Minä en ole seurustellut elämässäni kuin pari kertaa. Ei ole kokemusta kuin näistä muutamasta suhteesta ja aikuisiällä elän vasta toista pidempää parisuhdetta. Niin paljon kuin kehitänkin itseäni ja ajatuksiani positiiviseen suuntaan, olen välillä aivan ymmälläni parisuhteen kanssa. Törmään jatkuvasti niin tuttuihin kuin tuntemattomiin haasteisiin. Olen välillä hämilläni, harmistunut, enkä tiedä miten olla. Välillä en tiedä onko kyse parisuhteen dynamiikasta vai omasta vaikeudestani löytää itselleni paikka suhteessa. Oma taso, joka sopii yhteiseen elämään.
Millainen on täydellinen parisuhde? Mitä parisuhteelta voi vaatia ts. mikä on liikaa? Miksi tuntuu, että jokainen parisuhde on kuin omakotitalo, jossa aina jokin on kesken tai repsottaa? Pitääkö sen kanssa oppia elämään? Miksi ensihuuma kestää vain niin vähän aikaa?
Nyt on tullut se hetki, kun asiat eivät livu suhteessa itsestään kuin vene tyynen veden pinnalla. Ehei. Nyt on se hetki parisuhteessa, kun pitää kukkien ihailun sijaan kitkeä rikkaruohoja selkä hiestä märkänä. On se sama tunne, mikä juoksulenkillä iskee parin kilometrin jälkeen: se inhottava olo kun tekisi mieli pysähtyä ja ohittaa se olo, vaikka tietää sen helpottavan hetken päästä. Siitä tilasta ei pääse pois kuin jatkamalla matkaa.
Kai tämä olo kumpuaa monesta pienestä asiasta, jotka kasvavat yhdessä suuriksi. Toinen jättää maitopurkt pöydälle, tykkää suunnitella menonsa minua miettimättä eikä halua seksiä. On todella kammottavaa olla suhteessa se ruinaava osapuoli. Miksi sinä et voi haluta minua, kun minä haluan sinua? Olisi kiva tehdä muutakin kuin katsella yhdessä televisiota ja miettiä, mitä kaupasta pitää ostaa.
Voi Erityismies, sinä teet meidän vuoksemme niin paljon, tiedän sen.. Kai minä pelkään, että olemme kohta vain kannu laimeaa mehua, joka ei maistu miltään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti