Tupakkataistelu on vienyt kaikki ajatukseni viimepäivinä. Ajattelin, että tänään en taistele. Olen päässyt hyviin tuloksiin ajatusteni kanssa, mutta olen myös polttanut. Parhaimmillaan olin polttamatta 20 tuntia, joista vietin ainakin 3 tuntia jankuttaessa itselleni "Pystyn tähän" satoja kertoja. Tänään päätin pitää taukoa urheilusta ja tupakkataistelusta. Jatkan sitten huomenna.
Minulla on tunne, että olen päässyt masennuksen portailla ylöspäin. Mietin mikä siihen on voinut vaikuttaa? Vai onko tämäkin monen asioiden summa?
Ihastelin tänään (ja monena muunakin päivänä) aurinkoista säätä. Kuinka paljon auringolla ja valolla on merkitystä? Ylipäätään se, ettei synkimpinä kuukausina ikinä ajattele ulos katsoessaan, että: "On kyllä kaunis ja ihana päivä. Ihanaa päästä ulos!" Kauniina päivänä on helpompi olla iloinen. Hyvä mieli tulee hyvän mielen luo. Toisaalta pahimmassa masennuksen jamassa on samantekevää, millainen ilma on, koska sitä ei tiedosta. Silloin tukkiutuvat aistit, eikä tunne lämpöä tai kylmyyttä, ei näe valoa tai pimeyttä. Ruoka ei maistu miltään, ei rekisteröi edes maistuuko jokin makealta tai suolaiselta. Silloin vain on, vailla suuntaa, vailla aisteja.
Taloudellinen tilanne. Minun ei tarvitse miettiä joka päivä rahaa ja sen riittämistä. En minä edelleenkään rahassa pyöri, mutta laskut saan maksettua ja ruokaa kaappiin. Ja joskus jotain pientä. Taloudellisen tilanteen kohentumisella on omaan oloon aivan valtava merkitys.
Rakkaus ja ymmärrys. Se, että Erityismies on osoittanut, että hän pysyy tässä ja osallistuu. Minun ei tarvitse enää murehtia. Hän katsoo lasten perään, hän tekee iltapalaa, hän leikkii lasten kanssa ja auttaa heitä- ihan niin kuin perheessä kuuluukin. Hän on osa minun perhettäni, eikä mikään irrallinen palanen. Hän on todella lunastanut sanansa siitä, että hän otti koko paketin, eikä vain minua.
Lisäksi se, että olen itse tehnyt töitä aktivoidakseni ystävyyssuhteita, on auttanut hurjasti. Minä soitan ja sovin heidän kanssaan tapaamisia, enkä enää ajattele, kenen pitäisi pyytää tai kumman vuoro on. Jos minä haluan tavata, minä soitan ja tapaan heitä. Yksinkertaista!
On ihana olla enemmän perillä heidän arjestaan, kuunnella ja tulla kuulluksi. Ystävien tarve ei aikuisena vähene, vaikka tulisi perhettä, vaikka ollaan työelämässä, vaikka olisi se kuuluisa kiire. Aina on aikaa, kun sitä järjestää.
Urheilu auttaa myös hyvän olon pitämisessä. En halua ajatella, että minun on pakko. Haluan ajatella, että urheilu on osa elämääni. En minä aina nauti kaupassa käymisestä tai muista velvollisuuksista, mutta ne kuuluvat elämääni. Liikkuminen palkitsee, missä muodossa tahansa. Se on palvelus minun vartalolleni.
Minä hain kouluun. Tätä hetkeä olen odottanut kuumeisesti melkein vuoden. En tiedä miksi oli niin vaikea näpytellä hakupaperit, sillä siirsin sitä muutamalla päivällä. Kai se askel lähemmäs unelmaa on jotenkin pelottavaa. Sinne meni paperit ja nyt vaan odottamaan pääsykoemateriaalien ilmestymistä.
Olen onnellinen uudesta pitkäjänteisestä minästäni. Olen käynyt syksystä asti kielten tunneilla ja nautin siitä äärettömän paljon. Nautin oppimisesta, kyselemisestä ja uudesta tiedosta. Nautin siitä, että saamme kotiläksyjä. Nautin siitä, että olen alkanut yrittää ja tekemään töitä asioiden eteen. Mikään tässä maailmassa ei tipahda valmiiksi katettuna, vaan pitää löytää itsestään halu nähdä vaivaa. Uuden oppiminen palkitsee valtavasti. Ilo siitä, että on tehnyt töitä saadakseen uutta henkistä pääomaa, on todella tyydyttävää. En halua lakata oppimasta! Minä suorastaan tirisen intoa!
On ihanaa löytää iloa ja onnea. On ihanaa nauttia niistä täysillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti