Käyttäytymispohdintaa

Olen tässä vuosien varrella tullut pohtineeksi, miten saisin lapsistani kohteliaita ja ajattelevaisia. Aihe palasi mieleeni erityisen vahvana, kun jouduin muutaman nuoren pojan pilkan kohteeksi. Olin ihan ymmälläni, miten törkeästi vieraita kohtaan kehdataan käyttäytyä, jopa ohilkulkumatkalla. Pysähdyin sanomaan pojille pari sanaa huonosta kielenkäytöstä.

Yksi haastavimmista yhdistelmistä on saada lapsista kohteliaita ja muut huomioon ottavia, mutta sen verran vahvoja persoonia, että kunnioittaisivat myös tarpeeksi itseään, eivätkä vastaanottaisi haukkuja ja herjoja. En myöskään haluaisi, että heidän yli käveltäisiin. Vaikea tehtävä, mutta ei mahdoton.

 Päätimme Entisen kanssa aloittaa käytöstavoista jo pienenä ja vahvistaa itsetuntoa jatkuvasti siinä sivussa. Tämä kasvatustehtävä on erityisen haastava siksi, koska lapset kasvavat ja alkavat huomata, että kaikki eivät noudata samoja tapoja ja sääntöjä. Silti pysymme tiukkoina siinä, että vaikka muut eivät osaa käyttäytyä, me pyrimme osaamaan, sillä hyvä käytös voi poikia hyvää.
Me olemme muiden silmissä tiukkisvanhempia, mutta en kyllä itse vapaan kasvatuksen saaneena näe sitä tapaa mitenkään ihanteellisena. Heitetään lapset maailmaan ja annetaan heidän selviytyä.
Virheitä toki saa ja pitääkin jossain määrin tehdä. Mutta mielestäni kaikkea ei tarvitse kokea kantapään kautta. Ei tarvitse mennä pylly edellä puuhun, niin kuin äiti on mennyt.
Olen minä saanut lapsuudenkodista hyviäkin eväitä. Käytöstavat ovat yksi niistä. Ja niitä minä vaadin lapsiltanikin. Me vaadimme.

Aikuisten kunnioittaminen
En käsitä nykyajan liiaallisuuksiin menevää lasten paapomista. Lapsia pitää kuunnella, mutta lapsen ei tarvitse huutaa päälle. Nykyään näkee paljon sitä, kuinka vanhempien huomio saadaan huutamalla päälle. Ei käy. Odota hetki, odota omaa vuoroasi, nyt teet muuta, kunnes aikuiset ovat puhuneet loppuun. Lapset eivät saa kiipeillä aikuisissa kuin puissa saadakseen huomiota."Mutta kun ei meidän piltti oikein malta odottaa." Ei kai malta, jos lasta ei opeteta ja oleteta hyvää käytöstä. Mitä pienempänä oppii odottamaan vuoroaan, sen parempi. Kunnioita itseäsi, niin sinua kunnioitetaan. Päiväkodeissakin vaaditaan, eikä sitä pidetä mitenkään kummallisena. Mikseivät vanhemmat saisi kasvattaa samoilla keinoilla? Sehän on juuri sitä kasvatuskumppanuutta.

Opettajat joutuvat myös kärsimään ihan uskomatonta käytöstä lapsilta. Mutta mitä voi oppia aikuisilta, jotka vanhempain-illoissa valittavat, että MINUN lapselleni ei riitä puoli tuntia ruokailuun tai MINUN lapseni on niin mielettömän älykäs, että hän tarvitsee sitä ja tätä.
Missä luottamus opettajiin? Entä kunnioitus? Onko ihme, ettei lapsi arvosta ja kunnioita, jos aikuinen ei näytä mallia. Me olemme lapsillemme mallikuvia. Meidän täytyy myös itse elää niin kuin tahdomme lastemme elävän. Kätellään reippaasti ja katsotaan silmiin, me aikuiset myös.

Lasten kunnioittaminen
Useita kertaa toistunut tilanne. Lapsi on hiekkalaatikolla ja ottaa toisen lapsen vapaana olevan lelun. "ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ", karjuu tämän huomannut lapsi ja vanhempi ryntää joko
 a) ottamaan lelun lapselta ja antamaan sen äkkiä omalleen, että huuto lakkaisi
 b) selittämään taaperolle, että annapas meidän lapsen lelu nyt takaisin, koska se haluaa
Mitä?! Mihin katoaa jakamisen ajatus? En ole koskaan voinut käsittää, miten vanhemmat eivät tajua tekevänsä karhunpalveluksen sijasta norsunpalveluksen. Ei se mussukka opi jakamaan mitään, jos vanhemmatkin opettavat pienestä pitäen, että ei sinun tarvitse.

Kiitos
Mitä sanotaan, mikä unohtui? on lause, jota meillä on toistettu niin kauan, kun lapsia on talossa ollut. Meillä kiitetään aina; ruokapöydästä noustessa, jotain saadessa ja jos joku tekee puolesta jotain. Meillä kiittävät aikuiset ja lapset. Kiitosta ei voi koskaan olla liikaa. Minä pidän kiittämättömiä ihmisiä yhtä huonokäytöksisinä kuin niitä, jotka eivät wc-käynnin yhteydessä pese käsiään.

Väkivalta
Kitketään pois heti alkumetreillä. Lapset tönivät ja tuuppivat, purevat ja nipistävät. Silti pieneenkin väkivaltaan puututaan. Se on raskasta, kun sitä tapahtuu miljoona kertaa päivässä, mutta raskaampaa se tulee olemaan myöhemmin opettaa. Saako sinua lyödä? Miltä lyöminen sinusta tuntuu? Näitä asioita käydään jo taaperoiän ohittaneiden kanssa ja he kyllä ymmärtävät, kun sanoo, että muista tuntuu yhtä pahalta kuin sinusta. Lyöminen sattuu. Niin ei saa tehdä. Pyydä anteeksi. Tämän rimpsun tajuaa jo taaperoikäinen. Tai ainakin oppii tajuamaan, kun sitäkin toistetaan sitkeästi.

Anteeksi
Käytetään aina kun sattuu tai on paha mieli. Äitikin opettelee paremmin pyytämään anteeksi toisilta aikuisilta.

Ruokailu
Ruoka syödään ruokapöydässä. Ruoka/välipalat syödään tiettynä aikana. Jos pöydästä lähtee, ei sinne palata kymmenen minuutin päästä. Se on kiitos ja hei. Jos ei ruoka maistu, niin seuraavalla ruualla sitten. Ei onnistu mulla-on-nälkä-vaikka-just-ruualla-olin-jo täys-saanko-leipää-narinat. Ei tipu, ei lirise. Kipeenä on sitten tarjoilut vuoteeseen ja oikeus syödä sitä mitä haluaa ja milloin haluaa.
Erityismainintana se, että nämä omat kasvatusvinkit toteutuu meidän tavallisilla lapsilla. Erityislasten kanssa joutuu käyttämään erilaisia konsteja ja luovuutta.

Siivous
Omat jäljet siivotaan, aina. Lelut ja askartelut siivotaan,vaikka tunnin nurinan kera, joka ilta. Minä en ole siivouspalvelu, joka siivoaa lasten jälkiä heidän sotkiessa lisää. Minä en ole roskakuski, joka kuljettaa levälleen jätetyt roskat roskikseen. Minä en ole tarjoilija, joka korjaa jokaisen syöjän astiat pöydästä. Minä olen paljon siltä väliltä, mutta minä en halua lapsistani uusavuttomia. Mieluummin selitän ja opetan, kun teen tuskastellen kaiken itse.

Monesta hienosta periaatteesta on luovuttu, kun käytäntö on toisin opettanut. Kaikesta en kuitenkaan luovu. Käytöstavat ovat osa sivistystä ja sivistys osa ihmisyyttä.