Raha

Minusta on surullista, että raha vaikuttaa niin paljon kaikkeen. Se luo eriarvoisuutta. Rajoittaa. Lokeroi.
Olen viime vuodet miettinyt rahaa. Olen ollut vähävarainen ja rahaton. Olen tuntenut rahan - sen puutteen-syvällä selkänahassani.

 Minä olen tähän ikään mennessä oppinut sietämään vähävaraisuuttani, mutta se miten se vaikuttaa lapsiin ja tulee vielä vaikuttamaan, surettaa suunnattomasti. Lapsilla on ystäviä, joilla on jo tarha-ikäisinä pelihuoneet ja oma poni. Toistaiseksi, on vaan kysytty, että: "Voitaisko mekin saada?" ja asia on selitetty parhaamme mukaan, jonka jälkeen lapsi kohauttaa olkiaan ja jatkaa leikkejään. Mutta sitten tulee näitä hämmentäviä tilanteita, kuten yksillä syntymäpäivillä, jotka pidettiin 60 neliöisessä kaksiossani. Viimeinen lapsi, jota tultiin hakemaan totesi ääneen, että hänen syntymäpäivänsä on seuraavaksi ja heillä on omakotitalo ja kerroksia. Lapsen suusta se olisi vielä mennyt, mutta kun lapsen isä lähti hymähdellen mukaan juttuun : "Niinhän meillä on", ja jatkoi kertomistaan. Olenko erityisen herkkähipiäinen, mutta minä en kuuna päivänä menisi rehentelemään, kuinka paljon enemmän minulla on kuin toisilla. Varsinkaan, jos kukaan ei kysy tai aiheesta puhuta, ei tulisi ensimmäisenä mieleen alkaa kertomaan. Perustahdikkuuteen kuuluu ottaa toiset huomioon, ei valiteta kuurolle melusta tai valitella lapsettomuutta kärsivälle kuinka naurettavan helposti tulee itse raskaaksi.
Ei sitä tarvitse koko ajan olla hattu kourassa kumartelemassa toisia, mutta ettei unohdettaisi omaa onnea ja vaurautta, eikä mässäiltäisi sillä ainakaan sellaisten seurassa, joilta se puuttuu.

Valehtelisin jos väittäisin, ettei talouttani helpottanut se, että päätimme Erityismiehen kanssa jakaa saman katon. Emme me pyöri rahassa, mutta on helpompaa. Minun ei tarvitse joka kuukausi itkeä, että rahat eivät vaan riitä.Mutta ei se ollut se syy, enkä minä voi edes tehdä päätöksiä vaan niin kuin minä haluan, sillä pitää ajatella ensin lapsia. Jostain syystä kaikki loksahti vaan kohdalleen ja näillä mennään.

Yksi syy eroon Entisen kanssa oli raha; näkemys rahasta ja sen käytöstä. Meillä oli liian iso laina, joka raastoi meitä.Me taistelimme liian pitkään sitä todellisuutta vastaan, että olimme haukanneet liian ison palan. Olimme ylpeitä ja halusimme, ettei kaikesta syytettäisiin nuoruuttamme. Saimme me aina kaiken maksettua, mutta ei ollut mitään ylimääräistä. Kaupassa käytiin laskimen kanssa ja minä purskahdin itkuun häpeästä. Ei elämän kuulu olla sellaista, että jokainen suunnittelematon kymppi kaataa kaiken ja sitten taas tapellaan kuinka paskaa kaikki on.Minä en voinut ostaa vaatteita, en oikeastaan yhtään mitään. Lapsillekin harvoin. Ostin ensimmäiset kunnon talvikengät ja talvipuvun tänä talvena ja olin ihan onnessani, ettei minua palele, kun ulkoilen lasten kanssa.
Minusta tuntui, että kaikki mitä minä pidin hankkimisen arvoisina, oli Entisen mielestä typerää ja turhaa. Minun mielestäni hän olisi halunnut käyttää meidän vähäiset rahamme turhuuksiin. Me tulimme onnellisiksi eri asioista; minä rakastan kotia ja vaatteita, hän rakastaa elämyksiä. Tämäkin eroavaisuus meidän välillä paisui valtavaksi, ärsyttäväksi, koska rahattomuus oli jatkuva olotila.

Kaikista lannistavinta oli, kun minä halusin opiskelemaan. Tuntui, että aivoni sulavat tiedonjanosta ja minä tahdon kouluun. Olisin ollut valmis muuttamaan vuokralle, mutta Entinen tyrmäsi ajatuksen täysin. Ei meillä olisi sellaisen lainan kanssa ollut mitään mahdollisuuksia pärjätä yhden työssäkäyvän tuloilla.Hän päätti, että EI.Hän riitautti opiskeluasian sillä, että hänkin halusi kouluun. Ei hänkään tee sellaista työtä, mistä nauttii. Sanoin, että totta kai hänkin saa opiskella ja kysyin, että onko hän miettinyt mitä, sillä minä halusin ruokkia myös hänen unelmiaan,totta kai. Ei hän tiennyt mitä halusi, mutta piti inttää vastaan. Tällä tavoin hän menetti minun rakkauttani, koska en kokenut, että hän arvosti minua tai tekemisiäni. En tuntenut olevani arvokas yksilö, vaan jatke, jota saa sättiä ja moittia.

 Ehkä Entinen kuitenkin huomasi minussa pitkään itäneen muutoksen ja tiesi, että minä toteutan kuitenkin aina sisintäni, vaikka kuka yrittäisi estää minua ja antoi minun yrittää. Aika on todella sumentanut muistot niiltä ajoilta, koska olin lasten jäljiltä aikamoisissa univeloissa, mutta sävy mikä hänellä oli minun kouluunmenolle, oli negatiivinen. Sama kun näkisi ihmisen, joka sanoo jotain, muttei tarkoita sanomaansa. Selvä ristiriita siis. Sen tunteen minä muistan, muistan, etten kokenut hänen tukevan minua. Hän on jälkeenpäin sanonut, että häntä ärsytti epäonnistumiseni. Kuinka hän yritti kaikkensa ja vei lapset puistoon, että saisin lukea. Siltikään en päässyt. Nukahtelin pääsykoekirjojen päälle. Luin ne moneen kertaan ja silti minä kehtasin olla pääsemättä.

Minä kaipaan rahaa. En halua valehdella, koska olen oppinut rahan arvon kantapään kautta. Raha tuo onnea omalla tavallaan. Sellaiset, joilla ei ole oikeasti ollut puutetta rahasta, voivat heittää näitä "ei raha tuo onnea"-lausahduksia. Millaista se on, kun ei ole rahaa? Miltä se tuntuu?

-Huomaat, että olet ostanut maksimissaan yhden vaatteen koko vuoden aikana
-Et kehtaa kertoa kavereillesi, että sinulla ei ole rahaa bensaan/kahviin/syömiseen/juhlimiseen/bussilippuun eli et voi nähdä heitä
-Et voi korjauttaa autoasi, kun ei ole mistä maksaa korjausta
-Olisit kiinnostunut ompelusta (vaatteiden tuunaus ja itseompelu tulisi halvemmaksi), mutta ei ole ompelukonetta,  eikä varaa ostaa sellaista
-Huomaat olevasi osamaksukierteessä ihan perusasioiden kanssa ( esim.puhelin) kun ei ole varaa säästää mistään ja ostaa vasta sitten
-Olet ollut vuoden ilman nettiä, koska ei ole varaa maksaa sitä
- Olet höylännyt Visan tappiin ostaaksesi ruokaa ja bensaa eikä laina lyhene kun ei ole kuin minimilyhennyserään varaa
-Kävelet häpeillen kaupassa laskien ostosten hintoja (opit myös nopeasti päässälaskunmestariksi, koska hävettää niin paljon laskea kaikkien nähden)
-Säännöstelet ruokaa ja pahimmillaan jätät itse syömättä, että lapsille riittää
-Lasten vaatteet käyvät pieniksi ja hajoavat, mutta ei ole varaa ostaa uusia-edes kirpputorilta
-Valvot öitä miettien rahaa ja laskien tarkkaa budjettia joka kuulle
-Pienikin yllätyslasku kaataa koko kuukauden
-Haikaillen kuuntelee, kuinka toiset valittavat, että käyvät harvoin ulkomailla (1-2 krt/vuosi) kun itse lasket, että olet ollut viimeksi ulkomailla 10 vuotta sitten (lukuunottamatta risteilyjä)
-Asut halvimmassa mahdollisessa vuokra-asunnossa, joka on henkilömäärään nähden niukka ja kuulet usein taivasteluja siitä, miten voit asua niin ahtaasti
-Ärsyynnyt siitä, kun joku sanoo, ettei voi elää ilman jotain tavaraa/hyödykettä/matkustelua kun tiedät itse millaista on luopua kutakuinkin kaikesta, mistä unelmoit

Kylläpä tuli voimakkaita tunteita pintaan, kun mietti näitä asioita. Rahattomana tuntee suuren suurta häpeää ja avuttomuutta, eikä elämää usein voi pedata niin, että aina olisi varalta se pesämuna säästötilillä. Siihen tulee toki pyrkiä ja vihdoin olen itsekin voinut säästää vähän. Mutta pienistä puroista kasvaa suuri virta, eikö?

Jonain päivänä minulla on vielä talo, jossa on kaikille oma soppi, myös aikuisille. Siellä on sauna ja ompelukone ja kaksi vessaa! Työ, josta tienaa hiukan enemmän kuin elääkseen ja se tekee minut motivoituneeksi ja onnelliseksi. Rinnallani on Erityismies, jonka kanssa me olemme onnellisia vieläkin. Lapsilla on hyvä olla. Hyvät välit Entiseen ja olemme luopuneet katkerista muistoista. Kaikki ovat terveitä.On siellä se kuvitteellinen Roope Ankan kirstukin. Tässä tarinassa raha näyttelee sivuosaa, mutta joka kerta näytelmä tarvitsee sivuosanäyttelijän, johon pääosassa olevat voivat tukeutua. Raha on neuvonantaja, jonka tärkeyden tajuaa vasta, kun se puuttuu.