sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Rauhattomuus ja tyytymättömyys

Nyt on päällä joku tunnelukko, tunnistan sen aivan selvästi. Se, mistä se johtuu, on vieläkin hakusessa. Ehkä se on vaan kurjaa oloa, sillä Erityismies palaa huomenna töihin. Ehkä se on vaan jännitystä, sillä koulujen valintatulokset tehdään seuraavan kahden viikon aikana; ehkä jo huomenna saan tiedon.

Epätietoisuus on yksi suurimpia asioita, joka saa mieleni matalaksi. Oli odotettavan asian tulos ilo tai pettymys, haluan aina päästä siihen kiinni ja käsitellä sen pois. Se, etten tiedä mitä tuleman pitää, tuntuu ahdistavalta. Ja välillä elämässä, itseasiassa aika usein, on vaan siedettävä sitä, ettei tiedä tulevaa. Minä yritän kovasti harjoitella sitä, että langat eivät aina voi olla käsissä, ainakaan hetinytsamantien.

Olen myös huomannut itselläni keskittymisvaikeuksia. Pitää oikein ravistella tietoisesti mielestä asioita ja hidastaa. Asiat hajallaan päässä alkavat vaan ahdistaa ja tuovat huonoa energiaa ja siksi pitäisi ottaa pienissäkin jutuissa asia tai vaihe kerrallaan. Ei kaikkea tarvitse tehdä kerralla ja tämä koskee niin juttuja arjessa kuin unelmiakin. Saavuttamalla asian kerrallaan, tulee paras tulos eikä sillä, että tuskailee kaikesta ja säntäilee ympäriinsä kuin päätön kana.

Nyt lenkille puhdistamaan ja tasaamaan mieltä. Toimii joka kerta.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Iloinen oivallus

Kaikki lähtee pienistä asioista. Hitaasti hyvä tulee. Nämä edellä mainitut ovat totisinta totta. Meni melkein kolmekymmentä vuotta, ennen kun tajusin ja sisäistin sen.Takana monia pettymyksiä ja itkettyjä pipejä. Eilen illalla se iski tajuntaan ihan todella, kesken arjen, tuosta noin vaan.

Olin eilen lasten kanssa yksin ja painelimme eväspakaasit mukanamme rannalle.Ei ollut vaikeaa, ei ollut kiukkua, oli vaan perinteistä lähtösäntäilyä. Kaukaiselta tuntuivat ne ajat, kun kaikkia piti auttaa lähtiessä, vähintään joku vetää uhmaraivarit ja minä mietin eteisessä, että miten elämä on täyttä paskaa joka ikinen päivä. Ja maski päällä piti mennä, vaikka kuinka tuntui raskaalta, sillä itsehän olin lapsia halunnut. Nyt ei tuntunut stressaavalta, ei raskaalta.

Nautimme tuntikaupalla ulkona auringosta ja vedestä. Oli hauskaa yhdessä ja erikseen. Tärkeintä itselle oli, että lapset nauttivat ja minä pärjäsin. Pärjäsin hyvin ja asiat olivat hallinnassa. Ei niitä joskus koettuja tunteita, että miksi minä lähden noiden kanssa yhtään mihinkään kuin käteen jää ainoastaan rasittunut olo ja paha mieli. Nyt tiedän, että asiat helpottuvat jatkuvasti. Kun pidän vaan mielen rauhallisena ja perusjutut hallinnassa, niin ei ole mitään hätää. Enää ei tarvitse suorittaa elämää päivästä toiseen ja koettaa selviytyä. Nyt kun on löytänyt ne elämän perusainekset, voi oikeasti alkaa elää.

Aikaa, avoimuutta, armollisuutta ja ahkeruutta, niistä koostuu terve ihmismieli.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kesän olemus

Olen nauttinut niin. Juhannus meni lasten ehdoilla, ilman yhtäkään känniääliötä. Olen niin vapaa kaikista pakkosukuloinneista, missä alkoholi on lähinnä sääntö. Minä sain juuri sellaisen juhannuksen meille, kuin toivoinkin! Ihastelimme kokkoa, grillasimme ja lähettelimme itsetekemiämme kaarnalaivoja vesille; Erityismies, minä ja lapset. Ajoimme illaksi kotiin ja herkuttelimme. Kaukana on ne lapsuuden ahdistuksentäyteiset juhlapyhät, sillä olen vihdoin onnistunut luomaan juuri sellaiset perinteet, jossa oma perheeni viihtyy ja on onnellinen.

Loiva arjen aloitus alkoi reissulla ulkoilmapuistoon. Siellä juostiin, pompittiin ja laskettiin vesiliukumäkiä. Lapset olivat riemuissaan ja aikuiset varmaan enemmän. Tuli pompittua niin suurella innolla, että niskalihakset revähtivät. Onneksi selvisin säikähdyksellä!

Olen niin nauttinut kesästä, etten muista milloin viimeksi näin paljon. Uinut lähes aina kun on mahdollisuus ja pursunut ideoita ja hölmöyksiä. Mikään ei ole tuntunut inhottavalta, kun olen asennoitunut kaikkeen ennakkoluulottomasti. Aurinko on ihana, kun siltä suojautuu ja kesäsade ei nykyään haittaa, sillä se menee aina ohitse! Niin tunnun saavan eniten irti kaikesta; olemalla avoin ja pysyttelemällä kaukana yleisestä negatiivisuudesta.

Tämän viikon jälkeen saan tietää lopulliset kouluasiat ja epätietoisuus päättyy siltä osin. Olen pyöritellyt eitä, joota ja ehkää päässäni vuorotellen. Ja vaikka kuinka yritän, on pettynyt olotila varmasti käsinkosketeltavissa, jos ei paikkaa sieltä toivotusta koulusta tule. Tosin siinä on sitten hetki aikaa valmistautua siihen, että on kuitenkin olemassa jo yksi koulupaikka, joka avaa edes raolleen sitä ovea, josta haluan tulevaisuudessa kulkea. Matka kohti haluamaani uraa voi vaan viedä hetkistä kauemmin, ei tässä sen kamalampaa tapahdu. Tärkeintä ja mielekkäintä on aloittaa kauan toivottu koulutie syksyllä.

Elämä osaa olla ihanaa, kun sen oman tien löytää ja oivaltaa.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Minuuden raja-aidat

Rajat, mitä ne ovat? Minun rajat, minun perheeni rajat, rajat ystäviin. Näkymättömät, mutta elämään vaikuttavat aidanseipäät, jotka parhaassa tapauksessa tuovat turvaa ja poistavat stressiä. Kaikki tarvitsevat jonkin verran rajoja; niiden tarve ei vähene, vaikka kasvetaan aikuisiksi.

Nyt kun olen käsitellyt pitkään tätä aihetta terapiassa, olen oppinut huomaamaan ympärillä, miten vaikeaa ihmisten on pitää omia rajojaan toisiin ihmisiin nähden ja kuinka paljon muutkin tästä ongelmasta kärsivät. Aikuisena on niin moniin asiaan velvoitettu, ettei aina tajua sitä, että niihin rajoihin on oikeus. Jokainen saa ja jokaisen pitääkin laittaa stoppi asioille/ihmisille, jotka vievät voimaa muulta elämältä.

Olen itse virheellisesti ajatellut, että joko pitää vaan sietää asioita tai vaihtoehtoisesti laittaa välit poikki ongelmia tuottavaan yksilöön. Nyt ole kehittänyt välimuotoa eli rajoitettua yhteydenpitoa lähinnä sukulaisiini. Voin kuunnella, vaihtaa kuulumisia ja ehkä tavata, mutta minun ehdoillani. Jos minua ei huvita, en vastaa puhelimeen, jos en jaksa soittaa takaisin, en soita. Jos ihmiset ajattelevat minun tämän takia olevan töykeä, niin sitten olen sitä. Minä elän omaa elämääni.

Katson sukuani, joka on täynnä pahoinvoivia ihmisiä; suurimpana näkynä näen alkoholismin, masennuksen ja katkeruuden. He huokuvat pahaa oloa, johon minä olen tietämättäni reagoinut aina. Minua on aina ahdistanut se vellominen, negatiivisten asioiden jauhaminen ja yleisesti kaikkien huulilla oleva vitutus, joka ei kerro sen kummemmin kenenkään olosta. Välillä jopa nauretaan sitä, kuinka perseestä asiat ovat. Terapiathan ovat perseestä, niin kuin kaikki muukin apu. Lääkkeitä voidaan syödä, mutta mitään muuta ei olla valmiita tekemään. Mitään ei tapahdu, ei ole liikettä mihinkään, ei kohti parempaa. Tämä on ahdistanut minua, joka olen pienestä asti miettinyt, miksei kukaan yritä muuttaa asioita. Kukaan ei ole antanut eväitä ja minä olen elänyt siinä onnettomuuden saastepilvessä vailla ymmärrystä irrottautua ja alkaa aktiivisesti etsiä sitä omaa tietä.

Vihdoin olen päässyt jyvällä onnellisuudesta, minun omasta elämäntiestäni. Olen ottanut etäisyyttä, etenkin isääni.Selkeän välin sille, että hän eläköön omaa polkuaan ja minä omaani. Hän valitkoon alkoholin ilmiöineen päivineen, mutta minua hän ei siihen liemeen enää saa.Me voimme pitää yhteyttä, mutta meidän elämämme eivät kohtaa ja elä yhdessä, niin kuin hän kuvitteli tapahtuvan.

Tuntuu siltä, että kun saavuttaa tietynlaisen energiavaraston ja löytää onnellisuuden avaimet omaan elämäänsä, niin heti tulee innostuneita osingoille. Tällaiset energiasyöpöt ihmiset näkevät tilaisuutensa tulleen ja ovat pillit kourassa imemässä kaiken itselleen. Ongelma on siinä, etteivät he tule onnellisiksi imemällä sitä toisilta, vaan heidän pitäisi löytää oma sisäinen onnellisuutensa. Eivät he muilta varastamalla tule täyteen. Tai sillä, että kippaavat oman pahan painolastinsa toisten päälle ja keräävät sitä itse sisäänsä yhä uudelleen ja uudelleen.

Tässä vaiheessa minä heräsin niiden rajojen tärkeydelle. Minä olen tajunnut sen, mikä tekee minut onnelliseksi ja hyvinvoivaksi. Nyt tarvitsen sille kaikelle suojan, että saan pidettyä sitä hyvää niille ihmisille, joille se kuuluu. Miksi antaisin sitä niille, jotka saavat minut voimaan pahoin? Niille, jotka pelkästään vaan ottavat, mutta eivät anna mitään tilalle?

Minulla on tämä yksi elämä, joka on liian arvokas tuhlattavaksi. Minä valitsen ne ihmiset, joiden kanssa haluan sen viettää, joita haluan rakastaa, auttaa, hoitaa ja kasvattaa. Haluan voida hyvin ja tehdä sen eteen töitä. Haluan antaa rakkautta ja hyvää niille ihmisille, jotka antavat sitä takaisin, eivätkä käytä sitä väärin ja itsekkäästi. Olen luonut näkymättömän suojan onnelle ja rakkaudelle ja sen yli ei astuta ilman lupaa. Minä puolustan sitä viimeiseen asti, niin kuin mikä tahansa eläinmaailman äiti tekisi.

Väsymyksen pysäkki

Pari päivää jäytänyt olo iski tänään päälle. Tunsin pohjatonta väsymystä, enkä millään olisi jaksanut lähteä viimeiselle ryhmäterapiakäynnille. En oikein tiennyt mitä tunsin.

Viimeaikoina on tapahtunut uusia ja jännittäviä asioita.Epävarmuus syksyn osalta on ohi ja olen iloinen siitä. Entisellä tapahtuu onnellisia asioita. Minä olen saanut tavata ystäviä ja viettää hauskoja hetkiä. Olen myös onnellinen Erityismiehen kanssa. Ehkä vaan nyt on paljon uusia, sulateltavia asioita, että se vie jollain tasolla energiaa.

Viimeinen terapiakerta meni kerratessa vanhoja juttuja ja minulle tuli huono olo. Yritin tavoittaa oloni syitä, mutta en keksinyt muuta, kuin jännityksen purkautumisen, johon minä reagoin kropallani voimakkaasti. Olo helpottui kyllä, kun kukaan ei tehnyt siitä suurta numeroa.
Ryhmästä jäi hyvä tunne ja siinä olo on auttanut minua valtavasti. Nyt tuntui tosiaan siltä, että on aika jatkaa eteenpäin.

Yksi syy olotilalleni on uskoakseni se, että minun tekisi mieli pitää jonkinlainen terapiatauko. Minä en jaksaisi nyt tähän putkeen aloittaa yksilöterapiaa, vaan odottaa hetken aikaa. Minä kuitenkin tapaan kerran kuukaudessa terapeuttiani, jota olen tavannut jo vuoden, ja käyn myös Entisen kanssa asioita läpi terapiassa. Tällä hetkellä se on tarpeeksi ja siihen lisäksi vielä uusi terapasuhde olisi liikaa, vaikka se tarkottaisi muiden terapiasuhteiden lopettamista. Suurempi kuormitus olisi tällä hetkellä aloittaa jotain uutta.

Olen nukkunut kaksi yötä melkein kellon ympäri, enkä juuri koskaan tee niin. Kroppa kertoo minulle, että nyt pitää antaa ajatusten levätä jatkuvalta analysoinnilta.Menneisyys ei karkaa mihinkään. Alkakoon siis ajatusten ansaittu kesäloma.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Onnellisuuden peruselementit

Minä olen onnellinen. Minun onnellisuuteni on vakaa siitä huolimatta, että tulee synkkiä hetkiä, riitoja,raivareita, kyyneleitä ja huonoja päiviä. Olen löytänyt asiat, joista minä tulen onnelliseksi ja asioita, joita minä haluan jalostaa itsessäni ja viedä eteenpäin. Lisäksi olen saanut ja raivannut minun haaveilleni tilaa. Olen alkanut pitää puoliani ja astua eteenpäin, sen sijaan, että joustaisin muiden suuntaan aina kuin mahdollista.

Saan haaveitteni miettimisestä voimaa. Käytän paljon ajatuksiani siihen, että mietin, mitä kaikkea elämässäni haluan tehdä:

Haluan matkustaa Amerikkaan.
Haluan opiskella kieliä.
Haluan työn, jota kohtaan tunnen intohimoa.
Haluan jatkaa kirjoittamista.
Haluan järjestää jättimäiset juhlat ystäville.
Haluan kodin, jossa kaikille on tarpeeksi tilaa.
Haluan, että lapset saavat sellaisen harrastuksen, joka kantaa aikuisuuteen saakka.
Haluan viettää päivän shoppaillen, miettimättä lainkaan sitä, paljonko rahaa on mennyt.

Minulle tulee hyvä tunne jo pelkästään näistä mielikuvista. En voi muuta kuin ajatella, kuin että kaikki ovat mahdollista toteuttaa elämänmittaisella reissulla.

Miksi minulla meni niin järjettömän kauan ymmärtää ihan harvinaislaatuisen yksinkertainen asia?
Se, joka loppujen lopuksi seisoo unelmieni tiellä ja estää minua, on minä itse. Sitä voi verhoutua rahan, lasten, jaksamisen ja ties minkä taakse vuosikausiksi. Ne ovat vain tietyn ajanjakson ajan niitä estäviä tekijöitä. Vain minä itse liikutan itseäni eteenpäin, asetan tavoitteet ja teen töitä itseni kanssa. Vain minä voin tehdä päätökset siitä, miten tahdon käyttää loppuelämäni. Miksi ihmeessä epäilin niin kauan itseäni ja yritin tukahduttaa toiveet, jotka tekevät minut niin onnelliseksi? Onneksi kuitenkin tajusin ja nautin onnellisuudesta nyt.

Olenhan minä ollut monesti aikaisemminkin onnellinen, mutta nyt osaan kohdentaa, että onni lähtee minusta itsestäni, eikä ulkoisista tekijöistä. Osaan irroittaa itseni muista ihmisistä. Muut eivät tee minua onnelliseksi, vaikka heidän seuransa tekisi. Muiden seurassa voin olla onnellinen, mutta minun pitää tuntea samanlaista onnellisuutta yksinänikin. Onnellisuus kulkee minun matkassani, minne ikinä menenkin, eikä minun tarvitse hyvästellä sitä.


tiistai 11. kesäkuuta 2013

TT: Riippuvuusrimpuilua (päivä 2 ja 3)

Pakko päästää pihalle näitä inhottavia ja ristiriitaisia ajatuksia. Erityismiehen kanssa ei voi puhua asiasta ollenkaan, sillä hän on sulkenut sen pois, jonkinlaisen oven taakse. Se olkoon hänen tyylinsä, joten en viitsi kiusata häntä asialla. Itse vaan pohtivana tyyppinä on pakko päästää ilmoille se tosiasia, että minun tekee niin paljon mieli tupakkaa, että pääni tuntuu räjähtävän. Tiedän sen menevän ohi, mutta vieroitusoireiden kourissa se ajatus tuntuu kaukaiselta.

Kävimme Entisen kanssa pariterapiassa eilen. Siinä vaiheessa, kun alettiin astua kipeälle alueelle, päässäni takoi vain ajatus, että kunhan tästä selviydyn, saan polttaa. Menin ruokakauppaan ostoksille ja kassalle asti mietin, että "Voit ottaa sen askin, ei se mitään, repsahduksia sattuu." Kassalla nappasin nikotiinitabletteja koriin ja purin hammasta. En prkle osta! En tiedä mistä se äkillinen mielenlujuus tuli. Ajoin tien toiselle puolelle apteekkiin ostamaan inhalaattoreita. Kokeillaan nyt kaikki keinot, ennen kuin sorrutaan. Toivottavasti nämä keinot riittävät.

Päivä kolme on vasta aluillaan, mutta vaikeuksiin on jo törmätty. Tällä kertaa nikotiinikorvaushoito on noussut suureen arvoon, vaikka aina en ole sitä tarvinnutkaan. Joka lopettamiskerta on ollut erilainen, täysin ennalta-arvaamaton.

Riippuvuus ei ole mitenkään päin yksinkertaista ja selkeää kaikille. Toiset sanovat sen olevan mielenheikkoutta, jos ei pysty sanomaan ei. Toki mielenhallinnalla ja itsensä ohjaamisella on suuri merkitys, sehän saa aikaan tietoisen lopettamispäätöksen, mutta niin yksinkertaista se ei ole. Riippuvuus on sitkeä rikkaruoho, jonka saa kitkeä yhä uudelleen ja uudelleen. Se tulee takaisin äkkiä ja yllättäen, pitkienkin aikojen jälkeen. Riippuvuudella ei ole rajoja, ei viimeistä eräpäivää. Se on paha, jonka kanssa opitaan elämään, mutta pois se ei lähde kokonaan. Ja aina on riski, että lähtee uudestaan riippuvuuskierteeseen.

Hetki hetkeltä, katse kohti parempaa.