perjantai 28. syyskuuta 2012

Pakko

Pakko on inhottavaa. Silti päivittäin joutuu pakottamaan itsensä tiskaamaan, lenkille, opiskelemaan, syömään, tekemään lasten kanssa jotain, vaikka kaikki nämä ovatkin mieluisia asioita. Miksi viitsimisen pitää olla niin tuhottoman vaikeeta? Kuitenkin asioiden tekemisestä ja lopputuloksesta nauttii. Mutta se aloittaminen...

Minun on tehtävä listoja ja lukujärjestyksiä toimiakseni jokseenkin loogisesti. Muuten pompin sinne tänne ja saan aloitettua monta asiaa ja valmiiksi nolla. Listat tuovat turvaa, ne kertovat mitä tehdä ja se tunne kun listan viskaa roskikseen kun on aikaansaanut kaiken on loistava.Lisäksi listat estävät huonomuistista (minä) unohtamaan.

Tänään miljoona asiaa tehtävänä.Olen taas kuin yliviritetty jousi ja tekisi mieli itkeä tai vähintään huutaa. Pitäisi sitä, pitäisi tätä...
Nyt hetkeksi rentoutusharjoitus, minkä eilen sain käsiini ja uusi yritys päivälle.

Ps. Olen tässä miettinyt ovatko nämä hyvät jaksot hypomaniaa?
      Ja pelkään, että olen umpihullu. Mielisairas. Sairas mieli. Rikkinäinen mieli ainakin.

torstai 27. syyskuuta 2012

Sata signaalia

Olen käynyt koko päivän ylikierroksilla ja siksi möllötän vieläkin hereillä, vaikka väsymys on yhtä kuin pieni känni. Levottomuus ja keskittymisvaikeus- jatkuva sykkiminen ja se, että joutuu koko ajan muistuttaa itseään: "No niin Vella, tyhjennä nyt se roskis loppuun ja sitten vasta heittäydyt sohvalle lukemaan kirjaa". Hommat saattaa oikeasti jäädä kesken , koska keskittyminen kerkiää tekeillä olevan asian edelle. Minä mietin vain, että onko tämä kaikki nyt pelkkää masennusta vai kuinka monta asiaa onkaan pielessä päässä?

Ei huvittanut lähteä lenkille, mutta robottimaisesti suoritin sen ja tuli hiukan parempi olo. Väsytti älyttömästi ja taju lähti pariksi tunniksi niin sikeästi, etten edes puhelimeen herännyt. Mikä siinäkin on, että kaikki haluavat soittaa juuri sellaisena päivänä kun ei vaan jaksa jutella?

Sain vähän kuriin tota ylikierroksilla käymistä käsitöillä ja kielikurssikin auttoi ja kohotti mielialaa reippaasti.
Tiedottomuus omasta mielenterveydestä ahdistaa helvetin paljon. Vaisto harvoin erehtyy ja luulen sen yrittävän kertoa minulle, etten ole täysin terve.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Välipäivä

Ei ilopäivä eikä surupäivä, vaan jotain siltä väliltä.
Lepopäivä liikunnasta (pakotin itseni kuuntelemaan väsynyttä kroppaa, jota mieli patisti).
Hiljaiseloa ja oloa.
Esikoisen kanssa kahdestaan. Eksyttiin kirjastoon ja uppouduttiin molemmat omiin maailmoihin; hän Rasmus-nallen ja minä harrasteosaston maailmaan. Piti ottaa vielä sanakirja, että saan huomenna tehtyä kielten läksyt.

Huomiselta odotan pääseväni juoksemaan.
Seuraavaksi toivon unen tulevan ja ottavan mukaansa.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Taistelua

Tänään sitten saan taistella astetta voimakkaammin päästäkseni masennuksen niljakkaista kourista karkuun. En tiedä mikä tähän olotilaan johti, mutta se saattoi olla pelkästään viikon alku, kun ei näe Erityismiestä koko päivänä, puhelu Entisen kanssa ja asiat, mistä emme ole samaa mieltä, levottomat jalat ( juu, tervetuloa raskausvaivat ilman raskautta!) ja iänikuinen miten rahat riittää-pohdinta tai jopa kuolemanpelko juuri sillä hetkellä, kun nautin jostain asiasta/haaveesta pienen hetken.Tiedän, että ei ole normaalia pelätä näin paljon, mutta minä olen menettänyt normaalia enemmän. Jatkuva pettymyksen odottelu on minulle tuttu tapa. Tyhmää ja erittäin surullista.

Kävin juoksemassa muutaman kilometrin omaa hidastempoista tahtiani ja se helpotti. Pitää varmaan tehdä sama juttu nyt illalla, jos se piristäisi.Olen lukenut kaikkea kivaa ja kaivanut käsityöt ja kynttilät esille, mutta tuntuu laimealta. 

Yksikin väärä sana ja pillahdan itkuun. Tupakkaakin tekee niin paljon mieli, mutta sitkeästi aloitan viikko nro 5. savuttomana. Se tupakka ei ainakaan minun masennustani poista.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sängyntai (lue: Sunnuntai)

Aamulla olin taas ihmeenkaupalla pirteä eikä unta tullut enää klo 8 jälkeen. Kahvi tippumaan ja lueskelemaan. Kevyen aamupalan jälkeen lähdin jälleen lenkille, vaikka lupasin itselleni pitää välipäivän urheilusta. Tämä on niin tätä alkuinnostusta, mutta en luovu toivosta saada tästä jotain pysyvää. Muuten päivä on koostunut lähinnä kyljenkääntämisestä, tv-kanavien selailusta ja lukemisesta.
Neljä hyvää, rentoa ja onnellista päivää putkeen on paljon. Se on hyvä alku. Siksi nyt täytyykin karata nukkumaan maanantaimasennuksen alta.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Onnen hetkiä

Tämä päivä hipoi täydellisyyttä. Heräsin Erityismiehen kainalosta 11 tunnin yöunien jälkeen. Join kahvia ja söin mangojogurttia sängyssä. Sängyssähän ei saisi syödä, mutta minä kapinoin vapaapäivinäni sääntöjä vastaan.

Erityismiehen jäädessä lepäämään flunssaa pois lähdin minä lenkille. Juoksin yli tavoitteeni ja meinasin itkeä onnesta! Kuntoni on huono, minulla on ongelmia jalkojen kanssa ja olen mahdoton laiskiainen liikuntamotivaation ylläpitämisessä. Nyt olen alkanut herätellä kroppaa liikkumaan ja kotiin saapuessa olin aivan endorfiinipöllyissä. Haluan koko ajan lisää tätä liikunnan tuottamaa upeaa tunnetta.

Pitkän suihkun jälkeen suuntasin kirjastoon. Kirjasto on ollut minulle kuin toinen koti siitä lähtien kun opin lukemaan. Rakastan kirjoja ja hiljaisuutta ja sitä periaatetta,että mahdollisimman moni saa nauttia yhdestä kirjasta. En voinut tälläkään kertaa vastustaa kirjojen kiusausta, vaan kävelin hyllyjen välissä tutkien ja kuin huomaamatta lainasin taas pari kirjaa. Eksyin lehtiosastolle selaamaan lehteä ja havahduin kirjaston sulkemisaikaan.
Miten suuri merkitys kirjasto- ja kulttuuripalveluilla voi varattomalle (tai varallisellekin miksei) olla.

Yllätin Erityismiehen valmistamalla hänelle romanttisen brunssin. Sytytin kynttilät ja kaadoin mehua kuohuviinilaseihin. Noinkin pienet teot tekivät vaikutuksen häneen. Hän kertoi minun olevan liian hyvä hänelle. Olen kokenut monta vuotta olevani aina se huonompi osapuoli, joten olin liikuttunut. Minä olen siis vielä arvokas ja ihana.
Joko lääkeannoksen nostaminen, urheilu tai näiden yhdistelmä on tehnyt ihmeitä. Sen kuitenkin tiedän, että tämä tie on hyvä ja oikea.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Hyvä päivä

Aamu oli kylmä ja kaunis. 
Puhaltelimme lasten kanssa aamukiireessä huuruista ilmaa.
Ihmettelimme.
Lapset olivat hurjan reippaita.
Kaikki sujui.
Rahat riittivät laskuihin.
Näin sen kuuluisi mennä aina.
Ehkä vielä joskus.
Haaveilin. 
Uskoin itseeni.
Tiesin olevani haaveitteni arvoinen.
Jonakin päivänä.
Yllätin Entisen iloisesti.
Yllätin Erityismiehen iloisesti.
Rakastan yllättämistä.
Rakastan sitä tunnetta, kun läheisilläni on hyvä olo.
Kävin hölkkäämässä. 
Juoksin rajoja hakien.
Ilmainen päihde.
Terveellinenkin vielä.


Tekee vieläkin mieli tupakkaa.
Viikkojen jälkeen.
Flunssa ei ota lähteäkseen.
Auto kiukuttelee.

Hyvää enemmän. Lisää näitä päiviä niin alan parantua ja kutsua tätä elämäksi.