Miksi kirjoitan

Olen kirjoittanut vuosia. Päiväkirjan kirjoittaminen ei ole ollut vain harrastus, vaan pelastus. Olen kirjoittanut kyyneleet valuen, raivosta puhkuen, runoillen ja pohtien. Kirjoittaminen on ollut minulle tyhjentymistä ja tapa selkeyttää pauhaavaa mieltä. Kirjoittaminen on minulle kaikista rakkain harrastus.

Yritin muistella milloin aloitin kirjoittamaan. Vanhimmat muistoni sijoittuvat aikaan, kun olen kahdeksan vuotta. Istun kerrostaloasunnossamme, omassa huoneessa. Katselen ikkunasta ulos ja kirjoitan. Lähes joka päivä. Jos en kirjoita, luen kirjoja ja haaveilen. Päätän ryhtyä kirjailijaksi ja alan kirjoittamaan. Muutama sivu ja totean, etten minä nyt keksi enempää. Ehkä minä olen vielä liian pieni.

Teini-iässä päiväkirjoja valmistui useita. Ne ovat kellarissa laatikossa. Taisin niitä joku aika takaperin lukea ja tunsin yhtä aikaa tuskaa ja häpeää. Ne tunteet olivat vaan silloin niin tosia. Ja se äiti-ikävä on jotain sydäntäsärkevintä ikinä.
 Olen onnellinen, että sitä tekstiä on tullut. Tiedä minne se kaikki tuska olisi muuten jäänyt.

Miksi kirjoitan avointa päiväkirjaa näin aroista aiheista, mietin. Annan näiden tunteiden ja ajatusten pyöriä muiden silmillä. Minua saatetaan halveksia ja olla ymmärtämättä. Koen silti sen tärkeäksi, etten jätä tätä vain omien silmien nähtäväksi. Kirjoittamalla avoimesti, päästän sitä pahaa pois sisältä, enkä pyörittele sitä vain omassa päässäni. Kaikki tunteet ovat normaaleja ja mahdollisia. Huonoja asioita elämässä sattuu ja ihmiset valitsevat  väärin. Ei ole elämä ole pelkkää onnea, oikeutta ja moraalia. Ihmiset tekevät virheitä ja pahoja tekoja, mutta siellä taustalla on edelleen se ihminen, joka tuntee ja on hyväkin. Muistan kuinka itkin veljelleni eroa ja kerroin mitä olen tehnyt. Hän sanoi minulle, että tärkeintä on nyt, että opit näistä virheistä. Kun oppii virheistään, pystyy kasvamaan lisää ja antamaan itselleen anteeksi.

Olen kokenut tämän avoimen pohtimisen kuitenkin jollain tapaa auttavan. Samoin kuin ryhmäterapia-istunnoissa asioiden ääneen kertomisen. Paha olo ja häpeä koteloituu päähän herkästi ja niistä on hyvä pyrkiä eroon. Kirjoitan ne ulos päästäni ja lähetän ulos maailmalle. Ja niin minulla on taas, teksti tekstiltä, muutaman gramman kevyempi olla.

ps. Haluan julkisesti tunnustaa, että kadun sitä, että uteliaisuuksissani murtauduin veljeni päiväkirjaan ja luin sitä salaa. Ihmisellä pitää olla myös oikeus yksityisyyteen.