Olen koko viikonlopun ollut tyttöseurassa, jossa puhutaan aina- yllätys,yllätys-: miehistä. Millainen miehen tulee olla, sentti sentiltä, piirre piirteeltä. Jopa minä olin järkyttynyt, miten paljon me naiset miehiltä haluamme. Onneksi paikalla ei ollut miehiä, sillä kukaan ei olisi voinut kestää musertumatta kriiterien sataessa viinilasien yllä.
Onneksi on olemassa tosiasia, että makuja on monia. Keskustelujen perusteella tein yhteenvedon siitä, että Mahdoton mies on sellainen mies jonka pitää yhtä aikaa olla tavallinen ja erikoinen, hyväkroppainen ja nallekarhu, tunteistaan puhuva ja salaperäinen, renttu ja kunnollinen, urallaan aikaansaava ja perhekeskeinen, romanttinen ja ei-romanttinen, kokenut, muttei liian kokenut, ujo ja rohkea, nuorekas, muttei lapsellinen ja niin edelleen.
Entäs miehet sitten? Kuuluuko heidän iltaansa keskustelu siitä, kuinka naisen pitää olla kaunis, muttei ylpeä, hoikka, mutta kurvikas, fiksu, muttei ylimielinen, isorintainen luonnostaan, urheilullinen, mutta kaikkiruokainen, meikitön, mutta edustava, itsenäinen, muttei liian paljon poissa, työssäkäyvä, mutta valmiina jäämään lasten kanssa kotiin, nymfo ja naapurintyttö, taitava, muttei liian kokenut?
Toki on ihanaa miettiä unelmiensa kumppania, enkä kannata tyytymistä, mutta vaatimuslistan kasvattelu on kuitenkin pahimmillaan aika negatiivista hommaa. Ehkä kannattaisi kääntää ne vaatimukset hyvällä tavalla itseensä, ja tehdä itsestään sellainen kumppani, joka haluaisi olla. Ihminen on edelleenkin sen verran eläin, että läheisen ihmisen positiivinen esimerkki voi toimia parempana kimmokkeena kun yksikään kehoitus tehdä jotain. Ja se voi johtaa jopa siihen, että tehdään asioita yhdessä ja innostutaan toinen toisistamme.
Olen liian monta vuotta käyttänyt aikaani miettien, miten elämän, parisuhteen ja minun pitäisi olla. Nyt olen päättänyt itse tarttua toimeen ja lakata vaan ihastellen huokailemasta miten haluaisin saavuttaa jotain, mitä joku toinenkin. Olen jo pistänyt asioita eteenpäin ja se antaa vaan kimmoketta tehdä lisää. Vauhti kiihtyy ja minua hymyilyttää. Tätä se elämä on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti