Tämä päivä hipoi täydellisyyttä. Heräsin Erityismiehen kainalosta 11 tunnin yöunien jälkeen. Join kahvia ja söin mangojogurttia sängyssä. Sängyssähän ei saisi syödä, mutta minä kapinoin vapaapäivinäni sääntöjä vastaan.
Erityismiehen jäädessä lepäämään flunssaa pois lähdin minä lenkille. Juoksin yli tavoitteeni ja meinasin itkeä onnesta! Kuntoni on huono, minulla on ongelmia jalkojen kanssa ja olen mahdoton laiskiainen liikuntamotivaation ylläpitämisessä. Nyt olen alkanut herätellä kroppaa liikkumaan ja kotiin saapuessa olin aivan endorfiinipöllyissä. Haluan koko ajan lisää tätä liikunnan tuottamaa upeaa tunnetta.
Pitkän suihkun jälkeen suuntasin kirjastoon. Kirjasto on ollut minulle kuin toinen koti siitä lähtien kun opin lukemaan. Rakastan kirjoja ja hiljaisuutta ja sitä periaatetta,että mahdollisimman moni saa nauttia yhdestä kirjasta. En voinut tälläkään kertaa vastustaa kirjojen kiusausta, vaan kävelin hyllyjen välissä tutkien ja kuin huomaamatta lainasin taas pari kirjaa. Eksyin lehtiosastolle selaamaan lehteä ja havahduin kirjaston sulkemisaikaan.
Miten suuri merkitys kirjasto- ja kulttuuripalveluilla voi varattomalle (tai varallisellekin miksei) olla.
Yllätin Erityismiehen valmistamalla hänelle romanttisen brunssin. Sytytin kynttilät ja kaadoin mehua kuohuviinilaseihin. Noinkin pienet teot tekivät vaikutuksen häneen. Hän kertoi minun olevan liian hyvä hänelle. Olen kokenut monta vuotta olevani aina se huonompi osapuoli, joten olin liikuttunut. Minä olen siis vielä arvokas ja ihana.
Joko lääkeannoksen nostaminen, urheilu tai näiden yhdistelmä on tehnyt ihmeitä. Sen kuitenkin tiedän, että tämä tie on hyvä ja oikea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti