Minä olen onnellinen. Minun onnellisuuteni on vakaa siitä huolimatta, että tulee synkkiä hetkiä, riitoja,raivareita, kyyneleitä ja huonoja päiviä. Olen löytänyt asiat, joista minä tulen onnelliseksi ja asioita, joita minä haluan jalostaa itsessäni ja viedä eteenpäin. Lisäksi olen saanut ja raivannut minun haaveilleni tilaa. Olen alkanut pitää puoliani ja astua eteenpäin, sen sijaan, että joustaisin muiden suuntaan aina kuin mahdollista.
Saan haaveitteni miettimisestä voimaa. Käytän paljon ajatuksiani siihen, että mietin, mitä kaikkea elämässäni haluan tehdä:
Haluan matkustaa Amerikkaan.
Haluan opiskella kieliä.
Haluan työn, jota kohtaan tunnen intohimoa.
Haluan jatkaa kirjoittamista.
Haluan järjestää jättimäiset juhlat ystäville.
Haluan kodin, jossa kaikille on tarpeeksi tilaa.
Haluan, että lapset saavat sellaisen harrastuksen, joka kantaa aikuisuuteen saakka.
Haluan viettää päivän shoppaillen, miettimättä lainkaan sitä, paljonko rahaa on mennyt.
Minulle tulee hyvä tunne jo pelkästään näistä mielikuvista. En voi muuta kuin ajatella, kuin että kaikki ovat mahdollista toteuttaa elämänmittaisella reissulla.
Miksi minulla meni niin järjettömän kauan ymmärtää ihan harvinaislaatuisen yksinkertainen asia?
Se, joka loppujen lopuksi seisoo unelmieni tiellä ja estää minua, on minä itse. Sitä voi verhoutua rahan, lasten, jaksamisen ja ties minkä taakse vuosikausiksi. Ne ovat vain tietyn ajanjakson ajan niitä estäviä tekijöitä. Vain minä itse liikutan itseäni eteenpäin, asetan tavoitteet ja teen töitä itseni kanssa. Vain minä voin tehdä päätökset siitä, miten tahdon käyttää loppuelämäni. Miksi ihmeessä epäilin niin kauan itseäni ja yritin tukahduttaa toiveet, jotka tekevät minut niin onnelliseksi? Onneksi kuitenkin tajusin ja nautin onnellisuudesta nyt.
Olenhan minä ollut monesti aikaisemminkin onnellinen, mutta nyt osaan kohdentaa, että onni lähtee minusta itsestäni, eikä ulkoisista tekijöistä. Osaan irroittaa itseni muista ihmisistä. Muut eivät tee minua onnelliseksi, vaikka heidän seuransa tekisi. Muiden seurassa voin olla onnellinen, mutta minun pitää tuntea samanlaista onnellisuutta yksinänikin. Onnellisuus kulkee minun matkassani, minne ikinä menenkin, eikä minun tarvitse hyvästellä sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti