Aktiivinen liikunta on jotenkin koteloitunut minuun ja nukkuu talviuntaan. Tänään voisinkin lähteä lenkille herättelemään itseäni, edes pikkuisen. Muistutella itseäni endorfiinipuuskien ihanuudesta, nauttia siitä, että saa mennä sinne, minne nenä näyttää.
Jopa kovaa liikuntaa enemmän olen kaivannut sitä, että tuntisin itseni notkeaksi. Kroppa on tuntunut nuutuneelta ja jäykältä ja se lienee osasyynä yleiseen kiukkuherkkyyteen. Olen ollut laiska ja priorisoinut muita juttuja- tai oikeastaan ollut priorisoimatta. Liikunta on kyllä ollut mielessä, mutta ei ole edennyt kauppaan pyöräilyä pidemmälle.
En tiedä olenko onnellisessa asemassa, kun olen luonnostaan pieniruokainen ja hitaasti lihoava. Kyllä minäkin massaa kerään, mutta lähinnä mahan seudulle. Se olisi niin helppo jumpata pois, mutta toisaalta olen sen mallinen, että tulokset näkyvät hitaasti, vasta kuukausien jälkeen. Olisipa varaa Pilates-tunteihin, niitä minä nyt eniten kaipaan. Rentoutta, oman kropan löytämistä ja lihaksien vahvistamista.
Liikunnan sijaan, olen keskittynyt siihen, mitä syön. Sain omituisia oireita, jotka otaksuin johtuvan puhtaasti siitä, etten ole ahkerasti syönyt vihreitä asioita. Kahvilla,herkuilla ja nokareella ruokaa lyyhistyy kroppa kuin kroppa. Ostin pinon kaikkea raikasta; porkkanaa,kurkkua, paprikaa,tomaattia,salaattia,ruohosipulia ja persiljaa ja laiskana keittiöihmisenä leikkelin ne valmiiksi rasioihin, joista ne on helppo popsia. Karkkipäiväkin on Erityismiehen toiveesta vain silloin, kun lapset ovat luonamme.Katsotaan, paraneeko olo tämän muutoksen myötä. Olen tässäkin asiassa oppinut nöyrtymään, että mikään ei tapahdu hetkessä.
Enää en rääkkää itseäni kieltämällä kaiken kivan ja urheilemalla verenmaku suussa ollakseni laiha.
Enää en havittele pelkkää kroppaa, jolla kehtaa pelkästään olla bikineissä kesällä.
Enää en surkuttele sitä, että minulla on pienet rinnat ja raskauden kurtistama vatsa.
Nyt minä etsin sellaista fyysistä tilaa, missä on hyvä olla. Lihaksia soisin tulevan, koska olen niin heiveröinen. Mitään hyvää en kiellä itseltäni, ainakaan pitkäksi aikaa. Olen altis sortumaan totaalikielloille. Kaikkea hyppysellinen, niin tulee hyvä. Kunhan pidän mielessä sen, että ei liikaa kerralla. Parhaat urheilukaudet olen aloittanut sillä, että olen hyvällä mielellä herkutellut. Mitä kovempia tuloksia, sitä nopeammin on herkutteluintokin laantunut.
Parasta tulee kun uskoo itseensä valtavasti, vaatii vielä vähän, kannustaa kamalasti ja malttaa mielettömästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti