Viime vuonna oletin, toivoin ja päätin, että tämä vuosi on toivon vuosi. Näin myös oli. Löysin roppakaupalla toivoa ja aion ammentaa sitä ensivuonna vielä rutkasti lisää. Aion syventää itsetutkiskelun alkeita ja oppia olemaan parempi ihminen. Aion saavuttaa haluamiani asioita ja antaa rakkautta rakkailleni.
Salaa toivon, että joskus, kun olen nykyistä ehjempi, voin antaa rakkautta myös sellaisille ihmisille, jotka sitä tarvitsevat, mutta eivät saa. Joskus tulevaisuudessa olisi antoisaa hyödyntää omat kokemuksensa ja antaa omaa aikaansa vapaaehtoisesti johonkin. Ehkä se kuitenkin on sitten jonkun toisen vuoden homma se. Vielä en ole valmis itseni kanssa.
Terveyden osalta vuosi on ollut hyvä. Iloitsen siitä, että läheiseni ovat olleet terveitä. Itsellä intoa latistaa alkuvuodesta 2014 otettava papakoe numero 3, joka ratkaisee minun kohdallani sen, onko minulla solumuutoksia ja tarvitseeko minua operoida. Hysteerikkona kävin yksityisellä lääkäriasemalla tutkituttamassa itseni, eikä mitään hälyttävää ollut sillä hetkellä näkyvissä. Jos minulla jotain on, se toivottavasti saadaan pois ajoissa sieltä. Yritän pitää tsemppifiilistä yllä.
Tänä vuonna itseni hoitaminen oli paljon aktiivisempaa alkuvuodesta. Kävin enemmän terapiassa, urheilin enemmän. Ei ole onneksi myöhäistä aloittaa uudestaan ja niin olen päättänyt tehdä. Pääsykokeet ja koulun aloitus haukkasivat niin suuren palan energiaa ja aikaa, ettei päässä juuri muuta liikkunut. Olen tyytyväinen siitä, että maltoin heittäytyä kouluun täysillä ja keskittyä kerrankin vaan yhteen asiaan. Se näytti tuottavan tulosta oikein mainiosti.
Suhde Erityismieheen haki tänä vuonna paikkaansa paljon. Välillä tuntui, että toinen tekee kaiken väärin (tai ei tee mitään) eikä mikään etene minnekään. Muutamien kehityskeskustelujen kautta saimme kuitenkin katkolla olleen yhteyden toimimaan ja aiomme entistä enemmän panostaa toisiimme vuonna 2014. Rakastumisesta arkirakkauteen siirtyminen on haasteellista, siitä ei pääse mihinkään. Vuorovaikutuksen ansiosta se on meille vallan mahdollista.
Tämä vuosi oli oikein hieno eheytymisen vuosi. Seuraava vuosi olkoon oppimisen, parantumisen sekä rakkauden ja ystävyyden vaalimisen vuosi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti