Viimeksi vuoden vaihtuessa olin totaalisen rikki. Sen lisäksi, että join liikaa viiniä ja olin surullinen, istuin puhelimessa kuuntelemassa vuoroin Entistä ja vuoroin erästä toista, joka myrkytti mieleni ja joka tahtoi oikeastaan vaan satuttaa minua. Lisäksi vieressäni istui ystävä, jonka maailman eräs mies oli samana iltana murskannut. "Voi paska", ajattelin. "Tämä tulee olemaan "Pakko elää tämäkin läpi"-vuosi.". Ja niinhän se olikin.
Vuosi 2012 on ollut tuskan, ahdistuksen ja epäonnen vuosi. Se on ollut myös kasvamisen vuosi. Niinhän se usein menee, että kipu kasvattaa. Näkökenttäni on laajentunut entisestään. Olen vihannut ja oppinut uudelleen rakastamaan itseäni. Toivon, että kipuni kääntyy vielä viisaudeksi.
Turha kai niitä kaikki yksityiskohtia on ruotia, mutta erokipua edelleen, ihmissuhdedraamaa, muutto, elämän uudelleenopettelua, masennus ja sen kanssa eläminen, työttömyys ja kuolema. Nämä ovat tapahtuneet ja sille ei voi mitään. Vuosi on paketissa ja seuraavasta tulee parempi, tiedän sen ihan varmasti.Vuonna 2013 tulen saavuttamaan jotain suurta, koska olen löytänyt itsestäni vihdoin sen uskon itseeni ja rohkeuden, mikä on ollut suruvaipan alla.
On minulla ollut onneakin. Erityismies on vaan jotain sellaista, jota en vieläkään käsitä. Ihana hän on ja kultainen. Täytyy minussa jotain, että hän on halunnut käydä kaiken tämän läpi ollakseen minun (ja meidän) kanssamme.Silti minulla on tilaa olla ja hengittää, olla minä siinä muodossa kun olen. Erityismies rauhallisesti sanoo yleensä juuri oikeat sanat. Hän tietää, että minut täytyy päästää menemään,että tulen takaisin. Hän ymmärtää häkkilintu-pelkoni, vaikken sitä hänelle ole vielä kertonutkaan. Kaikesta ihanasta huolimatta minä olen varovainen ja pelkään hylkäämistä. Ei ehkä tarvitsisi. Tänään lasten mellastaessa taustalla ja minun stressaillessa taas tapani mukaan jotain hän nappasi minut kainaloonsa ja lauloi korvaani:
"I will stay by your side now and forever,
I will always only be in love with you."
Ei yhtään enempää, ei yhtään vähempää. Tervetuloa TOIVON vuosi 2013!
Onnea ja iloa vuoteesi!
VastaaPoistaKiitos. Toivon sydämestäni sinulle samaa!
VastaaPoista