Poistu viha, poistu katkeruus

Minä olen ahdistunut ja vihainen, koska isäni soitti minulle aamulla. En vastannut, koska hän pyytäisi varmasti jotain palvelusta tai tilittäisi ongelmistaan. Minä en jaksa hänen ongelmiaan enkä kuulumisiaan. Minun ei tarvitse.

Olen kuullut, kuinka ikä auttaa ymmärtämään. Auttaako se myös poistamaan katkeruutta? Kuinka paljon minun pitäisi taas ymmärtää? Isälläni ei ole ollut helppo elämä, mutta ei hän ole tehnyt minunkaan elämästäni helppoa. Minä olin lapsi, joka tarvitsi hoivaa. Ja vanhemman tehtävä on hoivata! Tai järjestää se hoiva, johon ei itse pysty.

Olen niin kyllästynyt isäni varjoon, joka leijuu elämäni yllä. Välillä onnistun unohtamaan, kunnes hän taas ilmoittaa itsestään. Yleensä silloin, kuin tarvitsee jotain. En jaksa yksipuolisia suhteita, jotka eivät anna mitään, vaan pelkästään ottavat. Kuinka olla suhteessa ihmiseen, jota kohtaan tuntee vihaa, katkeruutta ja surua? Kuinka olla suhteessa ihmiseen, joka ei näe itsessään kuin uhrin ja oikeuttaa itselleen kaikki tekonsa? Miten minä löydän rajat, joiden takana on turvallista ja kivutonta?

Ei kyse ole siitä, että olisin jättänyt kertomatta. Olen sanonut, että vihaan hänen juomistaan. Olen kirjoittanut kirjeen, missä annan tulla kaiken ulos. Hän luki sen; "otti tosissaan" ja "katui". Tätä kesti viikon verran ja niin kaikki unohtui ja jatkui ennallaan.

Minun isäni on pilalla. Hän on sairas, itsekäs ja ajattelematon, eikä edes tajua olevansa. Tästä huolimatta minä en sääli häntä enkä tunne lämpöä. Minulta ei riitä enää empatiaa, ei hänelle. Ei ihmiselle, jolla on ollut lukuisia tilaisuuksia kääntää nokka kohti oikeaa. Ei hänelle, joka on heittänyt tilaisuudet menemään. Häntä ei voi pelastaa. Se on asia, joka minun on hyväksyttävä. Minun on loppuelämäni pidettävä hänet turva-oven takana. Jos minä päästän hänet sisälle, minä menetän järkeni.

Haluan eroon vihasta ja katkeruudesta, kaikista niistä pahoista tunteista, mitä isäni minulle aiheuttaa.
Minä haluan täyttää itseni positiivisuudella ja hyvillä asioilla. Minä uskon hyvään. Uskon rakkauteen. Luotan voimaani. En ole enää se nöyrä pikkutyttö, jota voi henkisesti heitellä miten vain. En voi pelastaa kaikkia, enkä anna enää ihmisten käyttää minun herkkyyttäni hyväksi. Minun on kääriydyttävä rakkauteen, että kestän paremmin kolhuja. On päätettävä, että minua ei enää satuteta. Ovi herkkyyteeni on nyt turvasanan takana ja avoimien ovien päivä on ohi.