Masennus, mitä se on?
Se on heikkoutta ja yrittämisen puutetta. Pitää vaan olla reipas, sisukas ja ottaa itseään niskasta kiinni. Siltähän se näyttää, kunnes...sairastuu siihen itse.
Diagnoosi: Keskivaikea masennus
Synnytyksen jälkeinen masennus
Todellisuudessa vuosia kestänyt salakavala masennus, jota olen luullut vain omaksi surumielisyydeksi ja kasvanut aikuiseksi sen kanssa. Välillä ajattelin, että tulen hulluksi ajatusteni ja tunteideni kanssa. Sitä se on kun oma moraalikäsitys taistelee olosuhteita vastaan ja aivopestään lapsena siihen, että on vain kuvitellut kaiken pahan. Sehän on vain normaalia ja kaikissa perheissä tapahtuu näin paljon pahaa. Tämän takia olen kuin talo, jonka perustuksia ei luotu kunnolla ja jonka korjaamisesta ei ole takeita. Nyt voin sen sanoa, on pakko. Minä olen kaltoikohdeltu. Minulla on ollut paljon epäonnea ja vastoinkäymisiä. Raskaita menetyksiä. Siksi minä olen tällainen.
Mistä kaikki alkoi?
En tiedä. Jaksamisen raja tuli yllättäen vastaan.
Ensin oli ahdistuskohtauksia. Tunne kuristumisesta ja hengittäminen oli työlästä.
Ajattelin etten voi olla näin surkea ja heikko. Sitten tuli unettomuus. Heräilin keskellä yötä ja oli vaikeuksia palata uneen. Sydän hakkasi mielipuolisesti nukkumaanmennessä, vaikka mieli ja kroppa olivat aivan loppu väsymyksestä. Jokaöisiä pakokauhuoloja ja tuskanhikeä muiden nukkuessa. Paniikkihäiriönalkuja työpaikalla (nämä olivat tulleet vuosia sitten tutuiksi, mutta pysyneet myös vuosia poissa). Itketti, mutta itku oli piilossa sisällä. Koko ajan toivoi olevansa unessa, poissa tästä maailmasta. Pelkäsin sekoavani täysin.
Nyt olen useamman mutkan jälkeen tässä. Rikkinäisempänä kuin koskaan. Jopa hengittäminen vaatii voimia, se, että ylipäätänsä jaksan elää. Nöyrryin ja aloin terapian lisäksi syömään lääkkeitä. Jos en olisi äiti, en enää olisi tässä kirjoittamassa.Se kertonee tilastani. Mutta minä nousen vielä, jonakin päivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti