Voiko omena pudota kauas puusta? Määrittääkö syntymäperheemme kokonaan tulevaisuutemme ja elämämme? Olemmeko sidottu siihen maisemaan, mikä lapsuudenkodistamme näkyy?
Minä en halua uskoa siihen, että kohtalomme on sinetöity syntymäkotimme perusteella. Olen uskonut vain taivaan rajaksi jo silloin, kun en sitä osannut selittää. Minä tunsin sen jo pienenä tyttönä: pohjattoman uteliaisuuden ja halun vaikuttaa asioihin, joiden olisi vaan pitänyt antaa olla.
"Vella, sinä mietit liikaa."
"Vella, älä ajattele niin monimutkaisesti."
"Vella, sinulle ei mikään riitä."
"Vella, sellaista se elämä on."
"Vella, joskus pitää vain tyytyä."
Olen miettinyt, miksi minun ajatusmaailmani poikkeaa minulle tarjotusta. Pienenä en lakannut kysymästä: "Miksi?" eikä minua tyydyttänyt vastaus: "No, koska se vaan on niin.". En ole koskaan ymmärtänyt tyytymistä silloin, jos kaipaa muutosta. Vaikka olenhan minäkin joutunut useasti elämässäni tyytymään, mutta silti vannonut taistelevani muutoksen eteen ja aina etsinyt helpotusta edes sille aikakaudelle, kun pitää tyytyä. On vahingollista elää elämää, johon ei ole itse tyytyväinen. Se vie voimat ja saa katkeruuden sisälleen asumaan.
"Ihmiseltä ei voi ottaa pois viimeistä inhimillistä vapautta — vapautta valita oma suhtautumisensa mihin tahansa annetuun tilanteeseen, vapautta valita oma tiensä. " - Viktor Frankl
Minun sukuni on minulle mysteeri, joka koskaan ei tule selviämään. Täynnä masennusta, paniikkihäiriötä, mielisairautta ja alkoholismia. Haluaisin tietää niin paljon enemmän, taustalla lymyilevät asiat, jotka ovat johtaneet näihin kohtaloihin. En saa niihin todennäköisesti vastauksia, mutta yhden päätelmän olen tehnyt kaikista: ne, jotka eivät puhu, sairastuvat sisältäpäin. Heidän menneisyytensä nakertaa heitä sisältäpäin ja näin ollen estää heitä tavoittelemasta hyvää.
"Emme voi muuttaa kaikkea, jonka kohtaamme. Mutta emme voi muuttaa mitään ennen kuin olemme kohdanneet sen." -James Baldwin
Minä olen Vella, se suvun hassu unelmoija, joka haluaa kaikkea. Olen saanut huvittuneita kommentteja tulevaisuudensuunnitelmista. Hymähtelyä siihen suuntaan, että unelmoida saa, mutta eivät ne unelmat kuitenkaan toteudu. Elämä on paskaa ja se siitä. Aion murtaa nämä menneisyyden kahleet ja osoittaa itselleni, että minä voin saavuttaa vielä vaikka mitä, ellen itse asetu itseni tielle. Lähtökohdat ovat erilaiset kuin jollain toisella, mutta ei se tee minusta huonompaa tai asiasta mahdotonta.
"Vähintä mitä voit tehdä elämällesi on miettiä mitä toivot siltä. Ja enintä mitä voit tehdä, on asua sen toivon sisällä. "-Barbara Kingsolver
Sen lisäksi, että haluan olla ylpeä itsestäni ja saavuttaa sen mitä toivon, haluan katsoa eteenpäin. Haluan, ettei lasteni tarvitse kipuilla samoista asioista kuin minä. Haluan istuttaa heihin toivottomuuden sijasta toivon. En halua heidän ajattelevan, ettei joku asia ole mahdollista, vaan niin, että kaikki on mahdollista, jos antaa mahdollisuuden itselleen. Haluan molempien sukujeni kipuketjun katkeavan minuun.
"Olosuhteet eivät tee minusta mitä olen, ne paljastavat, kuka minä olen valinnut olevani." - Wayne W. Dyer
Olemme kaikki syntyneet tiettyyn arvomaailmaan. Olemme imeneet pienestä asti vaikutteita ja niitä on vaikea karistaa. Osa on niin automaattisia, ettemme edes pohdi, ovatko ne omiamme vai opittuja.
Tekee kuitenkin hyvää aika ajoin puhdistaa se mielen komero niistä turhaan lojuvista asenteista.Voi yllättää itsensäkin, miten uudella tavalla asioita voi nähdä.
"On mielenkiintoista, että useimmat ihmiset suunnittelevat lomamatkansa paljon huolellisemmin kuin elämänsä. Ehkä se johtuu siitä, että pakeneminen on helpompaa kuin muuttuminen." -Jim Rohn
Unelmista ei saa luopua, niistä ei pidä luopua. Toiveet ovat mahdollisia, kun päättää niin ja keskittyy niihin. Kukaan ei tuo niitä ovelle valmiissa laatikossa. Konkreettisen unelman toteutumista edeltää nöyryys, kärsivällisyys ja pettyminenkin. Ehkä se onnistuessaan tuntuu juuri siksi niin hyvältä.
"Hän elää uudella tavalla: oikein. "— Endre Ady
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti