Minä olen edelleen nikotiinikahleissa. Näin yhtenä yönä unta, että olin vankilassa. Se sama tunne minulla on tupakan kanssa. Huudan ja kiljun ja suutun ja tahdon karkuun. Silti minä olen siellä, savuverhon keskellä, kaltereiden takana.
Tässä ristiriidassa on vaikea elää. Mietin joka päivä polttaessani, että haluan lopettaa. Se ei ole kivaa tai rentouttavaa: minä vain ylläpidän itse omaa riippuvuuttani.
Miksi minun tahdonvoimani rakoilee tässä asiassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti