perjantai 26. heinäkuuta 2013

Koululaukku

Päätin vapaaviikonloppuni kunniaksi keskittyä koululaukun metsästykseen. Ensin se piti olla reppu, mutta aika nopeasti päädyin etsimään laukkua. Suurta, mustaa laukkua, johon tulisin pakkaamaan eväitä ja koulupapereita. Koululaukusta tulisi minulle symboli sille, että minä pääsin vuosien jälkeen kouluun. Minä tein töitä ja minä pääsin. Ja aina kun se laukku keikkuisi olallani, muistaisin olla ylpeä itsestäni.

Minä etsin ja vaelsin kaupoissa. Katselin ja kokeilin, mutta kaikissa oli joku vika. Oli liian pientä, vääränmallista ja liian värikästä. Aloin tuskastua. Viimeisen kierroksen aikana se sitten löytyi. Siellä riippui minun koululaukkuni. Musta, iso, yksinkertainen,ryhdikäs ja halpa.

Nostin laukun myyjän käsiin. Mielessäni pyöri kiitollisuus siitä, että tämä on nyt totta. Minun tulevaisuuteni on nyt tässä: minä ostan laukkua itselleni, koska olen oikeasti päässyt kouluun. Olen saanut tilaisuuden opiskella ja joskus pääsen töihin, mistä tienaan ihan oikeaa rahaa, jolla voi elää muutenkin kun kituutellen. Tätä kaikkea tämä laukku minulle edustaa ja voin vannoa, että myyjä ei ole myynyt laukkua yhtä onnelliselle aikuiselle, tulevalle ekaluokkalaiselle kuin minä sillä hetkellä olin. Muutama hassu viikko ja sitten matkaamme yhdessä kouluun: laukku ja minä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti