Erityismies, ihana mies. Mitä enemmän teen asioita hänen ja meidän hyväksi, hän tekee takaisin. Hyvä tulee hyvän luo. Näin se on mennyt. Olen ymmälläni miten hyvin pelaamme yhteen keskustelujen ja hyvän tekemisen jälkeen.
Ajattelin pitkään,että murskaako arki meidät? Näivetymmekö me, olenko minä tuomittu epäonnistumaan parisuhteissa? Sitten minä päätin, että keskityn ensin kohentamaan omaa olemistani, tekemään sen sijasta, että pyytäisin tai syyllistäisin toista ja laittautumaan toista varten kuin olisimme juuri tavanneet Tapahtui jotain; ehkä Erityismies huomasi ja ymmärsi, miten hyvältä se tuntuu, kun toinen tekee jotain ajatellen toisen hyvää oloa. Kehitys tapahtui molempien suunnalta ja nyt on ihan hirveän kivaa yhdessä.
On luottavainen ja turvallinen olo tulevasta. Kaikki vaan sujuu, tai siis kaikki mitä meillä on, eli arki. Miten ihanaa voikaan olla sitten, kun pääsemme tekemään jotain erikoista yhdessä. Sellaisia asioita, jotka kuuluvat monien parien elämään alusta asti. Luotan, että meidän aika tulee vielä. Kun olemme taistelleet kaikenlaisia epämukavia asioita vastaan (mm. arjen opettelu yhdessä, minun masennus, työttömyys, uusperheen haasteet), niin kaikki kiva tuntuu ihanalta. Kakku on kasattu vaivalla ja on enää kuorrutusta vaille täydellisyys. Jos olisimme aloittaneet pelkällä ihanalla, voisi arki iskeä päällemme raskaalla kädellä. Huvi tuntuu mukavammalta, kun työ on jo tehty.
On täydellistä, kun on niin hyvä olla suhteessa. Ei se ilmaiseksi ole tullut, niin kuin ei mikään. Se on kyllä aikamoista avaruustiedettä saada kaikki kulkemaan. Se vaatii molemmilta halua miellyttää, halua joustaa, halua tehdä työtä, halua ymmärtää, halua auttaa, halua tukea rakkauden lisäksi. Tässä se nyt on, minun käsissäni; sydäntä pakahduttava rakkaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti