Mitä saa kun yhdistää lapset, syysloman ja kolme tuntia nukkuneen äidin? Ei mitään mairittelevaa.
Lisätään siihen vielä yksi puheterapiakäynti (se tosin plussan puolella) ja yksi katastrofaalinen miekkaottelu, missä toinen sai osuman silmään ja toinen komean kuhmun päähänsä. Lähti muuten miekat (tai siis kansankielellä mattopiiska ja keittiöharja) äkkiä kaappiin. Niin mainitsinko, että lähes jokainen kriisi/riehuminen/mikävaanäidintarve alkaa aina kun käytän lausetta "Äiti lepää hetken" ?
En sitten nuku.
Kiukuspäissään aloin siivota kaappeja. Entisen kaappeja. Sieltä löytyi vieläkin minun tavaroita. Moni varmasti ihmettelisi. Me kuitenkin tunnemme toisemme. Minä tykkään siivota, hän ei niinkään. En kuitenkaan nuuski, kunnioitan toisen reviiriä. Siivoan vaan loputkin minusta pois täältä, sillä uskon sen auttavan Entistä eteenpäin. Tällaisia me olemme. Entinen kysyi vaihtaako hän minulle renkaat, vaihtaako Erityismies vai vaihtavatko he yhdessä. Moni suhtautuu kuitenkin näihin hyviin väleihin pahansuopaisesti; milloin Entinen on uhri, milloin olen vietellyt Erityismiehen elättämään itseäni. Kaava on sama:minä olen paha nainen. Harva vain näkee kuinka paljon ja moneen suuntaan minä joustan, kuinka monta ihmistä minä ajattelen, kuinka minä menoni sumplin vasta muiden jälkeen. Välillä minua ärsyttää ja välillä se on aivan sama. Minähän tätä elämää elän.
Nyt ulkoilemaan. Täällä kun on näköjään muitakin seinähulluja kuin minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti