Podin tänään alakuloa. Minua vaivasi jokin, enkä löytänyt ololle mitään konkreettistä syytä, kunnes katsoin kalenteriin, jossa luki: terapia. En tiedä miksi asia, joka tuottaa minulle ääretöntä helpotusta, aiheuttaa etukäteen ahdistusta ja stressiä. Sehän on paikka, jossa voi olla enemmän paljaana kuin olisi oikeasti alasti.
Päätin lähteä ulos kauniiseen pakkassäähän. Päätin, että tämän päivän liikuntatavoite olisi kävely kauppaan ja takaisin eli yhteensä noin kaksi ja puoli kilometriä.
Laitoin kuulokkeet korville ja puin ulkoiluvaatteet päälle. Oli viileää ja valoisaa.
Lopulta huomasin vähän kiertäneeni ja matkaa tuli taas kuusi kilometriä. Sain matkalla mielettömiä inspiraatioita unelmien kodista ja vaatteista, joita voisin valmistaa itselleni. Pikkuisia aihioita, joita vielä jonain päivänä työstäisin.
Olin jotenkin niin herkässä tilassa, kun kävelin luonnossa ja lumi narskui jalkojen alla. Jostain syystä minua melkein itketti.
Oli aivan upea ilma. "Täydellinen ulkoilusää", sanottiin radiossa. Enkä voinut olla enempää samaa mieltä.
Terapiassa meni hyvin, vaikka aluksi ajattelin, ettei tästä minun osaltani tule mitään. Olin ihmeissäni, sillä olin hyvillä mielen lähtenyt istuntoon. Ehkä olin vaan endorfiinipöllyissä.
Saimme kuitenkin aikaan mielenkiintoisen kerran, jossa analysoimme kaikenlaista. Tulkitsimme toistemme tuntemuksia ja se oli hyvin avartavaa.
Olen niin kiitollinen, että olen päässyt tuohon ryhmään. Uskon, että sillä on suuri merkitys parantumisprosessissani. Me kaikki kannattelemme toisiamme, vuorotellen. Kenenkään ei siinä huoneessa tarvitse kantaa sitä raastavaa taakkaa yksin, vaan me pilkomme sen osiin yhdessä ja heitämme pois.
Ei ole yhtä ainoaa tai oikeaa keinoa parantua henkisesti. Täytyy vaan sinnikkäästi etsiä ja löytää se oma, juuri itselle mitoitettu tie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti