Olen polttanut normaaliin tahtiin. Olo on inhottava,pahanhajuinen,hermostunut ja harmistunut eli alan olla valmis lopettamiseen. Minä olen päättänyt, että tämän irtioton jälkeen en kärytä enää koskaan. Olen kokenut ne kaikki mahdolliset ylä- ja alamäet lopetuksessa ja tiedän kompastuskiveni. Ei viihdepolttamista. Ei stressinpurkuröökiä. Se on sitten siinä, kun kerran tähän ryhdytään.
Tuttua puhetta tupakoitsijalta, mutta nyt olen oikeasti valmis ajatuksineni.
Edessäni on Allen Carrin Stumppaa tähän-opus. Lueskelin ennen kirjan aloittamista kokemuksia ja kommentteja kirjasta. Oli hurmusta ja pettymystä. Minä halusin kokea omat tunteeni paneutumalla siihen itse. Kahdeksankymmentä sivua takana, enkä tunne hurmosta tai pettymystä. Tunnen tyyneyttä ja vahvistumista. Nämä asiat ja tunteet ovat tuttuja minulle. Lukemalla tätä kirjaa,saan vastakaikua niille mietelmille ja tsemppiä. Katsotaan, millä mielellä olen luettuani sen.
Yksi hyvän mielen hetki oli, kun kävin hakemassa kirjastosta Carrin kirjan. Kirjastontäti alkoi juttelemaan, että on kuullut positiivista palautetta kirjasta. Sitten hän painoi katseensa alas ja sanoi minulle, että hänenkin olisi syytä lukea se. Minä hymyilin ja ymmärsin häntä. Sanoin, että pitää kokeilla kaikki keinot tässä taistelussa. Hän lupasi pitää minulle peukkuja.
Ehdotin Erityismiehelle, että saisin lukea kirjaa hänelle iltaisin. Hänen on joskus vaikea lukea ja sisäistää lukemaansa. Ajattelin, josko luetut sanat jäisivät alitajuntaan pyörimään ja vahvistaisivat häntäkin. En minä hänen tupakointiaan voi lopettaa, mutta mieluusti olisimme molemmat ilman.
Sitä paitsi, yhdessä on kivempi taittaa hankalaa matkaa, toinen toistaan tukien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti