Olen lataillut itseäni. Viime päivien kirjoitusryöppy loppui siihen, kun istuin tyhjä arkki edessäni, eikä minulla ollut mitään sanottavaa. Ei kerta kaikkiaan yhden yhtä ajatusta. Toisaalta se tuntui pelottavalta ja ahdistavalta, toisaalta helpottavalta. Ehkä se, että kulho on kauhottu tyhjiin, tarkoittaa sitä, ettei sillä hetkellä ole asioita vaivaamassa mieltä. Minä olen vaan tottunut siihen, että aina masentaa ja on asioita, jotka pyörivät mielen sopukoissa kiusaten minua.
Niin minä sitten suljin koneen ja lakkasin ajattelemasta. Vietin hauskan päivän lasten kanssa. Kutsuin kavereita kylään ja kävin tanssimassa. Yhden päivän nukuin kokonaan, koska en enää tokene viihteellä olosta niin kuin aikoinaan.
Arki on hyvin tervetullut seuralainen. Hiihtoloma teki minulle oudon levottoman olon, koska olen tottunut turvalliseen rytmiin.
Huomista odotan kuin kuuta nousevaa, sillä sillon minä tapaan lääkärin ja selviää monta asiaa. Minä toivon, että hän ottaa minut tosissaan, ja pääsemme yhden askeleen eteenpäin kohti yksilöterapiaa. Nyt mielessäni pyörii vain kysymys:
Kuinka monta vuotta kestää, että selviän menneisyydestäni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti