Minun pitäisi kai olla jotenkin surullisempi työpaikan menetyksestäni, mutta en minä ole. En osaa nähdä tätä muuna kuin helpottavana pisteenä ja uuden alkuna. Nyt on yksi asia vähemmän, mikä imee minusta energiaa, muttei anna mitään tilalle.Näin on vaan hyvä.
Stressin laukeaminen pamautti päälle aivan hulvattoman flunssan. Ääni on poissa ja mikäs lapsille sen parempi kuin äänetön äiti...
Eilisen keräilin voimia, tänään hoidan paperiasioita ja huomenna aloitan täyspäiväisen työnhakemisen.Olen täynnä valoa ja iloa. Saan koko ajan lisää voimiani takaisin. En käsittänytkään kuinka paljon työn jatkumisen puolesta murehtien käytinkään turhaa energiaa.
Nyt on löydetty yksi potentiaalinen opiskelupaikka lisää. On kova tahto opiskella ja saavuttaa siltä osin uutta. Työtä täyspäiväisesti ajattelin tehdä kesään asti ja sitten toivottavasti siirtyä opiskelijaksi. Ehkä jotain osa-aikatöitä kylkeen ja ja....katsotaan nyt. Mutta ainakin kouluun, vihdoin ja viimein. Onhan tässä jo vuosia siitä haaveiltu. Tuntuu, että esteistä huolimatta, minä jatkan ja vielä hymysuin. Keksin uutta, jos joku ovi sulkeutuu. Luotan itseeni ja kykyihini, enkä ryhdy enää ovimatoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti