Tänään se alkaa. Aamutupakan poltettuani huimasi niin, että istuin lattialle. Päätin, että ei helvetti, ei tässä ole mitään järkeä. eihän riippuvuudessa koskaan ole. Katsoin tv-ohjelmaa riippuvuuksista ja mietin, etten minä halua olla tuollainen. En halua hävetä ja tuntea itseäni inhottavaksi. Haluan olla vapaa. Ja tänään on minun päiväni riisua riippuvuuskahleet käsistäni.
Minua pelottaa ne hetket, kun koen piinallista halua polttaa. Vaikka minä selviänkin niistä tahdonvoimalla ja viisailla ajatuksilla. Tiedän sen.
Nyt jälkikäteen ymmärrän, että Allen Carrin kirjasta on on ollut apua, suurta apua. Hänellä on jotenkin selventäviä näkökulmia asiaan:
"Savukkeiden ainoa nautinto on vieroitusoireiden hetkellinen lakkaaminen."
Niin totta. Näinhän se juuri on, kun asiaa ajattelee. Carr puhuu myös nikotiininnälästä, nikotiinihirviöstä, joka tupakoitsijan pitää ruokkia ja siitä kuuluisasta äänestä pään sisällä, joka kehoittaa polttamaan sen yhden vielä. Kaikki tuttuja juttuja, nyt kun niille on saanut sanat.
Kunhan muistaisin joka käänteessä sen, että minä en ole luopumassa mistään, vaan saamassa tilalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti