torstai 15. elokuuta 2013

Uskotaanhan toisiimme?

Vaikka olenkin suurimmalta osilta lakannut ajattelemasta tai lähinnä välittämästä, mitä ihmiset minusta tai elämästäni ajattelevat, niin välillä itseen kohdistuva epäusko on loukkaavaa. Missä on toisia kannustava asenne? Missä positiivisuus? Pitääkö  suustaan päästää vain ilkeitä sanoja?

Minä olen päässyt kouluun, opiskelemaan alaa, mikä minua kiinnostaa. Olen onnellinen ja ylpeä saavutuksestani. Olen tehnyt kovasti töitä ja se palkittiin suomalla minulle paikka koulusta.

Pikkuhiljaa, olen kautta rantain saanut kuulla, mitä mieltä minusta ollaan. Rakentavaa kritiikkiä otan mielelläni vastaan, mutta tämä on jotain aivan muuta: on ihmetelty uravalintaa ja erityisesti ruodittu minun taitojani ja epäilty niiden puutetta. On jo valmiiksi saneltu eräiden kohdalta, että enhän minä voi mitenkään pärjätä ja menestyä. Nämä ihmiset ovat sellaisia, jotka eivät ikinä vahingossakaan mainitsisi itsestään mitään epäedustavaa. Itse olen avoimesti kertonut, missä olen hyvä ja missä olisi parannettavaa ja tämä saa jotkut kääntämään sen kaiken minua vastaan. Olen erittäin hämmästynyt näistä reaktioista, vaikka ne eivät minua lannista tippaakaan. Kyllä minä tiedän, mihin olen ryhtynyt.

On surullista, että toisten iloa ja onnea täytyy aina olla kyseenalaistamassa. Ihmettelen, että se jos ihmisellä menee huonosti, on normaalinpaa, kuin että menisi hyvin. Ihminen jätetään suruissa ja vaikeuksissa yksin rauhaan, mutta jos jotain hyvää tapahtuu, riittää kovaäänisiä epäilijöitä aina. Ihan kuin se omaa elämänlaatua parantaisi, jos toisilta otetaan onnea pois? Miksi toisten kannustaminen ja saavutuksista onnitteleminen on niin kamalan vaikeaa? Miksi ei uskota, että toinen onnistuu?

En halua myrkyttää itseäni sillä, että keskittyisin ihmisten epäonnistumisiin ja pohtisin, koska joku mokaa jotain. Se ei vaan mahdu ajatusmaailmaani; ajatella valmiiksi jonkun epäonnistumista jossakin. Keskityn kykyyn myötäelää ja kokea puhdasta iloa toisten onnistumisista. Uskon ja kannustan toisia, sillä siitä tulee hyvä mieli kaikille. Vaalin hyvyyttä ja rakkautta ja toivon, että ihmiset ymmärtäisivät, että se on ainoa asia, mikä merkitsee tässä maailmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti