Vastoinkäymiset

Kun lumipallo on ottanut vieriäkseen, niin sehän vierii ja kasvaa. Näin on usein myös vastoinkäymisten kohdalla. Minun vastoinkäymispalloni on kasvanut (taas) viikossa valtaviin mittoihin. Olen kuin innostunut lapsi, joka juoksee kesäisellä niityllä huolettomana ja yhtäkkiä jalan alta kuuluu klik. Tällä viikolla tuntuu etten muuta olekkaan kuin klikkaillut.

Työ. Osa ihmisen identiteettiä. Suomessa ensimmäisiä kysymyksiä mitä kysytään.
Mitä teet työksesi? Mitä opiskelet? Mikä sinusta tulee?
On nöyryyttävää joutua pois työstään muiden silmien edessä. Sinut tullaan hakemaan keskeltä työtehtäviä, keskeltä tuijottavia kollegoja, jotka joko katsovat säälien tietäen mihin olet menossa, ovat helpottuneita, etteivät itse ole niissä kengissä tai molempia.
En tiedä mitään nöyryyttävämpää kuin joutua kokemaan tämän kokemuksen uudestaan. Enkä tiedä tapahtuuko se huomenna. Voin vain toivoa, että se on pian ohi.

Mielenterveys. Mittaamattoman tärkeä. Jokaisen perusoikeus. Valitettavasti niin monelta se viedään kysymättä. On ihmisiä, jotka menettävät sen vuosien kidutuksen tuloksena.
On ihmisiä, jotka jotenkin pääsevät pinnalle taistelemaan ja on ihmisiä, jotka haluavat painaa toisten päät takaisin pinnan alle ja olla antamatta apua.
Se lääkärini eväämä lähete raivostuttaa ihan älyttömästi. Ja stressaavaa joutua hänen kanssaan neuvottelemaan tästä puhelimessa. Minä saan viikon päähän ajan, jossa voin kysyä häneltä puhelimitse miksi Hänen Korkeutensa haluaa pienten lasten,  itsenäisesti apua hakevan, äidin selviävän itsekseen? Ei ylennä mieltä ei. Jos olisi rahaa, painuisin yksityiselle. Jos olisi.   

Elämä. Kuolema. Eräs ihminen hiipuu pois tästä maailmasta hetkenä minä hyvänsä.Olen tuntenut hänet vuosia, mutta en tiedä onko minulla oikeutta surra. Tai tavallaan tiedän, että joidenkin mielestä en ole tähän oikeutettu nykyään. Hän ei ole minulle sukua, vaan Entiselle.
Hän oli se, joka sanoi voivansa esittää, ettei tiedä meidän eronneen, jos tulemme koko komppania yhdessä hänelle kylään. Vanha kettu. Elämää nähnyt ja ihmissuhteista oppinut.
Asia kuitenkin vaivaa, koska tätä on odotettu, mutta nyt se aika on oikeasti käsillä. Ihminen, joka piti niin tiukasti elämästä kiinni, häviää kuolemalle. Käsittämätöntä ajatella, mutta niin vain käy meille kaikille. Kuolema ei kysele, vaan kaappaa kainaloonsa oli valmis tai ei.

Hyväksyntä. Me tarvitsemme toisia ihmisiä ja me tarvitsemme toisten ihmisten hyväksyntää. Emme kaikkien, mutta ilman hyväksyntää on vaikea säilyttää hyvä itsetunto ja rakastaa itseään. Minä olen aina kokenut, että joku ei hyväksy minua. Minun harrastusyhteisöni, isäni, äitipuoleni, koulukaverini, minun sukulaiseni,osa suvusta, johon avioliiton kautta liityin ja viimeisimpänä Erityismiehen äiti. Minä olen niin surullinen.
Olin sanonut Erityismiehelle jo aikaisemmin, että hänen äitinsä ei hyväksy minua. Hän ei ole halunnut nähdä minua, ei ole pyytänyt meitä kylään ja muutenkin varoitellut Erityismiestä.
Nyt kaikki oli purkautunut kun Erityismiehen äiti oli ymmärtänyt, että kuulumme oikeasti yhteen. Hän oli sanonut, kuinka romanssit loppuvat ja muutakin. Kaikista eniten sydäntäni kirveli kuulla, kuinka hänen äitinsä oli pettynyt, ettei Erityismies valinnut vastuusta vapaata ja lapsetonta tyttöystävää. Voi kuinka sisälläni uinuva leijonaemo heräsi karjumaan. Minun lapseni eivät pilaa minun elämässäni mitään eivätkä he tee sitä muidenkaan elämälle! Minä en ole pilattu, saastunut tai mitenkään huonompiarvoinen kuin yksikään lapseton ikäiseni nainen. Minun lapseni eivät määritä suhdettani Erityismieheen, meillä on keskenämme parisuhde, jossa on kaksi ihmistä. Lapset toki kuuluvat meidän elämäämme, mutta minusta nuo sanat olivat erittäin kohtuuttomia. Hän ei ole kertaakaan edes tavannut minua, mutta itsekin äitinä tuomitsee minut äitiyden perusteella! Olen entistä surullisempi.

Kaikesta huolimatta, vaikka minä aina hetkeksi lannistun ja itkenkin karvaasti elämän minulle suoltamia pettymyksiä, pysähdyn aina ajattelemaan. Aina tulee se hetki kun minä nousen ylös ja päätän jatkaa. Päätän oppia, vaikken aina ymmärrä miksi näitä opetuksia eteeni satelee.
Joka kerta saan lisää tietoa, joita käytän myöhemmin.
Joka kerta koen olevani empaattisempi.
Joka kerta näen enemmän harmaata mustan ja valkoisen välillä.
Joka kerta koen olevani vahvempi.
Ja joka ikinen kerta koen olevani henkisesti varakkaampi kuin ne ihmiset, jotka tuomitsevat toisia surutta.