keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Oman kropan metsästys

Aktiivinen liikunta on jotenkin koteloitunut minuun ja nukkuu talviuntaan. Tänään voisinkin lähteä lenkille herättelemään itseäni, edes pikkuisen. Muistutella itseäni endorfiinipuuskien ihanuudesta, nauttia siitä, että saa mennä sinne, minne nenä näyttää.

Jopa kovaa liikuntaa enemmän olen kaivannut sitä, että tuntisin itseni notkeaksi. Kroppa on tuntunut nuutuneelta ja jäykältä ja se lienee osasyynä yleiseen kiukkuherkkyyteen. Olen ollut laiska ja priorisoinut muita juttuja- tai oikeastaan ollut priorisoimatta. Liikunta on kyllä ollut mielessä, mutta  ei ole edennyt kauppaan pyöräilyä pidemmälle.

En tiedä olenko onnellisessa asemassa, kun olen luonnostaan pieniruokainen ja hitaasti lihoava. Kyllä minäkin massaa kerään, mutta lähinnä mahan seudulle. Se olisi niin helppo jumpata pois, mutta toisaalta olen sen mallinen, että tulokset näkyvät hitaasti, vasta kuukausien jälkeen. Olisipa varaa Pilates-tunteihin, niitä minä nyt eniten kaipaan. Rentoutta, oman kropan löytämistä ja lihaksien vahvistamista.

Liikunnan sijaan, olen keskittynyt siihen, mitä syön. Sain omituisia oireita, jotka otaksuin johtuvan puhtaasti siitä, etten ole ahkerasti syönyt vihreitä asioita. Kahvilla,herkuilla ja nokareella ruokaa lyyhistyy kroppa kuin kroppa. Ostin pinon kaikkea raikasta; porkkanaa,kurkkua, paprikaa,tomaattia,salaattia,ruohosipulia ja persiljaa ja laiskana keittiöihmisenä leikkelin ne valmiiksi rasioihin, joista ne on helppo popsia. Karkkipäiväkin on Erityismiehen toiveesta vain silloin, kun lapset ovat luonamme.Katsotaan, paraneeko olo tämän muutoksen myötä. Olen tässäkin asiassa oppinut nöyrtymään, että mikään ei tapahdu hetkessä.

Enää en rääkkää itseäni kieltämällä kaiken kivan ja urheilemalla verenmaku suussa ollakseni laiha.
Enää en havittele pelkkää kroppaa, jolla kehtaa pelkästään olla bikineissä kesällä.
Enää en surkuttele sitä, että minulla on pienet rinnat ja raskauden kurtistama vatsa.

Nyt minä etsin sellaista fyysistä tilaa, missä on hyvä olla. Lihaksia soisin tulevan, koska olen niin heiveröinen. Mitään hyvää en kiellä itseltäni, ainakaan pitkäksi aikaa. Olen altis sortumaan totaalikielloille. Kaikkea hyppysellinen, niin tulee hyvä. Kunhan pidän mielessä sen, että ei liikaa kerralla. Parhaat urheilukaudet olen aloittanut sillä, että olen hyvällä mielellä herkutellut. Mitä kovempia tuloksia, sitä nopeammin on herkutteluintokin laantunut.

Parasta tulee kun uskoo itseensä valtavasti, vaatii vielä vähän, kannustaa kamalasti ja malttaa mielettömästi.

Suorittajaäiti

Olen kipuillut äiti-teeman kanssa oikeastaan koko äitiyteni ajan. Äitiys pitäisi olla pyhä asia, jota saisi harjoitella aluksi ihan rauhassa. Se vaan on niin, että neuvoja ja mielipiteitä sataa joka suunnalta-halusit tai et. Lisäksi asenteet voimistuvat, jos teet lapsesi liian nuorena tai liian vanhana. Ja näitä paremmuuskeskusteluja riittää: imetys vs. korvike, sektio vs. alatiesynnytys, rokottaminen vs. rokottamattomuus, kuri vs. vapaakasvatus, harrastukset, vaatemerkit, pelaaminen, tv:n katselu, matkustelu....

Itse olen kamppaillut epävarmuuden välillä. Luulen sen olleen osittain nuoruuttani, mutta suurin osa siitä on ollut omaa epävarmuuttani. Minä en tajunnut, että kaikki ei voi miellyttää- eikä pidä. Olen suorittanut toisinaan äitiyttä ja tehnyt paljon asioita, jotka eivät ole minua, vain siksi, että olisin hyvä äiti.

Hyvään vanhemmuuteen kuuluu sanomattakin selvät asiat kuten huolehtiminen lapsen ruokkimisesta, vaatetuksesta,tarpeellisista unista ja terveyden hoitaminen yleensä.
Hyvään vanhemmuuteen kuuluu astuminen pois omalta mukavuusalueelta, mutta rajansa silläkin on. Kenenkään ei tarvitse askarrella, leipoa, ulkoilla ja keksiä lapselle tekemistä 24/7. Joskus pitää antaa tilaa mielikuvituksella ja tylsistyä. Yleensä lapsen tylsyys iskee juuri sillä hetkellä, kun vanhemman keskittyminen on jossain muualla kuin lapsen kanssa olemisessa.

Minä olen myöntänyt lapsille vajavaisuuteni. En osaa piirtää hyvin ja askartelu ei useimmiten kiinnosta. Lupaan yrittää kuitenkin, jos en muuten, niin ideoinnissa, siinä kun olen aika hyvä. Teen lasten kanssa toki toisinaan asioita, vaikka minua ei niin huvittaisikaan. Pidän myös tärkeänä tukea heidän tekemisiään ja hankkia vaikka niitä askarteluvälineitä, että he saavat työkalut tekemiseensä. Parhaimmillani olen heidän kanssaan silloin, kun itsekin innostun ja olen kiinnostunut siitä, mitä teen. Minä tykkään lukea heille, käydä uimassa ja pyöräilemässä, laittaa tukkaa, pelata yms.

Teen enemmän lasten kanssa yhdessä asioita kuin oma äitini teki minun kanssani. Minun äitini kannatti vapaata kasvatusta ja antoi meidän viilettää pienestä asti betoniviidakon pihoilla. Hänen mielestään lapsen tylsyys kasvatti luovuutta ja mielikuvitusta.
Muistan, kuinka minua harmitti, ettei äiti osannut leikkiä barbeilla. Hän oli kuitenkin äärimmäisen taitava tarinankertoja ja osasi maalata hienosti. Hän rakasti kaupungilla pyörimistä ja metsässä samoilua. Istuin välillä silmät kiinni kotimme portailla, kun hän soitti pianoa. Nautin kaikista eniten silloin, kun hän teki kanssani jotain, mistä näin hänen nauttivan itsekin.

Olen oppinut ottamaan rennosti ja laajentamaan käsitettä oma aika myös silloin, kun lapset ovat hereillä. Nurkumista toki tulee, mutta vaihtokaupan kautta selitän, että jos äiti saa nyt lukea hetken, voin sitten pelata. Lapset alkavat olla siinä iässä, että heille voi opettaa sen, että tässä perheessä on useita ihmisiä haluineen. Vaikka aikuiset ovatkin lapsia varten, ei kenenkään tarvitse kadottaa minuuttaan ja elää vain toisille.

Olen päätynyt ajatukseen, että en omista lapsiani eivätkä he ole minun jatkeitani. Olen saanut heidät elämääni ja minun kuuluu opettaa heille taitoja. Virheitä tulen takuulla tekemään, mutta toivottavasti mahdollisimman vähän. Saan elää heidät kanssaan ilot ja surut, mutta joskus he lentävät pois pesästä ja rakentavat omansa. Olen heidän tukenaan, kun he minua tarvitsevat, mutta en voi unohtaa itseäni.

Ihminen on parhaimmillaan silloin, kun tietää kuka on ja on saanut vastaukset kysymyksiinsä. Itsensä tunteva ihminen osaa ottaa vastaan kritiikkiä ja hyväksyä toiset erilaisine ratkaisuineen.Siihen minä koko ajan pyrin, tasapainoon. Äitiys on yksi osa minuuttani, mutta vain yksi. Haluan vahvistaa itseäni, että kaikki osa-alueet ovat yhtä vahvoja. Minä en halua olla hienoin äiti, enkä virheettömin. Minä haluan olla paras äiti juuri minun lapsilleni.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Täydellinen suhde

Suhteen lipuessa arjen aalloille, tulee väkisinkin mietittyä suhteen suuntaa, toiveita ja haaveita. Kohtaavatko ne? Voiko suhteessa oleminen olla näin mutkatonta vai onko tämä sitä kuuluisaa tyyntä myrskyn edellä? Tärkeää on myös miettiä, millä tavalla itse olisi ihanne- tai ainakin ihana kumppani. On yllättävän helppo arvioida toisen toimintaa ja miettiä, mikä voisi olla paremmin. Sen sijaan peiliin pitäisi katsoa- jos ei kerran päivässä, niin viimeistään niissä tilanteissa, kun alkaa kiristää taiteenlaji nimeltä parisuhde.

Pitäisi aina muistaa, että suhteessa on kaksinkertaiset toiveet, halut ja tarpeet. Joka kerta kun tulee tilanne, missä toivoo toisen tekevän toisin, voisi heittää pallon sille toiselle puolikkaalle ja kuunnella hänenkin toiveitaan. Kuulluksi tulemisen tarve saattaa olla isompi kuin itse asia, mistä paasataan. Toisen kuuntelemisesta ei saa riitaa aikaiseksi. Omassa suhteessakin alkava raivo on katkennut siihen paikkaan, kun se viesti on mennyt perille ja toinen on vain pelkkänä korvana. Toimii etenkin temperamenttisiin ihmisiin. Tuota rauhallisen ihmisen maailmaa minä vasta opettelen.

Huomioonottaminen on äärimmäisen tärkeää. Kun saa tarpeeksi huomiota toiselta, ei tarvitse kerjätä sitä kiukustumalla, mököttämällä tai muutenkaan. Huomiotankkia pitää täyttää tasaisesti. On täysin ajanhukkaa murista muille, kuinka oma rakas ei ota huomioon. Se pitää tuoda julki sille rakkaalle itselleen, joka ei välttämättä vaan ole tullut ajatelleeksi. Toiselle pitää uskaltaa kertoa, mikä tekisi onnelliseksi. Onnellinen ja huomioitu ihminen ei ole enää kateellinen toisen ajankäytöstä, jos saa siitä siivun itselleen ja on kylläinen. Joustaminen molempiin suuntiin alkaa toimimaan paljon paremmin.Ei enää harmita toisen meneminen ja ikäväkin voi olla hyvä tunne.

On hyvä myös muistaa itsensä ja tärkeät asiat. Sellasista asioista ei pidä joustaa, jotka ovat osa minuutta. Jos toisella on asia, mikä tekee rentoutuneeksi ja iloiseksi, miksi sitä kukaan edes haluaisi ottaa pois toiselta? Minä voin olla menemättä kaikkiin juhliin mitä on tiedossa, mutta jos joku kieltäisi minua kirjoittamasta, nostaisin äläkän. Arvosta sitä, mistä toinen nauttii. Iloitse, että hänellä on jotain, mikä tekee niin iloiseksi (järkevyyden rajoissa, totta kai).Tärkeintä lienee, että on valmis joustamaan ja tinkimään samankaltaisista asioista ja oppia ajattelemaan yksikön, oli se sitten kahden kauppa tai perhe, yhteistä etua.

Pienet asiat eivät ole pieniä. Yksinkertaiset sanat, viestit, lahjat ja teot voivat olla puoli maailmaa ja nostaa arkisen rakkauden potenssiin kymmenen. Negatiiviset pienet asiat voivat myös kasvaa norsun kokoisiksi. Toisen olemiselle on annettava tilaa. Isoista asioista voi sanoa. Isot asiat tulisi puhua ja neuvotella, ennen kuin niihin törmätään ja lujaa. Jos esim. siisteyskäsitykset eivät kohtaa, on se ongelman paikka. Se, millä tyylillä asiat hoituu on turhan nipotuksen aluetta. Sillä ei ole mitään merkitystä, miten päin ne lautaset huuhdellaan kuivauskaappiin, kunhan se tulee tehdyksi. Pitäisi muistaa, että se oma tapa tehdä on tosiaan vain se oma, ei aina oikea. Eikä kahden ihmisen kodissa suinkaan ainoa.

Suhde on parhaimmillaan koti. Se ei ole projekti, mikä pitää suorittaa nopeasti, tehokkaasti ja täydellisesti. Suhde on prosessi, mikä sisältää jatkuvaa kasvamista. Prosessi, joka voi maistua puulta ja tuottaa pääomaa vasta pitkän ajan päästä. Se on ripaus onnea ja kasa päättäväisyyttä. Joskus kaikista toimenpiteistä huolimatta se pitää vaan lakkauttaa kannattamattomana. Sekin vaatii rohkeutta. Vaikka tekisit virheitä joskus, se ei tarkoita, ettet oppisi niistä ja osaisi rakentaa uutta, toimivaa prosessia. Epäonnistuminen ei tee epäonnistujaa. Helpottavaa on kaikessa heikkoudessaan huomata, ettei täydellistä suhdetta ole. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö täydellisyyteen voisi ja pitäisi pyrkiä.


Huom. Mies tekee-nainen nipottaa viittavaat sterotyyppiset siivousesimerkit kertovat eräältä nimeltä mainitsemattomasta naisihmisestä, joka on joutunut enemmän kuin kerran miesten keittiöterrorismin uhriksi ;)

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Tyttö, joka tavoittelee kuuta

Nyt alkaa energiatasot taas nousemaan. Ajatuksen ja tekemisen voimalla. Mitä enemmän olen suunnitellut ja tehnyt, sen paremmin taas kulkee. Yllätin itseni ajattelemasta kesken lasten aiheuttaman metelin, kuinka ihanaa elämä osaa olla. Kaikkea pitää katsella auringonpilke silmäkulmassa. Elämä on paljon kivempaa, kun sen ajattelee kivaksi.

Ihmiset ajattelevat liian paljon toisten mielipiteitä negatiivisessa merkityksessä, niinhän olen itsekin tehnyt, monesti. Olen koko elämäni taistellut soraääniä vastaan, joita on tullut vähän joka tilanteessa. Monet elävät sivusta toisen elämää paremmin, unohtaen sen, että se on todellakin toisen henkilön elämää eikä omaa. Nyt olen lakannut taistelemasta niitä loputtomia arvosteluja vastaan. Ne ovat kuin rikkaruohot, jotka kasvavat takaisin. Miksi suuntaisin energiani turhuuksiin, kun voin keskittyä mieluummin siihen, mikä minut tekee onnelliseksi?

Temperamentistani huolimatta olen oppinut hidastamaan. Olen oppinut pilkkomaan asioita osiin, enkä tunne niin suurta epätoivoa, kun pitäisi tehdä jotain suurta ja ponnistuksia vaativaa. Kaikki ei tapahdu hetkessä, Vella. Sitä lausetta on tullut hoettua äänettämästi lukemattomia kertoja. Valmista tulee nopeammin, kun tekee yhden pienen asian kerrallaan ja keskittyy siihen. Oli kyse sitten siivouksesta, lukemisesta tai urheilusta.

Olen niin iloinen ja onnellinen siitä, että olen matkalla siihen, mitä haluan tehdä isona. Vihdoinkin! Koulu on minun yksi suuri etappini, jonka tulen toki pilkkomaan moneen osaan vielä. Siellä se häämöttää kuukauden päässä ja minä livun sitä kohti. Astetta enemmän innoissani olen, kun tulen ottamaan selvää, millä tavoin voin käydä sen nopeammin. Senkin olen suunnittellut ja siihen tähtään, sillä palo tehdä sitä mitä minä haluan ja saada tähän talouteen kaksi työssä käyvää, on kova. Oppimisen janoa unohtamatta.

On sanottu, ettei elämää voi käsikirjoittaa. Tavallaan uskon siihen, mutta en usko myöskään elämän olevan joku lautta, jolla pitää vain kellua ja odottaa, mitä tapahtuu. Ohjaajan saappaisiin astuminen tuntuisi tässä elämässä myös mahtipontiselta, mutta apulaisohjaaja kuulostaisi jo mahdolliselta. Oman elämän apulaisohjaaja Vella tulee vielä tekemään sellaisen tarinan, että oksat pois!

torstai 18. heinäkuuta 2013

Suppusuu

On ollut havaittavissa väsymystä.
On ollut havaittavissa arkea.
On ollut havaittavissa särkyjä ja kipuja.

Olen ollut hirvittävän väsynyt. Kaikki joutenoloaika on mennyt perehtyessä koulukirjoihin tai Erityismiehen kainalossa. Nytkin väsyttää. Ja sataa.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Matkaan

Huomenna on erityinen päivä: me lähdemme Erityismiehen kanssa ensimmäiselle yhteiselle matkalle.
Matka-termi on ehkä turhan hulppea tälle vaatimattomalle reissulle, mutta jostain on aloitettava. Saamme olla yhdessä ja näemme kavereita, nukumme muualla kuin kotona ja syömme muiden tekemää ruokaa. Kyllä tätä reissua voi ainakin minilomamatkaksi nimittää.

On ihana nähdä toista kunnolla, kun tuntuu, ettei sitä ole tapahtunut pitkään aikaan. Sellaista kunnon kohtaamista, jolloin kummallakaan ei ole kiire tai kumpikaan ei ole väsynyt. Tämä tekee hyvää meille, yhdessä. Pienikin hetki pois arjesta ja velvollisuuksista tuntuu nyt luksukselta. Suhteen huoltoväli on venähtänyt liian pitkäksi, joten tämä on enemmän kuin tarpeen. Siitäkin huolimatta, että me juuri puhuimme, kuinka hyvä meillä on yhdessä. Ei suhdetta pidä unohtaa itsekseen, vaikka rakastaa.

Hyvää ruokaa, juomaa ja romantiikkaa. Viikonloppu, tule luokseni.

Mielipahan kuoppa

On paha mieli, oikea mielipaha. Niskaan sataa vaan lisää kiukkua. Saan osakseni vinoilua, kiukkua, ärtymystä ja syyttelyä. Miksi ihmisten pitää tahallaan pahoittaa toisen mieli ja sanoa, ettei ollut tarkoitus? Kyllähän jokainen ihminen tietää, että sanoilla voi satuttaa. Sanansa voi aina valita, jos vähän viitsii miettiä.

Tuntuu, etten löydä positiivisuutta ja saa hyvää mieltä takaisin. Aina kun yritän, putoan kiukkukuoppaan takaisin. Kiipeän reunoja pitkin niin, että hiekka pöllyää. Silti valun takaisin. Potkin hiekkaa, kun raivo ei ota lähteäkseen. Haluan pois täältä! Haluan olla iloinen taas!

Miksi sanat satuttavat?
Miksen osaa sivuuttaa niitä?
Miksi vien pahan mielen eteenpäin ajatuksissani?
Miksi annan sille vallan?

Älkää satuttako ihmisiä tahallaan. Purkaa kieleen, jos tekee mieli puhua rumasti. Harkitkaa vielä kerran. Pahoista sanoista ei tule kenellekkään hyvä mieli. Toisen satuttaminen ei vie omaa mielipahaa pois.