"Äiti, minkä ikäinen haluaisit olla, jos saisit valita?"
"No tämän ikäinen. Minä haluan olla juuri sen ikäinen kuin olen."
Tämä keskustelu käytiin noin vuonna 1996, kun minä pohdin äidille, että haluaisin olla milloin vanhempi, milloin nuorempi. Nyt minä olen tavoittanut äitini ajatusmaailman. Paras ikä on juuri se ikä, mitä elää juuri sillä samalla hetkellä.
Kuuluisat ikäkriisit tuntuvat liittyvän kaikkeen muuhun, kuin siihen itse ikään. Ikäkriisi koostuu lähinnä muusta maailmasta; se on peilikirkas hetki, milloin katselee liiankin kirkkain silmin ympärilleen ja miettii mennyttä ja tulevaa. Silloin miettii asioita, mitä olisi ehkä pitänyt tehdä, mitä pitäisi tehdä ja onko tehnyt oikein. Ikäkriisissä havahtuu miettimään, millaista polkua muut tallaavat ja millaista itse tallaa ja miten ne kohtaavat, vai kohtaavatko ollenkaan. Se on kivuliaan teini-iän uusintaotos.
Minä en haikaile nuoruusvuosien perään, enkä suoranaisesti ikävöi mitään aikakautta elämässäni. Muistelen paljon hyviä hetkiä elämän varrelta, mutta en minä niitä tahtoisi uudestaan elää. Ne olivat silloin ja nyt on nyt. Se on elämänkulkua. Sitä paitsi nautin suunnattomasti siitä, mitä ikä minulle tekee: miten se hioo kulmia minusta ja tasoittaa. Ei aina niin hellästi, mutta lopputulos on mitä mahtavin.
Kun lapset syntyivät ja olivat pieniä tuhisevia myttyjä, ajattelin, että tämän hetken voisi sulloa pulloon ja elää yhä uudelleen ja uudelleen. Kuitenkaan mitään vaihetta en ole jäänyt haikailemaan, vaan rakastan lapsia juuri sen ikäisenä kun he ovatkin. Rakastan jokaista ikäkautta, jokaista uutta asiaa heissä. Rakastan myös niitä piirteitä, joita huomasin jo vauvaikäisenä ja jotka ovat säilyneet tähän päivään asti. Lapsi on parhaimmillaan aina.
Iän(kin) hyväksyminen vaatii sisäistä rauhaa ja tasapainoa. On monia, jotka eivät hyväksy vanhenemistaan ja niitä, jotka kaksikymppisinä luulevat tietävänsä kaiken elämästä. Balanssin löytäminen ja elämän pohtiminen vapauttaa valtavasti energiaa tyytyväisenä elämiseen ja hyväksymiseen. En voi olla hehkuttamatta terapian vaikutusta elämääni. On usein sellainen olo, että tekisi mieli halata koko maailmaa ja puhaltaa kaikkien pipit pois. Jos edes joku ihminen on saanut minun elämästäni ponnetta parantaa omaansa, olen enemmän kuin iloinen. Toivoisin kaikille samaa oloa; onnea ja sisäistä rauhaa. Ehkäpä kokemuksista kirjoittaminen on minun tapani halata maailmaa edes vähäsen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti