Tässä sitä ollaan, ilman aamutupakkaa. Yritän olla ajattelematta ja keksiä oheistoimintaa. Ajatella kukkia ja halinalleja, mutta eihän se himo hetkessä katoa. Aamutupakka on se tärkein tupakka minulle. Aika loogistahan se on olla riippuvainen eniten siitä annoksesta, jonka saa ensimmäisenä monen tunnin tauon jälkeen. Niitä mielihalun hetkiä tulee usein. Ne pitää vaan kokea ja ajatella läpi ilman panikointia ja jauhamalla itselleen tekeemielitekeemielitekeemieli.
Eilen olin päivän ja illan polttamatta, kunnes sorruin Erityismiehen askille rapistelemaan.
Harmitti tietenkin, sillä nyt olisin ollut pian vuorokauden ilman. Tällä yhdellä tupakalla minä siirsin sitä aikaa eteenpäin, kun on helpompi olla.
Sain Allen Carrin kirjankin eilen luettua. Harmikseni minulla ei loksahtanut palaset kohdalleen tai en kokenut valaistusta. Todella toivoin niin. Sen verran kuitenkin täytyy sanoa, että toivon asian kanssa kamppailevan lukevan opuksen ja muodostavan oman mielipiteensä. Itse sain siitä monia hyviä uusia ajatusmalleja, mitä pitää ottaa mukaan omaan riippuvuustaisteluun. Ajattelin nyt kuitenkin varmuuden vuoksi lukea kirjan vielä uudelleen.
Tupakka on kuin yksipuolinen rakkaus; sitä on ikävä, vaikkei saisi olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti