Tämä muisto on se, joka minut eilen yllätti. Se palaa aika ajoin mieleeni ja pitkään minä häpesin sitä. Voimavarani olivat lopussa ja minun mieleni repesi palasiksi. Olin silloin 13-vuotias, äiditön tyttö.
Menin kesäleirille. Söin kerrossängyn yläpedissä keksejä. Ne eivät maistuneet miltään. Mikään ei silloin tuntunut miltään. Olin sanonut, että tämä on minun viimeinen keksi. En muista sanoneeni niin.
Sain jostain hepulikohtauksen, en tiedä mistä. Minulle tuli valtava pakokauhu ja juoksin metsään leirinohjaajat perässäni. Halusin pois ja juoksin karkuun. Minulla ei ollut kenkiä jalassa. Mihin minä niitä tarvitsisin, sillä minä kuolisin. Taskussani oli kahdenkympin seteli ja kolikoita. Heitin ne raivoissani menemään, sillä kuolleet eivät tarvitse rahaa. Ne putosivat mättään päälle, joka sijaitsi korkealla kalliolla. Mietin, että hyppäisin alas, mutta kai minä pelkäsin, etten kuole.Tulin suolle ja jalkani upposivat märkään, vetiseen maahan. Olin eksynyt ja alkoi tulla pimeää.
Näin laiturin ja vettä. Kävelin laiturin päähän aikeissa hukuttautua. Hyppäisin vaan ja vetäisin keuhkoni täyteen. Jokin voima esti minua hyppäämästä. Seisoin tovin.
Seuraavaksi kävelin hiekkatiellä hyppien lätäköissä. Minä puhuin äidille, joka käveli vieressäni. En minä häntä nähnyt, mutta siinä hän oli. Äiti sanoi, ettei ole minun aikani lähteä. Minun pitäisi palata takaisin.
Etsin talon ja menin pyytämään kyytiä takaisin leirialueelle. Kaikki olivat huolissaan ja suruissaan. Poliisit olivat saapuneet paikalle. Minä sain paniikkikohtaukset ja juoksin takaisin pimeään metsään. Poliisit saivat minut kiinni ja kaatoivat maahan. Tai minä kaaduin, en muista. Huusin haluavani äidin luo ja poliisi vastasi pilkallisesti, kuinka minä pääsisin äidin luo. Huusin surusta sokeana, että minun äitini on kuollut! Minä muistan vain siitä hetkestä vain aikuisten vihan ja poliisin ivan. Kukaan ei ymmärtänyt minua eikä auttanut.
Seuraavana päivänä odotin isääni hakemaan minua. Aikuiset sulkivat minut huoneeseen, jota vartioitiin. En päässyt edes vessaan. Minua suretti, hävetti ja pissatti niin kamalasti, että mahaan sattui. Olin likainen ja nuhjuinen ja aikuiset olivat vihaisia minulle, koska olin tehnyt niin typerästi.
Isä tuli hakemaan minut kotiin ja hän oli kai surullinen. Minusta tuntui, että hän suri enemmän sitä, että olin saattanut hänet huonoon valoon. Hän oli sen hullun tytön isä nyt. Tytön, jonka hullua ja huomionhakuista käytöstä päiviteltäisiin aikuisten kesken vielä moneen kertaan.
Niin minä menetin harrastuksen, joka oli kannatellut minua. En ollut enää tervetullut. Menetin myös monta ihanaa ystävää, koska heidän vanhempansa olivat kieltäneet heitä olemasta minun kanssani. Eräs kaveri piilotti minut huoneeseensa, etteivät hänen vanhempansa näkisi minua. En minä kauaa jaksanut yrittää tavata heitä, sillä olin hyljeksitty.
Millään ei ollut enää mitään väliä. Ei pitkään aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti