Suhde

Oli tavallinen arki-ilta. Ruoka oli syöty, kotityöt tehty ja oli se hetki illasta, jolloin vain ollaan. Erityismies painoi minut syliinsä ja sanoi, että hän pelkää minun kyllästyvän häneen. Ei ole ensimmäinen kerta kun tämä keskustelu käydään; joko minun tai hänen aloitteestaan.  Ei se sinäänsä hämmennä, koska se on osa suhteen kasvua, varmistelua. "Olethan siinä, pysythän siinä? Enhän nähnyt kaikkea vaivaa ihan turhan takia?"
 Pelon sanotaan olevan pahasta ja tuhoavan. Minä luulen pikkiriikkisen pelon pelastavan jotain, säilyttävän jotain. Ihminen ei ala pitää toista itsestäänselvyytenä. Huomasin sen yhtenä päivänä jutellessani miespuolisen työkaverini kanssa työajan ulkopuolella. Minä mainitsin siitä Erityismiehelle, koska minun ei tarvitse salata häneltä asioita. En mitenkään härnätäkseni häntä. Eleet, olemus ja (henkinen) väli minuun muuttui samantien. Koko hänen olemuksensa huokui ryhdistäymistä. Siinä hetkessä hän katsoi minua ja tajusi, että minä en ole mikään vaasi pöydällä, joka on ja pysyy. Erityismies näki minut, hän huomasi minut sen arjen keskellä, ymmärsi kuinka arvokas minä hänelle olen. Pieniä, mutta suuria asioita. Sen ei tarvitse olla kuin ihaileva katse tai suudelma ja toiselle tulee hyvä olo.Tunne, että on taistelun arvoinen.

Arki kuitenkin tulee jokaiseen suhteeseen, väistämättä. Pitäisi muistaa vaan että (normaalissa parisuhteessa) hyvä tulee hyvän luo. Kun jaksaa kannustaa ja kehua, saa sen varmasti takaisin. Miten hyvältä tuntuu jo se, kun toinen kysyy: "Miten meni päivä?" ja saat kertoa. Se, että huomaa toisen tekemiset, olivat ne kuinka pieniä tai tavallisia tahansa. Se on arvostusta, se on sitä, että ei pidä toista itsestäänselvyytenä. Kiitä asioista, kiitä tiskaamisesta,pyykinpesusta,koiran ulkoiluttamisesta, auton pesemisestä. Kiitä asioista, vaikka ne olisivatkin toisen vastuualuetta. Silloin toinen huomaa selvemmin myös mitä itse teet yhteisen hyvän eteen. Kehu ja kiitä kuin lasta, sillä mihinkäs meidän aikuisten tarve tuntea ylpeyttä itsestämme katoaisi? Meille kasataan vastuuta ja paineita, mutta oletetaan, että pärjäämme sitä vastoin vähemmällä henkisellä polttoaineella, vähemmällä hyvällä. "Työ tekijäänsä kiittää" ei riitä, sillä me tarvitsemme rakkautta, kehuja ja hyväksyntää säännöllisesti.

Erityismies sanoo minulle joka päivä tykkäävänsä minusta, koska olen niin hauska tyttö.
Minä en ikinä kyllästy kuulemaan sitä.
Mieleeni tulee heti 10 asiaa, mistä tykkään Erityismiehessä. Nyt otan puhelimen käteen ja kirjoitan ne hänelle, sillä hänen kuuluu tietää kuinka ihana hän on. Teenkin sen heti paikalla!