Valmistautumista luopumiseen

Olen viikkokausia ostanut viimesintä tupakka-askiani. Nikotiinipurkat ja -pastillit ovat kulkeneet laukussa korkkaamattomina. Pelkään, että ne eivät auta. Vaikka auttavathan ne, jonkin verran ainakin. Kai minä pelkään luopumista. Tupakka tuo hetkeksi niin hyvän olon. Niin hyvän.

Nyt on vaan pakko siirtyä "tekee mieli tupakkaa"- ajattelusta pois. On vaan lievitettävä nikotiinin tuskaa ja taivuteltava ajatukset muille raiteille. Uskon, että nyt kykenen siihen, kun liikuntakin on alkanut sujua.
 
Olen täysin unohtanut, kuinka kauan ne pahimmat oireet kestävät. Muistaakseni viimeisen kolmen kuukauden savuttomuuden aikana kuuden viikon jälkeen alkoi helpottaa. Edessä on siis tärinää, itkua ja hammasten kiristystä. Sätin itseäni jatkuvasti, kuinka tyhmä olen, kun aina ratkean. Kärsittyäni sen riippuvuuskamppailun, ne kaikki karmeat hetket, minä ajan itseni siihen aina uudestaan. Ennen sortumista sanon itselleni, ettei yksi tupakka tuo tapaa takaisin. Mutta kun se yksikin voi viedä pohjan lopettamiselta. Yksi mitätön pieni pötkö voi romahduttaa viikkojen, jopa vuosien mielialamittelöt.

Tänään olen polttanut kaksi tupakkaa. Aloitan tunti kerrallaan. Kirjoitan tuntemukset ja urheilen riippuvuusoireita helpottaakseni. Teen vatsalihaksia ja punnerruksia tai mitä vaan. Nyt se saa alkaa.
Savuton tulevaisuus, täältä tullaan!