Aloin ymmärtää mitä luin, ja palaset alkoivat loksahdella kohdalleen. Iski mielenkiinto tietää, miten tämä päättyy; ihan kuin lukisi kirjaa. Mitä enemmän ymmärsin, sen enemmän aihe alkoi tuntua omalta. Tunsin riemua ja sain lisäenergiaa onnistumisesta. Olin ylittänyt oppimisen ensimmäisen esteen, kiitos Sisun.
Mistä sisukkuus minuun lienee kasvanut? Jopa pahimpina hetkinä lapsuudenkodissa tai synkimmissä pohjamudissa avioeron jälkeen, se on aina palautunut nostamaan minut pinnalle. Niinä hetkinä, kun olen ollut pelkkä varjo itsestäni, olen aina päätynyt siihen, että minä vaikka ihan kiusallani katson ne kortit, mitkä minulle on annettu. En jätä peliä kesken. Minä en ehkä pysty parhaaseeni nyt, heti tai vuodessa, mutta minä pystyn vielä jonain päivänä. Kunhan teen töitä sen kaiken eteen, mitä halajan.
Olen ollut herkästi luovuttava, mutta silti hirvittävän sisukas. Täytyykin alkaa pohtimaan, miten se on mahdollista?
Onkohan kaikilla ihmisillä sisua? Vai onko se samanlainen piirre kun positiivisuus, jota kaikista ei vain löydy, vaikka lusikalla kaivaisi?
Pääsykokeisiin minä luin 80% sisulla. Monta kertaa viikossa oli sellainen olo, etten osaa, jaksa ja haluan tehdä jotain muuta. Sisu huuteli olaltani, että mitä enemmän käytän aikaa lukemiseen, sen varmemmin pääsen sisään kouluun. Luin pitkään ja melkein itkua tuhertaen, etten minä tajua lukemastani yhtään mitään. Sisu ei luovuttanut, vaan seiso piiska olallani ilman armoa. Sen mielestä minä tajuaisin kyllä, kun käyttäisin vaan tarpeeksi aikaa sisäistämiseen.
Eräänä päivänä tapellessani vieraskielisen tekstin kanssa ties monenneko kerran, se tapahtui. Minä tajusin! Aloin ymmärtää mitä luin, ja palaset alkoivat loksahdella kohdalleen. Iski mielenkiinto tietää, miten tämä päättyy; ihan kuin lukisi kirjaa. Mitä enemmän ymmärsin, sen enemmän aihe alkoi tuntua omalta. Tunsin riemua ja sain lisäenergiaa onnistumisesta. Olin ylittänyt oppimisen ensimmäisen esteen, kiitos Sisun.
Mistä sisukkuus minuun lienee kasvanut? Jopa pahimpina hetkinä lapsuudenkodissa tai synkimmissä pohjamudissa avioeron jälkeen, se on aina palautunut nostamaan minut pinnalle. Niinä hetkinä, kun olen ollut pelkkä varjo itsestäni, olen aina päätynyt siihen, että minä vaikka ihan kiusallani katson ne kortit, mitkä minulle on annettu. En jätä peliä kesken. Minä en ehkä pysty parhaaseeni nyt, heti tai vuodessa, mutta minä pystyn vielä jonain päivänä. Kunhan teen töitä sen kaiken eteen, mitä halajan.
Olen ollut herkästi luovuttava, mutta silti hirvittävän sisukas. Täytyykin alkaa pohtimaan, miten se on mahdollista?
Onkohan kaikilla ihmisillä sisua? Vai onko se samanlainen piirre kun positiivisuus, jota kaikista ei vain löydy, vaikka lusikalla kaivaisi?
maanantai 1. heinäkuuta 2013
Hiljaa tuli hyvä
Näin kävi sitten. Tuli tekstiviesti Erityismieheltä: "Koulusta tuli kirje." Soitin hänelle ja kysyin, oliko kuori ohut vai paksu. Vastaukseksi sain: "Suhteellisen paksu." ja samantien kaikki valahti varpaisiin kun tajusin, että se tarkoittaa samaa kuin kyllä. Minä pääsin vihdoin viimein kouluun!
Olen aina ollut kova vaihtamaan suuntaa, jos joku asia ei mene putkeen kerralla eli heti. Hötkyilijä, joka luovuttaa ekan esteen edessä. Nyt jokainen tunti, jonka raadoin pääsykokeiden eteen, tuli ihanassa muodossa takaisin."Tervetuloa kouluun" oli lause, jonka luin tänään papereista useita kertoja hymy korvilla.
Kaikki vaiva maksoi itsensä takaisin. Jokainen hetki, jolloin tuskastumisesta ja epäuskosta huolimatta kaivoin kirjan esiin,maksoi itsensä moninkertaisesti takaisin. Minä olen voittanut! Tyttö, joka on aina alittanut riman, vaikka potentiaalia löytyisikin. Kesti pitkään tutustua itseensä, omaan sisäiseen voimaan ja tahtoon, mutta vihdoinkin olen oppinut käyttämään niitä.Tunnen vahvuuteni, enkä enää luovuta, kun kyse on mahdollisesta unelmasta.
Ei se aina kivaa ollut jahdata tätä haavetta, mutta enää ei tunnu missään. Työ ensin ja sitten huvi.
Olen väsynyt, mutta niin pohjattoman onnellinen ja ylpeä itsestäni.
Olen aina ollut kova vaihtamaan suuntaa, jos joku asia ei mene putkeen kerralla eli heti. Hötkyilijä, joka luovuttaa ekan esteen edessä. Nyt jokainen tunti, jonka raadoin pääsykokeiden eteen, tuli ihanassa muodossa takaisin."Tervetuloa kouluun" oli lause, jonka luin tänään papereista useita kertoja hymy korvilla.
Kaikki vaiva maksoi itsensä takaisin. Jokainen hetki, jolloin tuskastumisesta ja epäuskosta huolimatta kaivoin kirjan esiin,maksoi itsensä moninkertaisesti takaisin. Minä olen voittanut! Tyttö, joka on aina alittanut riman, vaikka potentiaalia löytyisikin. Kesti pitkään tutustua itseensä, omaan sisäiseen voimaan ja tahtoon, mutta vihdoinkin olen oppinut käyttämään niitä.Tunnen vahvuuteni, enkä enää luovuta, kun kyse on mahdollisesta unelmasta.
Ei se aina kivaa ollut jahdata tätä haavetta, mutta enää ei tunnu missään. Työ ensin ja sitten huvi.
Olen väsynyt, mutta niin pohjattoman onnellinen ja ylpeä itsestäni.
tiistai 25. kesäkuuta 2013
Kesän olemus
Olen nauttinut niin. Juhannus meni lasten ehdoilla, ilman yhtäkään känniääliötä. Olen niin vapaa kaikista pakkosukuloinneista, missä alkoholi on lähinnä sääntö. Minä sain juuri sellaisen juhannuksen meille, kuin toivoinkin! Ihastelimme kokkoa, grillasimme ja lähettelimme itsetekemiämme kaarnalaivoja vesille; Erityismies, minä ja lapset. Ajoimme illaksi kotiin ja herkuttelimme. Kaukana on ne lapsuuden ahdistuksentäyteiset juhlapyhät, sillä olen vihdoin onnistunut luomaan juuri sellaiset perinteet, jossa oma perheeni viihtyy ja on onnellinen.
Loiva arjen aloitus alkoi reissulla ulkoilmapuistoon. Siellä juostiin, pompittiin ja laskettiin vesiliukumäkiä. Lapset olivat riemuissaan ja aikuiset varmaan enemmän. Tuli pompittua niin suurella innolla, että niskalihakset revähtivät. Onneksi selvisin säikähdyksellä!
Olen niin nauttinut kesästä, etten muista milloin viimeksi näin paljon. Uinut lähes aina kun on mahdollisuus ja pursunut ideoita ja hölmöyksiä. Mikään ei ole tuntunut inhottavalta, kun olen asennoitunut kaikkeen ennakkoluulottomasti. Aurinko on ihana, kun siltä suojautuu ja kesäsade ei nykyään haittaa, sillä se menee aina ohitse! Niin tunnun saavan eniten irti kaikesta; olemalla avoin ja pysyttelemällä kaukana yleisestä negatiivisuudesta.
Tämän viikon jälkeen saan tietää lopulliset kouluasiat ja epätietoisuus päättyy siltä osin. Olen pyöritellyt eitä, joota ja ehkää päässäni vuorotellen. Ja vaikka kuinka yritän, on pettynyt olotila varmasti käsinkosketeltavissa, jos ei paikkaa sieltä toivotusta koulusta tule. Tosin siinä on sitten hetki aikaa valmistautua siihen, että on kuitenkin olemassa jo yksi koulupaikka, joka avaa edes raolleen sitä ovea, josta haluan tulevaisuudessa kulkea. Matka kohti haluamaani uraa voi vaan viedä hetkistä kauemmin, ei tässä sen kamalampaa tapahdu. Tärkeintä ja mielekkäintä on aloittaa kauan toivottu koulutie syksyllä.
Elämä osaa olla ihanaa, kun sen oman tien löytää ja oivaltaa.
Loiva arjen aloitus alkoi reissulla ulkoilmapuistoon. Siellä juostiin, pompittiin ja laskettiin vesiliukumäkiä. Lapset olivat riemuissaan ja aikuiset varmaan enemmän. Tuli pompittua niin suurella innolla, että niskalihakset revähtivät. Onneksi selvisin säikähdyksellä!
Olen niin nauttinut kesästä, etten muista milloin viimeksi näin paljon. Uinut lähes aina kun on mahdollisuus ja pursunut ideoita ja hölmöyksiä. Mikään ei ole tuntunut inhottavalta, kun olen asennoitunut kaikkeen ennakkoluulottomasti. Aurinko on ihana, kun siltä suojautuu ja kesäsade ei nykyään haittaa, sillä se menee aina ohitse! Niin tunnun saavan eniten irti kaikesta; olemalla avoin ja pysyttelemällä kaukana yleisestä negatiivisuudesta.
Tämän viikon jälkeen saan tietää lopulliset kouluasiat ja epätietoisuus päättyy siltä osin. Olen pyöritellyt eitä, joota ja ehkää päässäni vuorotellen. Ja vaikka kuinka yritän, on pettynyt olotila varmasti käsinkosketeltavissa, jos ei paikkaa sieltä toivotusta koulusta tule. Tosin siinä on sitten hetki aikaa valmistautua siihen, että on kuitenkin olemassa jo yksi koulupaikka, joka avaa edes raolleen sitä ovea, josta haluan tulevaisuudessa kulkea. Matka kohti haluamaani uraa voi vaan viedä hetkistä kauemmin, ei tässä sen kamalampaa tapahdu. Tärkeintä ja mielekkäintä on aloittaa kauan toivottu koulutie syksyllä.
Elämä osaa olla ihanaa, kun sen oman tien löytää ja oivaltaa.
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Onnellisuuden peruselementit
Minä olen onnellinen. Minun onnellisuuteni on vakaa siitä huolimatta, että tulee synkkiä hetkiä, riitoja,raivareita, kyyneleitä ja huonoja päiviä. Olen löytänyt asiat, joista minä tulen onnelliseksi ja asioita, joita minä haluan jalostaa itsessäni ja viedä eteenpäin. Lisäksi olen saanut ja raivannut minun haaveilleni tilaa. Olen alkanut pitää puoliani ja astua eteenpäin, sen sijaan, että joustaisin muiden suuntaan aina kuin mahdollista.
Saan haaveitteni miettimisestä voimaa. Käytän paljon ajatuksiani siihen, että mietin, mitä kaikkea elämässäni haluan tehdä:
Haluan matkustaa Amerikkaan.
Haluan opiskella kieliä.
Haluan työn, jota kohtaan tunnen intohimoa.
Haluan jatkaa kirjoittamista.
Haluan järjestää jättimäiset juhlat ystäville.
Haluan kodin, jossa kaikille on tarpeeksi tilaa.
Haluan, että lapset saavat sellaisen harrastuksen, joka kantaa aikuisuuteen saakka.
Haluan viettää päivän shoppaillen, miettimättä lainkaan sitä, paljonko rahaa on mennyt.
Minulle tulee hyvä tunne jo pelkästään näistä mielikuvista. En voi muuta kuin ajatella, kuin että kaikki ovat mahdollista toteuttaa elämänmittaisella reissulla.
Miksi minulla meni niin järjettömän kauan ymmärtää ihan harvinaislaatuisen yksinkertainen asia?
Se, joka loppujen lopuksi seisoo unelmieni tiellä ja estää minua, on minä itse. Sitä voi verhoutua rahan, lasten, jaksamisen ja ties minkä taakse vuosikausiksi. Ne ovat vain tietyn ajanjakson ajan niitä estäviä tekijöitä. Vain minä itse liikutan itseäni eteenpäin, asetan tavoitteet ja teen töitä itseni kanssa. Vain minä voin tehdä päätökset siitä, miten tahdon käyttää loppuelämäni. Miksi ihmeessä epäilin niin kauan itseäni ja yritin tukahduttaa toiveet, jotka tekevät minut niin onnelliseksi? Onneksi kuitenkin tajusin ja nautin onnellisuudesta nyt.
Olenhan minä ollut monesti aikaisemminkin onnellinen, mutta nyt osaan kohdentaa, että onni lähtee minusta itsestäni, eikä ulkoisista tekijöistä. Osaan irroittaa itseni muista ihmisistä. Muut eivät tee minua onnelliseksi, vaikka heidän seuransa tekisi. Muiden seurassa voin olla onnellinen, mutta minun pitää tuntea samanlaista onnellisuutta yksinänikin. Onnellisuus kulkee minun matkassani, minne ikinä menenkin, eikä minun tarvitse hyvästellä sitä.
Saan haaveitteni miettimisestä voimaa. Käytän paljon ajatuksiani siihen, että mietin, mitä kaikkea elämässäni haluan tehdä:
Haluan matkustaa Amerikkaan.
Haluan opiskella kieliä.
Haluan työn, jota kohtaan tunnen intohimoa.
Haluan jatkaa kirjoittamista.
Haluan järjestää jättimäiset juhlat ystäville.
Haluan kodin, jossa kaikille on tarpeeksi tilaa.
Haluan, että lapset saavat sellaisen harrastuksen, joka kantaa aikuisuuteen saakka.
Haluan viettää päivän shoppaillen, miettimättä lainkaan sitä, paljonko rahaa on mennyt.
Minulle tulee hyvä tunne jo pelkästään näistä mielikuvista. En voi muuta kuin ajatella, kuin että kaikki ovat mahdollista toteuttaa elämänmittaisella reissulla.
Miksi minulla meni niin järjettömän kauan ymmärtää ihan harvinaislaatuisen yksinkertainen asia?
Se, joka loppujen lopuksi seisoo unelmieni tiellä ja estää minua, on minä itse. Sitä voi verhoutua rahan, lasten, jaksamisen ja ties minkä taakse vuosikausiksi. Ne ovat vain tietyn ajanjakson ajan niitä estäviä tekijöitä. Vain minä itse liikutan itseäni eteenpäin, asetan tavoitteet ja teen töitä itseni kanssa. Vain minä voin tehdä päätökset siitä, miten tahdon käyttää loppuelämäni. Miksi ihmeessä epäilin niin kauan itseäni ja yritin tukahduttaa toiveet, jotka tekevät minut niin onnelliseksi? Onneksi kuitenkin tajusin ja nautin onnellisuudesta nyt.
Olenhan minä ollut monesti aikaisemminkin onnellinen, mutta nyt osaan kohdentaa, että onni lähtee minusta itsestäni, eikä ulkoisista tekijöistä. Osaan irroittaa itseni muista ihmisistä. Muut eivät tee minua onnelliseksi, vaikka heidän seuransa tekisi. Muiden seurassa voin olla onnellinen, mutta minun pitää tuntea samanlaista onnellisuutta yksinänikin. Onnellisuus kulkee minun matkassani, minne ikinä menenkin, eikä minun tarvitse hyvästellä sitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)