Oikean hengitystekniikan lisäksi olen huomannut, miten tärkeää on juosta oikeassa asennossa. Minä olen löytänyt asennon vaan kokeilemalla, mutta lueskellessani juoksutietoa, olen ollut oikeilla jäljillä. Taas kerran kuuntelemalla omaa kroppaa.
Kaksi tärkeintä asiaa on:
pitää hartiat alhaalla ja kädet mukavassa asennossa sekä leukalihasten rentoina pitäminen.
Itsellä tuntuu heti juoksu raskaammalta, kun hartiat nousevat kohti korvia. Todennäköisesti lihakset kiristyvät ja veri ei kierrä. Joudun juoksun aikana monesti keskittymään hartioihin, että lihasmuistiin piirtyisi kuva oikeasta asennosta.
Leukalihasten rentouttamisen opin esikoisen synnytyksen alkaessa toisen äidin toimesta. Rentouttamalla leuan,lantion seutu rentoutuu ja muistaa helpommin hengittää. Toimii myös hyvin kuukautiskivuissa ja päänsäryssä.
Näiden kahden niksin lisäksi tarvitsee vain iskunkestävät lenkkarit (ainakin jos on nivelvammoja) ja urheilutopin, joka pitää rintavarustuksen tuettuna. Se juoksemisessa on ihanaa, ettei se vaadi ainakaan heti alkuun mitään hienoja ja kalliita varusteita. Lisäksi sitä voi tehdä milloin vain ja missä vain. Ilmaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti