Minulla on niin hyvä olla juuri nyt. Olen pirteä ja jaksavainen. Olen iloinen.
Asiat alkavat järjestyä koko ajan parempaan suuntaan. Ammennan energiaa itsestäni, kommunikoin sisimpäni kanssa. Alan vihdoinkin olla tervehtymisen jäljillä.
Sain terapeutiltani lausunnon, joka vie minua eteenpäin. Olihan se karua lukea mennyttä elämäänsä paperilta. Aina on tullut vähäteltyä; sehän on minun elämääni , ei kai se nyt kuitenkaan niin kamalaa ole ollut...
Mutta on se. Epäreilua,hirveää ja turvatonta. Nyt on tullut aika vaientaa kaikki vähättelijät. Ei kai nämä oireet olisi näin pahoja, jollei minua olisi todella kohdeltu kaltoin? Olen päättänyt, ettei minun tarvitse enää tuntea sitä tunnetta, kuinka huudan keuhkojeni pohjasta, mutta kukaan ei kuule. Ei enää turhautumista. Minulla on oikeus hyvään ja onnelliseen elämään. Minä olen valmis tekemään itse myös paljon. En jää sänkyyn makaamaan, sillä sieltä minua ei nosta kokonaisvaltaisesti kukaan muu kuin minä itse. Nyt minulla on myös tukea. Erityismies on sanonut minulle, että mitä tahansa teenkin, hän on minun tukenani.Hän haluaa vaan minun olevan onnellinen.
Olen viime päivinä ollut aivan kirjoituskyvytön mikä kielii siitä, että melankolia on kaikonnut. Pitää järjestellä ajatuksia, sillä niitä on paljon. Ilo poreilee niin, että kellun vaan virran mukana ja nautin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti