Paistaa se aurinko tännekin, risukasaan. On ollut muutama hyvältä tuntunut päivä. Se on kuulkaa alku se, pienikin hyvä olo ja nopeasti kiitävät onnen hetket.
Tänään vietin hyvällä omallatunnolla vastuutonta päivää: minä nukuin. Heräsin ja päätin nukkua vähän lisää. Aamukahvikin jäi juomatta. Havahduin katsomaan kelloa, joka näytti 13:00. Kohautin olkiani ja jatkoin unta. Heräsin vähän ennen kuin Erityismies soitti pääsevänsä töistä. Ihanaa joutilaisuutta!
Illalla sain vielä mieluisan vieraan. Vanhan ystävän, jota on aina ilo nähdä. Kikatimme kuin teinitytöt vanhoille jutuille. Tuli niin liikuttunut olo ja hyvä mieli. Mikä siinä muka on, ettei aikuisena ehdi tavata ystäviä? Pitää luvata itselle, että vielä enemmän ryhdistäydyn tänä vuonna elvyttämään sosiaalista verkostoani.
Röökilakon menin pilaamaan noin kuukausi sitten. Olin 3kk ilman ja retkahdin. Nyt sitten kärsitään vieroitusoireista. Haluaisin pitää tupakoinnin viihdekäyttönä, mutta en tiedä pystynkö, kun olen niin addiktoituva. On helpompi olla kokonaan ilman kuin härnätä itseään. Ajatus siitä, ettei enää koskaan polttaisi edes sitä yhtä tupakkaa...on surullista, riippuvaisen ajattelua. Parhaimmillaan olen ollut 2,5 vuotta ilman. Miksi sen riippuvuuden kanssa pitää jatkuvasti taistella? Ovatko kaikki addiktit tällaisia? Aina tuntevat sen riippuvuuden piston rinnassaan ja kokevat mieliteon, himon? Onko näin kaikilla? Peliriipuvaisilla? Alkoholisteilla? Seksiriippuvaisilla? Huumeriippuvaisilla?
Pitää vielä keskittyä juoksuun, pääsykokeisiin ja muihin projekteihin. Vähemmän mieluinen työnhakukin pitää pitää elossa. Ei se, etten haluaisi töihin, vaan se, kuinka ärsyttävän työläs tämä hakuprosessi on. Tekeminen ei lopu, sillä on projektia jos jonkinlaista. Uusi vuosi tuo energiaa ja toivoa. Tunnen jo nyt kuinka tämä on niin minun vuoteni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti