Vella ja Erityismies löysivät toisensa väärään aikaan. Vellalla oli suruaika, eikä suruajalla saa ihastua tai rakastua. Se on törkeää ja väärin, niin Vella luuli. Vellan piti olla nyt yksin ja saada elämänsä kuntoon eikä ajatella mitään höpöhöpöjuttuja. Ja niin he yrittivät olla pitämättä yhteyttä toisiinsa. He kuitenkin omillaan ikävöivät toisiaan ja murehtivat, että tuollainenko ihminen nyt pitäisi päästää menemään vain siksi, että aika on väärä.
Eipä aikaakaan kun tekstiviestit muuttuivat puheluiksi ja puhelut tapaamisiksi. Käytiin pitkiä keskusteluja ja Vella souti tunteiden virrassa, pyörien paatillaan ympyrää. Vellaa vaivasi Entisen reaktio asiaan, Vellaa vaivasi menneisyys. Ja niin Vellan oli pakkoa kertoa kaikki, ennen kuin suhde etenisi. Vella kertoi olleensa ihmisen irvikuva, pettäjäpaska. Hän kertoi avioliitostaan ja ongelmistaan ja kaikista peloista ja odotuksista. Tuo mies oli sen arvoinen. Pöytä oli puhdistettava ennen seuraavaa askelta. Erityismies kuunteli, muttei tuominnut. Ei ole tähänkään mennessä niin tehnyt. Erityismies luotti täysillä ja sanoi Vellan olevan ihana tyttö. Erityismies sanoi, että Vellan silmiin voisi hukkua. Vella toivoi, ettei Erityismiehen tarvitsisi hukkua Vellan sisäiseen suruun.
Vella kertoi Erityismiehelle kaikista häpeänaiheista; lääkityksestä, lapsuudesta, terapiasta. Hän löi myös totuuden silmien eteen kertomalla, että lapset tulevat aina Vellalle ensin; nyt ja aina. Ja kuinka Entinen on Vellalle tärkeä nyt ja toivottavasti aina. Vella uhraisi vaikka oman onnensa, jos lapset eivät tulisi Erityismiehestä tykkäämään.Vaikkei Vella sitä koskaan epäillytkään.
Vella hieraisee tänään silmiään ja ihmettelee, miten tämä voi olla totta. Vieressä on edelleen Erityismies, joka ei näissä tyrskyissä ole tuntenut edes merisairautta. Erityismies ei hätkähdä sitä, kuinka kiivasluontoinen Vella on. Kaikessa rauhallisuudessaan hän kutsuu Vellaa nopeasti kiihtyväksi turbomoottoriksi, jota pitää osata käsitellä. Erityismies haluaa, että Vella on onnellinen. Hän tekee kaikkensa, että Vella tuntisi iloa ja onnistuu siinä.
Yhtäkkiä Vellalle iskee paniikki: miten itsekäs minä voin olla! Minä sitä ja tätä, minun masennukseni ja minun työttömyyteni. Vella kirjoittaa Erityismiehelle:
"Olethan sä rakas onnellinen?
Mä oon miettinyt, kun kaikki aika menee tällä
hetkellä mun masennuksen ja työttömyyden
läpikäymiseen, ettet sä jää jotenkin paitsioon.
Kun sitä en tosissaan halua."
Ja Erityismies vastaa salamana:
"Olen todellakin.
Eikä musta ole tuntunut ollenkaan,
että olisin jäänyt paitsioon. Nyt on
vaan tälläinen vaihe sun elämässä.
Ja mä oon asennoitunut sen mukaisesti.
Ei mua häiritse tää tilanne. Olen
onnellinen kun saan olla sun kanssa <3 "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti