Pakko päästää pihalle näitä inhottavia ja ristiriitaisia ajatuksia. Erityismiehen kanssa ei voi puhua asiasta ollenkaan, sillä hän on sulkenut sen pois, jonkinlaisen oven taakse. Se olkoon hänen tyylinsä, joten en viitsi kiusata häntä asialla. Itse vaan pohtivana tyyppinä on pakko päästää ilmoille se tosiasia, että minun tekee niin paljon mieli tupakkaa, että pääni tuntuu räjähtävän. Tiedän sen menevän ohi, mutta vieroitusoireiden kourissa se ajatus tuntuu kaukaiselta.
Kävimme Entisen kanssa pariterapiassa eilen. Siinä vaiheessa, kun alettiin astua kipeälle alueelle, päässäni takoi vain ajatus, että kunhan tästä selviydyn, saan polttaa. Menin ruokakauppaan ostoksille ja kassalle asti mietin, että "Voit ottaa sen askin, ei se mitään, repsahduksia sattuu." Kassalla nappasin nikotiinitabletteja koriin ja purin hammasta. En prkle osta! En tiedä mistä se äkillinen mielenlujuus tuli. Ajoin tien toiselle puolelle apteekkiin ostamaan inhalaattoreita. Kokeillaan nyt kaikki keinot, ennen kuin sorrutaan. Toivottavasti nämä keinot riittävät.
Päivä kolme on vasta aluillaan, mutta vaikeuksiin on jo törmätty. Tällä kertaa nikotiinikorvaushoito on noussut suureen arvoon, vaikka aina en ole sitä tarvinnutkaan. Joka lopettamiskerta on ollut erilainen, täysin ennalta-arvaamaton.
Riippuvuus ei ole mitenkään päin yksinkertaista ja selkeää kaikille. Toiset sanovat sen olevan mielenheikkoutta, jos ei pysty sanomaan ei. Toki mielenhallinnalla ja itsensä ohjaamisella on suuri merkitys, sehän saa aikaan tietoisen lopettamispäätöksen, mutta niin yksinkertaista se ei ole. Riippuvuus on sitkeä rikkaruoho, jonka saa kitkeä yhä uudelleen ja uudelleen. Se tulee takaisin äkkiä ja yllättäen, pitkienkin aikojen jälkeen. Riippuvuudella ei ole rajoja, ei viimeistä eräpäivää. Se on paha, jonka kanssa opitaan elämään, mutta pois se ei lähde kokonaan. Ja aina on riski, että lähtee uudestaan riippuvuuskierteeseen.
Hetki hetkeltä, katse kohti parempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti