Tässä sitä ollaan; nikotiinipurkka huulessa ja mielessä tuhat syytä tupakoida. Tämä riippuvuus on
H-I-R-V-E-Ä-Ä. Vielä tuskallisempaa siitä tekee se, että monet (tupakoitsijatkin) muistavat kyllä "kannustaa" sillä kuinka helppoa se on, ja ettei tupakkaa pidä koko ajan ajatella. Niin kuin minä en tietäisi, miten se pitäisi tehdä.
Tupakka on minun pahin addiktioni.Alkoholi ei esimerkiksi tuota minulle mitään ongelmia. Voin olla huoletta ilman pitkiäkin aikoja, vaikka kaapissa lojuisi pulloja. Tietysti alkoholistikodissa eläminen on tehnyt osansa minun suhteeseeni alkoholin kanssa. Mutta toisaalta, lapsuudenkodissani poltettiin myös tupakkaa. Kuinka suuri merkitys sillä on, että jää päihteeseen koukkuun?
Olen aikaisemminkin pohtinut sitä, mikä vaikutus sillä on, että olen sikiöstä saakka saanut nikotiinia ja ollut sen jälkeen passiivinen tupakoitsija, sillä meillä poltettiin sisällä, valitettavasti.
En voi uskoa, että sillä ei olisi minkäänlaista vaikutusta. En vaan jaksa uskoa, että lähtökohdat olisivat samat, kun jollain, joka alkaa vain tupakoimaan. En minä heidän riippuvuuttaan vähättele, vaan yritän löytää ymmärrystä omalleni.
Olen kärsinyt järkyttävää ristiriitaa tämän riippuvuuteni kanssa. Minä en todellakaan halua polttaa. Olen ollut valtavan häpeissäni joka kerta, kun ostan tai poltan tupakkaa julkisella paikalla. Olen inhonnut itseäni joka kerta, kun jossain tauolla olen äkkiä kipittänyt vetämään nikotiinia kitusiini, että pärjään taas tunnin-kaksi. On todella noloa, että yhtäkkiä sinä itse et määrää elämästäsi, vaan siitä määrää tupakka. Aikataulut kulkevat sen mukaan, että jossain välissä pääsee tupakalle. Tämä on se asia, mitä vastaan haluan kapinoida. En voi hallita elämäni kestoa, mutta voin hallita omia ajatuksiani ja toimintatapojani.
Katsoin dokumentin huumeidenkäyttäjistä. Siinä sanottiin, että koukkuun jääneet eivät enää päässeet pilveen, vaan tarvitsivat kamaa siihen, että pysyisivät jotenkin toimintakykyisinä. Tupakan kanssa koen jokseenkin samaa. Minun on poltettava, että pystyisin taas olemaan normaali itseni. Se sama itseni,joka pystyn kyllä olemaan sittenkin, kun olen kärsinyt vieroitusoireet ja päässyt irti tästä riippuvuuspyörästä.
Kaikista herättävintä oli laskea, että viime kuussa käytimme tupakkaan enemmän rahaa kuin ruokaan. Ällöttävää, mutta erittäin motivoivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti