Velka, tuo ahdistava punnus. Jokakuukautinen kiusa. Tuntuu, ettei se koskaan lyhene.
5937e. Viisituhattayhdensänsataakolmekymmentäseitsemän. Sanahirviö. Velkahirviö.
Elämisen velkaa. Auto, puhelin,tietokone ja Visa-kortti, johon on turvauduttu kun kaapissa paistaa vain kelmeä valo. Velkaa välttämättömyyksiin. Sen lisäksi, että elämä horjuu jalkojen alla.
Lyheneehän se joka kuukausi, mutta niin piinaavan hitaasti. Velkaa takana pari vuotta, edessä pari lisää. Teen laskelmia ja suunnitelmia, mutta tyhjästä on paha nyhjästä. On edelleen vuokra,laskut, ruoka ja juoksevat menot. En voisi suunnitella enää paremmin. Jospa kuitenkin jotenkin, jonain päivänä, saisi vihdoin tämän talouden tasapainoon.
Muistan, kun pienenä haaveilin kasasta rahaa.Mielessäni pakkailin sitä muovilaatikoihin ja annoin pois useille ihmisille. Mietin maailmaa, jossa ei olisi pulaa rahasta. En ymmärtänyt miksi rahasta tehtiin ongelma: eihän se mikään ongelma olisi jos sitä antaisi vaan kaikille. Sellainen minä olin: pieni, hassu Vella. Oikeudentajuinen ja toiveikas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti