Voi kuinka minä nautin tästä! Saan ajatella hiljaisuudessa ja ajattomuudessa. Muistan teininä, kun istuin tuijottamassa ikkunasta ulos tunteja. Välillä ajatellen, välillä ajatuksia kirjoitellen. Teen sitä parhaillaan, enkä haluaisi olla missään muualla juuri nyt. Minä vain, vailla velvollisuuksia, tässä ja nyt.
Tuntuu, että kun saan hetken hengähtää ja aivoni ovat vapaat keskitetystä opiskelusta, alkaa luova puoli pursuta liitoksistaan. Ideoita lentää ja minä kirjaan niitä ylös. "Tämän toteutan ensivuonna ja tämän." tai "Tätäkin voisin kokeilla.". Olen aivan innoissani! En pelkää epäonnistua yhtään.
Jos suunnittelemani kokeilut eivät onnistu, niin mitä sitten? En ota asioita henkilökohtaisesti, vaan yritän yhä uudelleen. Jos jokin ovi ei aukea, niin mennään sisään toisesta, eikö? Jo kesti kauan tajuta, että jos joku asia ei onnistu, se ei silloin ole minua varten, ainakaan sillä hetkellä. Olisi hienoa saada tämä oivallus jokaiselle, joka empii tai epäilee itseään.
Ei ole liian myöhäistä vielä. Sen kun kaikki muistaisivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti