Monet ihmiset osaavat olla rennosti ja stressaamatta.
Minä stressaan itseni itkun partaalle lähes kaikesta. Mietin kaikki pahimmat skenaariot ja mitä jos- tilanteet.Haluan ratkaista kaikki ongelmat heti ja mieluiten niin, että kenellekkään ei tule paha mieli. Koska se on mahdotonta, seuraa ahdistus ja kiukku. Luulen, että se tila on samanlainen kuin uhmaikäisellä. Ensin kiukuttaa, sitten raivostuttaa ja lopulta ei enää itsekään tiedä mikä on se mikä eniten ottaa päähän. Erityismies mies pyysi minua lokeroimaan päässäni asiat, joita en juuri sillä hetkellä/sinä päivänä/sillä viikolla/siinä kuussa voi hoitaa. Pitäisi oppia päästämään irti asioista, joille minä en voi tehdä mitään. Mutta kun en harjoittelusta huolimatta osaa. Asiat vainoavat minua, kunnes teen niille jotain. Päässäni sinkoilee sähköimpulsseja ja minä turhaudun. Opinkohan koskaan?
Flunssaa on paranneltu sängyn pohjalla. Erityismiehellä on vapaapäivä ja hän nukkuu vieläkin. Olisinpa minäkin noin huoleton ja levollinen. Se ei kuitenkaan käy, sillä minun pitää olla saatavilla 24h. Aina saattaa olla hetki milloin joku tarvitsee minua enkä voi tuottaa pettymystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti