Myrsky

Ulkona tuiskuttaa eikä se sinäänsä haittaa, kun olen ollut kotona, mutta nyt taas masentaa.
Monta päivää flunssassa.Eilen meni selkä, tuosta vain.Vein ja hain lapsia koukkuselkäni kanssa. Luulen, että kroppa laukoo stressin pihalle näin. Enää ei tarvitse jännittää työasiaa, niin nyt voi romahtaa. Ihan niin kuin mielikin teki; lapset olivat tarpeeksi isoja (eivät ihan avuttomia vauvoja, jotka tarvitsevat äitiä 24/7) ja niin se mielikin päätti lakata jaksamasta. Onneksi lakkasi ja tajusin alkaa ajatella itseäni.

Wc-paperi loppui ja täytyy lähteä kauppaan, vaikken jaksaisi. Tajuan, että korttini on Erityismiehellä, joka on toisessa kaupungissa töissä ja tulee "joskus" eli mitä vaan 16-21 välillä.
Terapeuttini soittaa, ettei toinen terapeuttini voi ruveta terapeutikseni, koska on saanut viran toisaalta. Tämän tärkeän puhelun aikana lapset tietenkin tappelevat kovaänisesti ja huutavat äitiä. Tekee mieli huutaa "pääkii":tä. Puhelun lakattua lakkaa myös riitely. Ja sitten ihmetellään, miksen ikinä vastaa puhelimeen?
Tajuan kouluvaihtoehtoja selatessani, että minua kiinnostavia aloja oli tarjolla myös syksyn hauissa. Pitikin löytää ne näin kaksi kuukautta myöhässä. Jes. Taputukset minulle.
Kotona on hirveä sotku ja se ahdistaa. En saa aikaiseksi ja pitäisi aloittaa viiden päivän puhtaista pyykeistä. Kädet ovat kuin betonia. Erityismies toi viimeiset tavaransa luokseni eilen. Supersotku. Mihin nuo saadaan mahtumaan? Joka paikassa on legoja, vaikka lapset siivoavat ne (käskystä) joka päivä. Mietin, olivatko ne noin moni-osaisia kun minä olin pieni?

Nyt menen suukottamaan lapset ja lähetän heidät isälleen. Sitten kutsun tänne myrskyn. Siivousmyrskyn.